Gaza: sota ilman voittajia

Israel ampui Gazaan 28 päivän aikana – ennen tiistaina alkanutta tulitaukoa – 59 200 rakettia ja ohjusta. Hyökkäyksessä kuoli 1 865 palestiinalaista. Heistä lähes 1 500 siviilejä, joukossa 426 lasta. Vakavasti haavoittuneita on yli 9 500. Asuintaloja tuhottiin kokonaan 1 724 ja osittain 8 880. Kotinsa on menettänyt 475 000 gazalaista. Pommit ovat kohdistuneet 24 sairaalaan ja terveysasemaan, 188 kouluun, 6 yliopistorakennukseen, 8 vesilaitokseen, 19 sähkön jakeluasemaan ja Gazan ainoaan sähkön tuotantolaitokseen. 52 kalastusalusta on vaurioitunut. 43 moskeijaa on tuhottu kokonaan ja 91 osittain. Lisäksi pommit ovat iskeneet 19 pankkiin ja postiin. Taloudelliset menetykset lasketaan miljardeissa.

Israelilaisia sotilaita kuoli 64 ja siviilejä kolme.

Nämä luvut kertovat Israelin musertavasta sotilaallisesta ylivoimasta. Silti voi sanoa, että tässä sodassa ei ole voittajaa.

Israelin armeija sanoo tuhonneensa Hamasin tunnelit ja asevarastot. Se ei kuitenkaan kyennyt murtamaan palestiinalaisten vastarintaa eikä Hamasin toimintakykyä. Sen sijaan, että Hamasin johtama Gaza olisi jäänyt yksin, se sai tukea myös Länsirannan palestiinalaisilta.

Toisaalta Hamasin raketti-iskut jäivät vaille sotilaallista merkitystä. Israelin johto käytti niitä hyväksi vahvistamaan pelon ilmapiiriä ja oikeuttamaan hyökkäyksen Gazaan.

Tulitauko ja kansainvälinen paine

Tätä kirjoitettaessa Israelin ja palestiinalaisten ryhmien välinen tulitauko on jatkunut kolme päivää. Egyptin välityksellä Kairossa käytävien neuvottelujen toivotaan johtavan sopimukseen aselevosta, Gazan saarron purkamisesta, tuhojen korjaamisesta ja muista askelista rauhan rakentamiseksi. Aika näyttää, kestääkö tulitauko – toivottavasti.

Tulitauko saatiin aikaan vasta kun Israelin johto arvioi saaneensa Hamasin tunnelien tuhoamisessa tuloksia, joilla perustella kotirintamalle niin hyökkäystä kuin tulitaukoa. Toisaalta myös kansainvälinen paine Benjamin Netanjahun hallitusta vastaan kasvoi. Israelin armeijan taktiikka, jolla tietoisesti pyrittiin aiheuttamaan mahdollisimman suurta tuhoa Gazassa siviiliuhreista piittaamatta, herätti yhä laajempaa järkytystä. YK tuomitsi siviileihin kohdistuvat iskut ja päätti tutkia sotarikoksia Gazassa.

Israelin vahvin tukija, USA:n hallitus, joutui ottamaan ainakin sanoissa etäisyyttä siitä ja tuomitsemaan muun muassa YK:n turvataloihin, sairaaloihin ja kouluihin kohdistuneet iskut. Monien EU-maiden hallitusten oli yhä vaikeampi selittää kansalaisille tukea Israelille (samaan aikaan kun ne ajoivat pakotteita Venäjää vastaan). Arabimaat kokosivat rivinsä aloitteeseen YK:n yleiskokouksen koollekutsumiseksi. Useat Latinalaisen Amerikan maat vetivät lähettiläänsä pois Israelista. Sodanvastainen liike ja vaatimukset Israelin eristämisestä, erityisesti asekaupan lopettamisesta voimistuivat.

Humanitaarista apua Gazaan

Nyt kun rauhalle on avautunut ainakin jonkinlainen mahdollisuus, on tärkeä jatkaa painostusta sotatoimien lopettamiseksi ja palestiinalaisten oikeuksien tunnustamiseksi. Gaza tarvitsee myös kiireellisesti humanitaarista apua.

Hamasista voi perustellusti olla montaa mieltä eikä silläkään ole oikeutta ampua raketteja siviilikohteisiin. Palestiinan yhteishallituksen, Fatahin ja Hamasin hyväksyminen neuvottelujen osapuoleksi on kuitenkin Gazan saarron purkamisen ohella eräs aselevon perusedellytyksiä. Ja jos puhutaan aseriisunnasta, on Israelin hallituksen syytä katsoa peiliin – eihän se suostunut edes YK:n pääsihteerin aloitteesta Helsinkiin valmisteltuihin keskusteluihin joukkotuhoaseiden vähentämisestä Lähi-idän alueella.

Israelin erityiskohtelu on lopetettava ja sen johtajat on asetettava vastuuseen joukkomurhasta ja humanitaarisista rikoksista. Suomella ja EU:lla ei ole mitään hyväksyttävää syytä jatkaa asekauppaa ja vapaakauppasopimuksia Israelin kanssa niin kauan kun Israel jatkaa palestiinalaisten alueiden laitonta miehittämistä ja kieltäytyy tunnustamasta YK:n päätöksiä Palestiinan kansan oikeuksista, mukaan lukien oikeus itsenäiseen valtioon.