Espanjan kommunistinen puolue kunnioittaa Salvador Allenden muistoa
Espanjan kommunistinen puolue PCE haluaa muistuttaa tänään 11.9. siitä henkilökohtaisesta uhrista, jonka antoi Salvador Allende Chilen armeijan tehdessä 1973 vallankaappauksen laillista hallitusta vastaan.
Tämä vallankaappaus oli alku Augusto Pinochetin diktatuurille, joka jätti jälkeensä tuhansia kuolleita, kidutettuja, karkotettuja ja kadonneita. Melkein neljäkymmentä vuotta näiden tapahtumien jälkeen näiden tapahtumien uhrit hakevat edelleen oikeutta ja totuutta.
Vallankaappaus oli kuitenkin myös alku uusliberalistisen talouden mallille, joka julkisten palveluiden yksityistämisinnossaan johti köyhyyteen ja syrjäytymiseen valtaosan chileläisistä. PCE haluaa siksi tänään antaa tukensa myös niille sosiaalisille liikkeille, joita rakennetaan Chilessä vastustamaan sitä uusliberalistista perinnettä, joka sai alkunsa vallankaappauksessa 11.9.1973.
Salvador Allenden tekemä uhraus Chilen työläisten ja maanviljelijöiden, alistettujen ja osattomien puolesta on vahva esimerkki siitä, etteivät kaikki poliitikot ole samanlaisia.
Tekijä
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Ulkomaat
Kun Gazassa siviilit kärsivät sodasta ja Euroopan hallitukset jatkavat asekauppoja, nousevat työntekijät barrikadeille. Italialainen Unione Sindacale di Base (USB) kutsuu 20. syyskuuta yleislakkoon, jota tukee Maailman ammattiyhdistysten liitto (WFTU). Lakko haastaa pääoman ja poliittisen eliitin vastuuttomuuden ja kysyy: kuinka kauan työväenluokka voi katsoa sivusta, kun ihmisoikeuksia poljetaan suurvaltapolitiikan ja voitontavoittelun nimissä?
Vietnam juhlii itsenäisyyden 80-vuotisjuhlaansa, mutta maa seisoo ristiriidan ytimessä: talouskasvu ja vauraus tuovat kansalle etuja, mutta samalla ne syventävät luokkaeroja ja altistavat sen globaalille kapitalismille. Onko Vietnam todella vapaa, vai onko se vain uusi muoto siirtomaavallan alistuksessa?
Kun Euroopan johtajat puhuvat vapaudesta, Ranskan kommunistinuoret (MJCF) kysyvät: kenen vapaudesta on kyse, kun aseet puhuvat ja pääoma hyötyy? Ranskalaisnuorten kannanotto paljastaa sodan todelliset voittajat – asefirmat, jälleenrakennusmarkkinat ja EU:n federalistiset haaveet – samalla kun työväenluokka kantaa ruumiiden ja budjettileikkausten taakan. Sota Ukrainassa ei ole kansojen etu, vaan pääoman projekti, jossa rauhan mahdollisuus tukahdutetaan taloudellisen hyödyn nimissä. Uudissana sotahyötytalous kuvaa järjestelmää, jossa konflikti ei ole poikkeus vaan tuottoisa normaali.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.