Ei toriparkkia Turkuun!

24.05.2012 - 10:26
(updated: 16.10.2015 - 10:39)

‎"Elävä keskusta ilman toriparkkia" -liike järjestää lauantaina 26. toukokuuta mielenosoituksen ja toritapahtuman Turun kauppatorilla. Tapahtuma alkaa klo 13, ja siinä esiintyvät Iida Umpikuja, Yournalist, Avaruusmaja ja Yleislakko.

Mielenosoitus ja toritapahtuma järjestetään Eerikinkadun ja Kauppiaskadun puoleisella kauppatorin kulmalla torilavalla.

Aamuyhdeksästä alkaen torilla kerätään nimiä toriparkin vastaiseen adressiin >>>.

Iltapäivän tilaisuudessa voit halutessasi osallistua pienimuotoiseen varainkeräykseen, jolla mahdollistetaan toriparkin vastaisen kampanjan viime metrien näkyvyys.

Rikkaiden kiinteistönomistajien asialla

Liike huomauttaa, että Turun keskustassa on jo nyt riittävästi katettuja pysäköintipaikkoja.

– Jos niitä joskus todella tarvitaan lisää, voidaan nykyisiä pysäköintilaitoksia, erityisesti Louhea, laajentaa. Pääpainon on kuitenkin oltava joukkoliikenteen ja kävelyn suosimisessa.

On myös suuri vaara, että vastuut rakentamisen mahdollisesti aiheuttamista vahingoista ja hankkeen taloudellisista riskeistä kaatuvat lopulta turkulaisten veronmaksajien kontolle. Toriparkista hyötyisivät vain hankeen takana olevat rikkaat kiinteistönomistajat.

Miksi mielenosoitus järjestetään nyt?

Kauppatorin kaava toriparkkeineen on parhaillaan kaupunginhallituksen pöydällä ja sen seuraava käsittely on mielenosoituksen jälkeisenä maanantaina 28. toukokuuta.

Liikkeen mukaan tällä hetkellä kaupunginhallituksen voimasuhteet jakautuvat asiassa melko tasaisesti. Toriparkilla on kuitenkin enemmän varmoja kannattajia kuin varmoja vastustajia.

– Epävarmojen päiden kääntämiseksi tarvitaan nyt paljon ääntä ja sitä yritämme saada aikaan tämän tapahtuman avulla. Jos siis tahdot viihtyisän keskustan, etkä yksityisautoilun ehdoilla kaivettavaa viiden vuoden työmaata, osallistu! liikkeen aktiivit toteavat.

Tekijä

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kotimaa

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.