Kapina tulevaisuuden puolesta

Eri puolilla Eurooppaa nuoriso kapinoi. Se ei ensisijaisesti marssi rauhan puolesta, varustelun aiheuttamien budjettileikkausten takia tai kapitalismin kiihtymisen takia. Nimelliset syyt ovat muita, mutta käytännössä nuoret ovat liikkeellä, koska järjestelmä on varastanut heiltä tulevaisuuden.

Juuri nuorten kohdalla tämä petetty lupaus on äärimmäisen ilmiselvä. Vanhemmat ikäluokat ovat olleet luomassa nykyistä tilannetta, jopa hyötyneet siitä, mutta lasku lankeaa nuorille. Eikä se ole se velkapommi, josta oikeisto höpisee, vaan paljon vakavampi ongelma. Nuorilta on tuhottu planeetta, viety varmuus työpaikoista ja kerrottu, ettei kukaan oikeastaan voi ennustaa, miten heidän pitäisi elämäänsä rakentaa tulevaisuuden muuttuessa täysin ennakoimattomaksi.

Tämä ei ole Ranskan ongelma. Kyse on planeetan laajuisesta kriisistä, joka osuu eri tavoin eri maissa asuviin nuoriin. Jotkut voivat vielä protestoida, mutta toisten on alettava miettiä sitä, miten he säilyvät hengissä.

Ja kun tilanne on näin äärimmäisen vakava, tuntuu käsittämättömältä typeryydeltä, että perussuomalaiset nostavat Ranskan ja muiden maiden opiskelijoiden lakoista kepin nokkaan pienen joukon riehumisen ja yrittävät tehdä tästä maahanmuuttokysymyksen. Vaikka kannatusta onkin pakko nostaa ennen vaaleja, niin on melkoisen läpinäkyvää, että nuorten vaatimusten sijaan keskustellaan taas maahanmuutosta. Poliittinen keppihevonen nelistää vauhdilla eteenpäin.

Riehumista ei tarvitse hyväksyä ymmärtääkseen protestien syitä. Rikottu ikkuna ei tee tyhjäksi vaatimusta koulusta, jossa voi opiskella, tai tulevaisuudesta, jossa on mahdollista elää.
Mutta palataan nuoriin ja Ranskaan. Myös vuonna 1968 juuri Ranska, johon ei todellakaan ulkomaalaisten tarvitse erikseen tuoda mielenosoituskulttuuria, oli yksi kansainvälisen protestiaallon keskuksista. Sen peräaallossa nousivat edistykselliset liikkeet Suomessa. Myös tätä liikehdintää edelsi sota. Tuolloin se oli Vietnam, nyt Palestiina ja Ukraina. Epävarmuus tulevaisuudesta yhdistyi laajaan protestiin aikaisempien sukupolvien toiminnasta.

Myös nyt kannattaa jatkaa tarkasti Ranskan ja muun Euroopan nuorison liikehdinnän seuraamista. En usko, että näille on näkyvissä loppua, vaan ne tulevat entisestään vahvistumaan. Järjestyksen palauttaminen ei auta, jos syyt protesteihin jätetään ennalleen. Nuorille pitäisi olla jotakin muuta tarjottavaa kuin vaatimus sopeutua aina vain huonompaan.
Jää nähtäväksi, mitä tästä seuraa politiikassa, mutta nuorilla ei kerta kaikkiaan ole varaa antaa asian olla. Heillä on tulevaisuus menetettävänä.