Asukkaiden Helsinkiä rakentamaan

27.02.2017 - 10:45
(updated: 27.02.2017 - 10:54)
Helsingin kuntavaaliehdokkaita: Tiina Peitsamo (vas.), Iro Isberg sekä Antti Seppänen, joka toimii tällä hetkellä Pand – Taiteilijat rauhan puolesta -järjestön puheenjohtajana. Kuva: Toivo Koivisto.

Suomen laissa lukee, että kunta ei saa tavoitella liikevoittoa. Silti vuoden 2016 Helsingin kaupungin viiden miljardin euron liikevaihdosta se tahkoaa tulosta 460 miljoonaa, mikä olisi mille tahansa yksityiselle firmalle todella vahva voittoprosentti.

Helsingillä olisi siis varaa varmistaa asukkaille työtä, toimeentuloa, palveluja ja hyvinvointia. Sunnuntaina SKP:n ja Helsinki-listojen kuntavaalitapaamisessa esille nousi ristiriita, jossa kaupungin johtavat puolueet istuvat mieluummin rahakasan päällä kuin suostuvat käyttämään sitä asukkaiden hyväksi.

Helsingissä SKP ja Helsinki-listat ovat olleet mukana avaamassa asukkaille lisää vaikuttamisen väyliä. Esityksiä on valtuustossa saatu läpi hyvin, on voitu vaikuttaa tärkeisiin asioihin yhdessä asukkaiden kanssa. Kun asukkaat itse ovat liikkeellä, parikin valtuutettua voivat luoda tilanteen, että valtuuston on pakko ottaa kantaa.

Maksuton joukkoliikenne

Maunulassa asuva Iro B. Isberg on SDP:n jäsen, mutta lähti mieluummin sitoutumattomaksi ehdokkaaksi Helsinki-listoille. Isberg arvostaa toki useita demaripoliitikkoja. Erityisesti hän mainitsee Maria Guzeninan, joka Kataisen hallituksen peruspalveluministerinä käynnisti hankkeen, jossa tutkittiin lastensuojelun sijaishuollon epäkohtia vuosina 1937-1983.

”On paljon esimerkiksi vanhuksia, jotka yhteiskunta on syrjäyttänyt kotiin, kun ei ole varaa bussilippuun.”

– Valtio on velkaa sille porukalle koulutuksen ja terapian. Tämä on esimerkki siitä, että ministeri voi ruohonjuuritasolla vaikuttaa, sanoo Isberg.

Muun muassa Joukkovoimassa aktiivisesti mukana oleva Isberg vaatii kaupunkiin maksutonta joukkoliikennettä etenkin vähävaraisille, kuten työttömille ja eläkeläisille.

– Tällä hetkellä joukkoliikenne on elitismiä, johon vain työssäkäyvillä on mahdollisuus. On paljon esimerkiksi vanhuksia, jotka yhteiskunta on syrjäyttänyt kotiin, kun ei ole varaa bussilippuun. Kertalippukin kallistuu koko ajan, sanoo Isberg.

Korruption kimppuun

Isbergin mielestä Helsingin kassoissa makaava laiska raha pitää saada käyttöön kaupunkilaisten hyväksi. Hän haluaa, että kaupunki itse rakentaisi lisää asuntoja. Myös sosiaali- ja terveyspuoli sekä koulutus kaipaavat kipeästi lisäresursseja.

Korruptio on Isbergin mielestä eräs asia, joka pitäisi joka tasolla penkoa ja tutkia pohjamutia myöten.

– Totuus esille, pienikin korruptio on paljastettava. Kaverin kaveria palkataan ja mukana on voittoa tavoittelevia yrityksiä. Nyt ei nosteta mitään kissaa pöydälle, vaan heitetään koko hevonen.

Isberg on ammatiltaan suntio, ”jokapaikanhöylä”. Hänessä virtaa sekä romani- että saamelaisverta.

– Täydellinen en ole, vaan design-tuote. Jumala ei tee virheitä, hymyilee Isberg, jolle hengellisyys on luonteva osa arkea.

Heikompien puolella

Punavuoressa asuva Tiina Peitsamo on kyllästynyt valehtelun politiikkaan ja ihmisten aliarvioimiseen.

”Olen kuntavaaleissa mukana tavallisena kansalaisena, joka ei enää kestä katsoa eriarvoisuuden lisääntymistä.”

– Olen kuntavaaleissa mukana tavallisena kansalaisena, joka ei enää kestä katsoa eriarvoisuuden lisääntymistä. Sosiaalinen epäoikeudenmukaisuus kasvaa kasvamistaan, ja yksityistäminen ei johda muuta kuin yhä pahempaan eriarvoisuuteen.

Peitsamo haluaa muutosta niin kuntatasolla kuin ihmisen arjen tasolla.

– Poliitikot ovat kadottaneet kosketuksen todellisuuteen ja tavallisen ihmisen elämään. Vanhuksille kuuluu hoito ja oikeus ihmisarvoiseen elämään. Meidän pitäisi rohkaista toinen toisiamme uskomaan, että muutos on mahdollista. Olen heikompien puolella, sanoo Peitsamo.

Helsinki-listojen verkkosivut >>>

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kotimaa

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.