Guggenheim-esitys Helsingin valtuustoon

24.11.2016 - 12:00
Guggenheimin vastustajat järjestivät mielenosoituksen kesällä 2015.

Helsingin kaupunginhallitus päätti äänin 8–7 esittää Guggenheim Helsinki –museohankkeen hyväksymistä valtuustolle. Esityksen puolesta äänestivät kokoomus, pääosa vihreistä, keskusta ja RKP. Valtuuston ratkaistavaksi esitys tulee ensi keskiviikkona ja äänestyksestä odotetaan tiukkaa.

Helsingin kulttuuri- ja kirjastolautakunnan jäsen, SKP:n puheenjohtaja JP Väisänen pitää Guggenheim-museon rahoittamista kaupunkilaisten verorahoilla kulttuuripoliittisena virheenä.

– Sen sijaan että olisi uskottu paikalliseen, omaan ja siihen, josta maailman taidekenttä on kiinnostunut – suomalaiseen ja pohjoiseen – ryhdyttiin rahoittamaan kansainvälistä konservatiivista taidebisnestä.

– Esitys osoittaa, että vähät välitetään asukaslähtöisestä ja kaupungin omasta kulttuurista, jonka rahoitusta karsitaan samalla kun esitetään rahaa Guggenheim-ostokulttuuriin. Guggenheim on suomalaiselle kulttuurille ja kuvataiteelle yhtä merkittävää kuin MacDonalds minkään maan ruokakulttuurille, JP Väisänen arvioi.

Keskiviikkona järjestetään kaupunginvaltuuston edessä, Senaatintorilla klo 15 alkaen mielenosoitus verorahoilla tapahtuvaa Guggenheim-museon rakentamista vastaan. Järjestäjänä Ei Guggenheimille –verkosto.

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kotimaa

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.