Ole hiljaa ja äänestä!
Puoluerekisterin kirjo on melko värikäs vasemmalta oikealle ja toisinpäin. Se on ollut sitä kauan, ja puoluekentässä on ollut paljon puolueita, joita emme enää muista, mutta joilla on ollut oma aikakautensa ja paikkansa.
Nytkin eduskunnan ulkopuolisia puolueita lienee jopa enemmän kuin eduskuntapuolueita.
Mutta miksi? Eivätkö ne yhdeksän puoluetta riitä? Eivät riitä!
Se, että nämä puolueet ovat olemassa ja ne ovat saaneet kannatusta niin, että ovat päässeet puoluerekisteriin, kertoo siitä, että kansa haluaa kuitenkin muutosta eikä ole tyytyväinen nykyiseen eduskuntaparlamentarismiin.
Usein nämä pienpuolueet kannattajineen nähdään riidanhaastajina, jotka ovat irtaantuneet emopuolueistaan, koska eivät tule niiden kanssa toimeen, tai sitten halutaan olla johtaja, joka onnistuisi paremmin pienemmässä porukassa.
Niiden myös halutaan pysyvän pieninä, koska ne eivät saa puoluetukia, joita maksetaan eduskuntapuolueille, ja niiden toiminta on lähinnä jäsenistön talkootyön varassa. Eivätkä ne myöskään saa juuri tilaa mediassa, joten eihän kansa voi edes tietää, että muitakin vaihtoehtoja on olemassa. Lisäksi tuntuu, että jo lähtökohtaisesti niiden puolueohjelma koetaan epärealistiseksi, mutta todennäköisesti kaiken taustalla on suurempien puolueiden pelko pienempiä kohtaan. ”Nehän voivat viedä juuri meiltä sen viimeisen paikan!”
Tätä syytöstä on esimerkiksi SKP saanut kuunnella Vasemmistoliiton taholta.

SKDL:n linnakkeen murtuminen
Koijärvi-liikkeestä alkoi muodostua Vihreä liitto, joka rekisteröitiin puolueeksi 1988. Samana vuonna rekisteröitiin Kommunistinen työväenpuolue – rauhan ja sosialismin puolesta (joka tällä hetkellä ei ole puoluerekisterissä).
Vasemmistoliitto perustettiin 1990 SKDL:n ja vanhan SKP:n jatkajaksi, ja sen tarkoitus oli koota kaikki vasemmistolaiset vaihtoehdot alleen, missä se ei ole edelleenkään onnistunut.
Vasemmistoliitto halusi olla moderni vaihtoehto eikä halunnut ottaa Neuvostoliiton ja kommunismin leimaa. Tämä lopulta johti siihen, että kommunistit haluttiin ulos ja SKP perustettiin uudelleen.
”Hajottaja” lukee oikein isolla vasemmistolaisessa leimakirveessä, joka heiluu ahkerasti vaalien aikana. Se ei tietenkään koske vain vasemmistoa, koska aina vaalien aikana pienempiä puolueita kohtaan aletaan moittia, miten ne vievät ääniä isommilta.
Kyllä vain, onhan se totta, että muutamakin kymmenen ääntä vaalipiirissä pienemmälle puolueelle voi aiheuttaa paikanmenetyksen sille isommalle.

Äänestän sitä, joka varmasti pääsee läpi
Nykyinen, 1996 perustettu Suomen kommunistinen puolue, SKP, on osallistunut vaaleihin perustamisestaan lähtien. Sitä on haukuttu myös hajottajaksi: ensin KTP haukkui sen kommunistien hajottajaksi, ja Vasemmistoliitto on haukkunut koko vasemmistokentän hajottajaksi, joka vie joka vaaleissa Vasemmistoliitolta paikkoja. Vasemmistoliitto on tosin itse tyrmännyt ehdotukset teknisistä vaaliliitoista, joita SKP on esittänyt.
Kun vaaliliittoja ei ole syntynyt, on ehdotettu, että SKP:läiset menisivät Vasemmistoliiton ehdokkaiksi. Silloin toki heillä ei olisi enää omaa puolueohjelmaa, vaan siinä noudatettaisiin toisen puolueen tahtoa. Ei sekään ole oikein, mutta vasemmiston yhtenäisyyden ja äänten keskittämisen vuoksi tätä halutaan.
Eli tulee mieleen, että jos joku haluaisi olla muun vasemmistolaisen vaihtoehdon ehdokkaana, häntä painostetaan ja muistutetaan, että oikeiston uhan vuoksi yhtään ääntä ja paikkaa ei saa mennä hukkaan, joten siksi tulee äänestää Vasemmistoliittoa, ettei käy huonosti. Lisäksi jatkuvasti tuodaan esiin, miten pienpuolueelle annetut äänet menevät hukkaan ja se on lahja oikeistolle. Tällä halutaan SKP:n kannattajien tuovan äänensä, vaikka aatetta ja mielipiteitä ei tarvitakaan. Olemmehan huomanneet, miten radikaalimmin ajattelevia on siellä kohdeltu ja jopa erotettu.
Vaalijärjestelmä nykyisellään on epäreilu ja se suosii vain suuria puolueita, eli toisin sanoen sen mukaan tulisi äänestää vain isoa puoluetta ja varmaa läpimenijää. Äänikynnys on tavattoman korkea ja se asettaa pienemmille puolueille haasteita.
Tämä saa aikaan sen ilmiön, että äänestäjä valitsee helposti varman läpimenijän eikä sitä, jonka hän oikeasti haluaisi menevän läpi ja joka olisi lähempänä hänen ajatuksiaan. Näin pidetään huoli, ettei muutosta tule ja eduskunta muutu.
Mutta miksi ihminen pelkää, että ääni menee ”hukkaan”, kun äänestää epävarmaa läpimenijää?
Tuleeko leima otsaan?
Erottavatko muut kadunkulkijat yhtäkkiä sinut muusta massasta ja alkavat pitää hulluna ja pelottavana, kun uskalsit ajatella toisin?
Pelkäätkö, että Posti-Pate tuo sinulle sakkolapun?
Tätä myyttiä hukkaäänistä pidetään niin suurella rummutuksella yllä. Sitten taas maristaan, kun ei mikään muuttunutkaan.
Jos kerran hukkaääniä on, miksi Vasemmistoliitto hajottaa vasemmistoa eikä yhdisty SDP:hen?
Sillä ainakin olisi varma vaalivoitto tiedossa.
Vasemmistoliitto haluaisi SKP:n äänet, mutta ei mielipiteitä
Toisin sanoen SKP:n kannattajien tulee äänestää Vasemmistoliittoa, mutta muuten olla hiljaa, ettei VAS leimaannu liikaa ja menetä maltillisempia kannattajia Vihreille, Demareille, Perussuomalaisille tai Keskustalle. Vasemmistoliitossa on paljon heitä, jotka ovat ajatusmaailmaltaan lähempänä SKP:tä, mutta he ajattelevat saavansa tavoitteensa siellä paremmin läpi ja päästä vaikuttamaan parlamentaarisesti. Kaikki tähän eivät ole suostuneet, ja sekös joitakin kiukuttaa – etenkin niitä, jotka ovat Vasemmistoliiton vankeja: mielipiteet on, mutta niistä ei kannata sanoa mitään, ettei joudu sivuraiteille. Moni alistuu siihen ja on mieluummin hiljaa ja pitää mielipiteet ominaan kuin joutuisi päätösten ulkopuolelle.
Kuitenkin Vasemmistoliitto pitää ehdokkaana muutamaa radikaalia, joilla saadaan mahdolliset, muuten SKP:lle menevät äänet heille, vaikka muuten heitä ei mielellään pidettäisikään näkyvästi mukana. Tämä on ihan tietoinen valinta.
Onhan SKP:n kannatus pientä, mutta silti sille on paikkansa ja sitä tarvitaan, ja siksi sitä äänestetään.
SKP on eräänlainen ankkuri, joka muistuttaa vasemmistoa lipsumasta liikaa oikealle. Jos SKP poistuu puoluerekisteristä, pikkuhiljaa vasemmistoa todennäköisesti aletaan hinata demarien suuntaan, ja kohta meillä onkin kaksi SDP:tä, jotka voisi sulautua samaksi puolueeksi. Vaikka ei sulautuisikaan, tyytymättömyyttä ja kaipuuta enemmän vasemmalle löytyisi silti.
Sen jälkeen olemme taas samassa tilanteessa. SKP:n poistuminen aiheuttaisi kuitenkin uuden hajaannuksen, ja sitten taas kaikki alkaisi alusta.
Rohkaisen jokaista äänestäjää äänestämään sen mukaan, mitä oikeasti haluaa äänestää, eikä vain taktikoimalla vastentahtoisesti ”pienemmän pahan” puolesta.
Muutosta kuitenkin koko ajan halutaan, mutta mikään ei muutu sillä, että pelataan varman päälle ”ettei nyt sattuisi mitään” -asenteella.
Äänestämällä vanhoja ja samoja vaihtoehtoja voit luvata itsellesi, ettet tule saamaan mitään uutta tilalle.
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!