EU tekee vasemmistolaisen politiikan mahdottomaksi

14.02.2014 - 09:00
(updated: 16.10.2015 - 10:39)
Tommi Lievemaa ja Heikki Ketoharju ovat ehdolla samalla listalla kevään eurovaaleissa. / Veikko Koivusalo |

Suomen kommunistinen puolue ja Suomen työväenpuolue ottivat varaslähdön ystävänpäivään jo keskiviikkona Kirjasto kympissä Helsingissä. SKP:n pääsihteeri Heikki Ketoharju ja STP:n varapuheenjohtaja Tommi Lievemaa – eurovaaliehdokkaita molemmat – istahtivat kahvikupin äärelle keskustelemaan siitä, miten vasemmiston yhteistyötä voitaisiin tulevaisuudessa lisätä.

Heikki Ketoharju oli huolestunut suomalaisen vasemmiston nykytilasta: kannatus on ollut laskusuunnassa viimeisen parinkymmenen vuoden ajan. Samalla Suomessa on tehty kovaa uusliberalistista politiikkaa. SKP on sen sijaan pyrkinyt puolustamaan hyvinvointivaltiota ja julkista sektoria sekä esittänyt vaihtoehtoisia malleja muun muassa verotuksen ja perusturvan järjestämiseksi.

– Myös Euroopan unionin parlamentin vaaleissa on kyse politiikan suunnan muuttamisesta: hyväksytäänkö nykyinen EU annettuna vai harkitaanko muitakin vaihtoehtoja?

Ketoharjun mielestä EU vaikeuttaa vasemmistolaisen politiikan tekemistä. Hän piti ikävänä sitä, että myös vasemmisto on nielaissut oikeiston puheet velkaantumisesta ja kestävyysvajeesta. Vasemmisto lähti esimerkiksi hehkuttamaan yhteisöveron alennuksen dynaamisia vaikutuksia.

Vastarinta Euroopassa antaa Ketoharjun mukaan kuitenkin toivoa, että toisenlainen politiikka on mahdollista. Hän korosti, että SKP:n eurovaaliohjelma on ennen muuta joukkoliikkeiden ohjelma. Siitä löytyy useita edistyksellisiä vaatimuksia, joita ajetaan niin Suomessa kuin laajasti eri puolilla Eurooppaa.

– Emme halua, että vasemmisto riitelee keskenään. Nyt on rakennettava yhteistyötä, ja senkin vuoksi eurovaalilistalla on sekä STP:n väkeä että sitoutumattomia ehdokkaita.

Unioni murtuu politiikan muutoksen myötä

Tommi Lievemaa pohti, että vasemmiston on tehtävä työtä yhteisrintaman kokoamiseksi demokraattisen kehityksen turvaamiseksi. Aloite on Lievemaan mukaan ollut jo liian kauan oikeistolla ja elinkeinoelämällä.

– Suomalaisten mielipiteet ovat yllättävänkin vasemmalla. Meillä arvostetaan muun muassa sosiaaliturvaa, terveydenhuoltoa ja julkisen sektorin palveluja. Silti politiikan agenda on toisenlaista – että meillä ei muka olisi varaa hyvinvointivaltioon.

Lievemaan mukaan hyvinvointivaltion tuhoamisesta on tullut kilpailukykyä parantava tekijä. Pääomapiireille alistumisen sijasta on valittava politiikka, joka tähtää rauhanomaiseen ja solidaariseen Eurooppaan. Lievemaan mielestä pelkkä irti EU:sta ei riitä tunnukseksi, koska uusliberalistista politiikkaa voidaan harjoittaa myös unionin ulkopuolella.

– Tarvitaan politiikan suunnan muutosta, ja kun politiikka muuttuu, murtuvat myös unionin rakenteet, totesi Lievemaa.

Hän piti ongelmallisena sitä, että Euroopan unioni ei mahdollista Suomelle omaa ulkopoliittista suhdetta itäiseen lähinaapuriimme Venäjään.

– Venäjä on Suomelle suuri mahdollisuus ja meillä on oltava oikeus myös omaan Venäjän-politiikkaan ilman russofobiaa, muistutti Lievemaa.

Tekijä

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kotimaa

Kommentit (5 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.