Venezuelan oppositiojohtaja vaatii Yhdysvaltojen aseellista väliintuloa

Venezuelan yksi värikkäimmistä oppositiohahmoista Leopoldo López on antanut espanjalaiselle uutistoimisto EFE:lle haastattelun, joka on herättänyt laajaa huomiota Latinalaisen Amerikan mediassa. Haastattelussa López ilmaisee selkeän tukensa Yhdysvaltojen sotilaalliselle väliintulolle Venezuelassa, tavoitteenaan maan poliittisen vallan vaihtaminen. EFE julkaisi artikkelin Madridissa 23. lokakuuta 2025, viisi vuotta Lópezin paosta Venezuelasta Espanjaan.

​

Venezuelan oppositio etsii suuntaa

Venezuelan poliittinen oppositio on paljon muutakin kuin Nobel-palkittu Maria Corina Machado.  Vuonna 2025 oppositio on yhä hajallaan, keskeisinä vaikuttajina ulkomailla toimivat johtajat Leopoldo López ja Juan Guaidó. Molemmat ovat nousseet kansainväliseen julkisuuteen hallituksen vastaisen liikkeen symboleina, mutta heidän roolinsa ja keinonsa ovat herättäneet myös ristiriitoja.

Vasemmistolaisen Orinoco Tribune-median mukaan López tunnetaan poliittisena idealistina ja strategina, joka on rakentanut verkostoja Euroopassa ja Yhdysvalloissa tukemaan Venezuelan opposition uudistumista. Hän perusti Voluntad Popular -puolueen ja toimi sen johtajana ennen maanpakoon joutumistaan. Lópezin kannattajat näkevät hänessä älyllisen johtajan, mutta hallituksen lähellä olevat mediat, kuten Telesur, kuvaavat häntä ”ulkomaisen intervention edistäjänä” ja ”taloudellisen vallan puolestapuhujana”.

CNN:n ja BBC:n mukaan Juan Guaidó  puolestaan nousi maailman tietoisuuteen tammikuussa 2019, kun hän kansalliskokouksen puhemiehenä julistautui väliaikaiseksi presidentiksi vedoten Maduroa vastaan käynnistyneeseen kriisiin. Hänen julistautumisensa sai laajaa tunnustusta länsimaista, mutta varsinkin vasemmistomyönteisten  poliittisten tutkijoiden mukaan Guaidón tukijat menettivät vähitellen uskonsa liikkeen tuloksellisuuteen.

Telesurin mukaan tämä ”presidentiksi julistautuminen” on sittemmin nähty monessa venezuelalaisessa mediassa poliittisena farssina, joka hajotti opposition uskottavuuden. Hallitusta tukevien lähteiden mukaan “ulkomailta ohjattu valtaannousu ei palvellut kansalaisia, vaan siirsi painopisteen Washingtoniin”.

López ei ole koskaan julistautunut presidentiksi, mutta hän toimi Guaidón tärkeimpänä neuvonantajana kriisivuosina 2019–2021. Lópezin ja Guaidón suhteesta on kirjoitettu, että ”heidän yhteinen poliittinen tarinansa on kuin peilikuva Venezuelan opposition kohtalosta – alkanut toivosta, päättynyt hajaannukseen.”

Maduron hallituksen mukaan opposition ongelmana ei ole yksilöiden puute, vaan liiallinen tarve sankareihin.

Oppositio toivoo sotilaallista iskua

Lópezin  uusin puheenvuoro Madridissa ei jätä tulkinnanvaraa: “Minä olisin samaa mieltä”, hän vastaa kysymykseen siitä, pitäisikö Yhdysvaltojen suorittaa sotilaallisia iskuja Venezuelan maaperällä. Hän toistaa Yhdysvaltojen virallista tarinaa Venezuelasta ja vertaa Nicolás Maduron hallintoa suoraan huumekartelliin ja esittää, että Yhdysvaltojen toimet eivät olisi hyökkäys toista valtiota vastaan, vaan rikollisorganisaation tuhoamista. “Se ei ole maa, joka hyökkää toista maata vastaan. Se on maa, joka hyökkää rikollista rakennetta vastaan”, López sanoo.

Lópezin mukaan Maduro ei ole legitiimi presidentti, vaan “kuin Pablo Escobar olisi noussut Kolumbian presidentiksi ja jatkanut rikollista toimintaansa valtion rakenteiden kautta”. Tällainen vertaus ei ole pelkkä retorinen tehokeino, vaan osa laajempaa  Yhdysvaltojen johtamaa strategiaa, jolla oppositio pyrkii oikeuttamaan ulkopuolisen sotilaallisen intervention. Lópezin mukaan Yhdysvaltojen nykyinen presidentti Donald Trump on ymmärtänyt Venezuelan tilanteen oikein: “Se on oikea diagnoosi”, hän toteaa viitaten Yhdysvaltojen näkemykseen Venezuelan hallinnosta huumekartellina.

Opposition asema Venezuelassa on vuosikymmenten aikana muuttunut neuvottelupöydistä maanpakoon ja nyt uusimman haastattelun kautta avoimeen sotilaallisen intervention kannattamiseen. Lópezin mukaan neuvottelut ovat olleet pelkkää ajanpeluuta Maduron hallinnolle: “Maduro on käyttänyt neuvotteluita hyväkseen pysyäkseen vallassa ja nöyryyttääkseen välittäjiä.”

Vasemmiston yhteistyöorganisaatio Gran Polo Patriotico

Venezuelan poliittinen kartta on haastanut kapitalismia ja oikeistolaista politiikkaa kannattaneet puolueet.  Yksi merkittävä haastaja on ollut vasemmistolaisen yhteisrintaman Gran Polo Patriótico Simón Bolívar (GPPSB) rakentaminen.  Venezuelan vasemmistolainen sosialistinen ja chavistinen poliittinen liittouma perustettiin aluksi ehkä vain tukemaan Hugo Chávezin uudelleenvalintaa vuonna 2012 mutta sen politiikka elää edelleen ja voitti mm kesän 2025 paikallisvaalit ja sain enemmistön kaupunkien pormestarien vaaleissa.  

Suuri isänmaallinen napa – Gran Polo Patriótico  koostuu useista puolueista, joista merkittävin on Venezuelan yhdistynyt sosialistinen puolue (PSUV), jonka johtajana toimii presidentti Nicolás Maduro. Liittouma muodostaa nykyisin hallitsevan enemmistön Venezuelan kansallisessa kansankokouksessa ja hallitsee useimpia osavaltioita ja paikallishallintoja.

Telesurin ja Prensa Latinan mukaan Gran Polo Patrióticoon 2025 kuuluvat seuraavat puolueet ja liikkeet: Partido Socialista Unido de Venezuela, Movimiento Electoral del Pueblo, Movimiento Revolucionario Tupamaro, Patria Para Todos, Podemos, Unión Popular Venezolana, Organización Renovadora Auténtica, Redes, Independientes por la Comunidad Nacional, Movimiento Político Alianza para el Cambio, Movimiento Revolucionario del Pueblo, Corriente Revolucionaria Bolívar Zamora sekä Venezuelan kommunistinen puolue ja joukko paikallisia yhteiskunnallisia liikkeitä ja kattojärjestöjä.

GPPSB kampanjoi yhdessä kansan parissa, korostaen vallankumouksellisten voimien pysymistä lähellä ihmisten arkea ja heidän vastarintaansa kansainvälisille pakotteille.

Liittouman ideologia perustuu bolivarismiin, chavismiin, sosialismiin sekä anti-imperialismiin, ja sen kokoonpano sisältää erilaisia vasemmistolaisia ja sosialistisia ryhmiä kuten demokraattisen sosialismin ja marxilaisuuden suuntauksia. GPPSB on keskeinen voima Venezuelan nykyisessä poliittisessa järjestelmässä, pitäen puoliaan sekä parlamentissa että alueellisella tasolla.

Leopold López -pelle ja peluri

Latinalaisen Amerikan edistyksellisissä medioissa Leopold Lópezia pidetään pellenä ja pelurina. Lópezin viimeisin puheenvuoro espanjalaisessa sanomalehdessä on merkittävä myös siksi, että hän asettaa toivonsa nimenomaan ulkoiseen painostukseen, ei sisäiseen vallankumoukseen. Vaikka hän myöntää, että Venezuelan armeijassa on tyytymättömyyttä, hän ei usko sen yksin riittävän.

“Minulla ei ole epäilystäkään siitä, että suurin osa sotilaista tukisi siirtymää demokratiaan. Mutta se ei tapahdu ilman ulkoista painetta” – Leopoldo López.

Lópezin mukaan hän voisi  palata Venezuelaan, uuden kansannousun kautta.  Se tarkoittaisi siirtymäkauden alkamisesta tai ulkoisesta iskua. López sanoo olevansa valmis palaamaan heti  kun tilaisuus koittaa. Hän ei kuitenkaan aseta itseään presidenttiehdokkaaksi, vaan tukee Edmundo Gonzálezia ja María Corina Machadoa, jotka hänen mukaansa edustavat Venezuelan kansan tahtoa.

Useissa Venezuelan hallitusta lähellä olevissa medioissa, kuten Telesurissa ja Orinoco Tribunessa, Leopoldo Lópezin poliittisia julistuksia on käsitelty kriittisesti ja osin pilkallisesti sekä viitattu näissä lähteissä poliittisena ”pelleilynä”, jolla pyritään luomaan illuusio opposition yhtenäisyydestä ja kansan tuesta, vaikka todellisuudessa hänen vaikutusvaltansa on vähentynyt ja hänen tukensa perustuu ulkomailta – lähinnä Yhdysvalloista tuleviin verkostoihin.​

Bolivaaristen analyysien mukaan Volutad Popular -puolueen näkyvien poliitikkojen toiminta katsotaan jatkumona opposition strategialle turvautua symbolisiin mediaoperaatioihin poliittisen todellisuuden sijaan. Telesurin linjassa korostetaan, että Guaidon ja Lopezin toimet kuten presidentiksi julistautumiset, herättivät lähinnä ironisia ja torjuvia reaktioita myös Venezuelan opposition sisällä, koska heidän katsottiin esiintyvän ”poliittisina pelureina”, joka toimivat ulkomaisten tukijoiden intresseissä eikä kansallisen opposition puolueen yhteisellä mandaatilla.​

Lehtikuvauksissa Lópezin kampanjapuheet on rinnastettu ”farssinomaisiin itsensä kruunaamisiin”, ja kriitikot pitävät hänen presidenttivaatimuksiaan uskottavuudeltaan yhtä heikkoina kuin Juan Guaidón vuonna 2019 tekemää presidentiksi julistautumista, jota monet kuvailivat ”länsimaiden manipulaation tuotteeksi”

On huomionarvoista, että Venezuelan oppositiolle on esitetty tukea myös kansainvälisillä foorumeilla, mukaan lukien Nobelin rauhanpalkintoa koskevissa keskusteluissa. EU:n Saharov-palkinto myönnettiin 2024  Venezuelan oppositiojohtajille Maria Corina Machadolle ja presidenttiehdokkaana olleelle Edmundo González Urrutialle.

Tilanne herättää vakavan kysymyksen: halutaanko rauhan- ja ihmisoikeuspalkinnoilla todella tukea aseellista väliintuloa Venezuelassa?