Hävyttömän tasapuoleton kulttuuriohjelma

12.03.2020 - 12:15
(updated: 30.03.2020 - 11:38)

Kulttuuri läpivalaisee kaikkea toimintaamme yhteiskunnassa. Se kumpuaa ihmisten sosiaalisista tarpeista ja muotoutuu kulloiseenkin aikakauteen ja yhteisöön sopivaksi. Ihmiset ovat tekemisissä kulttuurin kanssa vapaa-ajan lisäksi myös työpaikoilla, josta kertoo jo käytetty sana ”työkulttuuri”.

Oikeiston ja vasemmiston käsitykset kulttuurista eroavat huomattavasti toisistaan. Eroja nähdään muun muassa siinä, tuleeko kulttuuria tuottaa yhteisistä varoista vai markkinataloudelle alistettuna ja millaista viestiä tuettu kulttuuri edistää.

Perussuomalaiset julkaisivat oman media- ja kulttuuripoliittisen ohjelmansa tämän vuoden tammikuussa. Syynäsimme Tiedonantajan toimituksessa ohjelman läpi, ja totesimme sen olevan sitä mitä saattoi odottaa. Ohjelmassa unelmoidaan kansallisromantiikan perään ja kielletään täysin, että muunlaista kulttuuria maassamme olisi koskaan ollut olemassakaan.

Suurimmaksi osaksi ohjelman riveillä itketään, kuinka ”mitään ei saa enää sanoa”.

Suurimmaksi osaksi ohjelman riveillä itketään, kuinka ”mitään ei saa enää sanoa”. Jonka jälkeen ollaan kuitenkin vähentämässä tukea kulttuurilta, joissa sanotaan asioita syrjintää ja rasismia vastaan. Ohjelman taustalla oleva sanoma on selvä; sananvapauden perään huudellaan vain silloin, kun kyseessä on kansallismielinen mölinä.

Tiedonantajan päätoimittaja Petra Packalén ruotii otteita ohjelmasta. Rohkeimmat voivat käydä lukemassa koko ohjelman perussuomalaisten nettisivuilta.

 


OTE OHJELMASTA

”Perussuomalaiset on jättänyt lakialoitteen, jolla pyritään muuttamaan rikoslaissa rangaistavaksi säädetyn kansanryhmää vastaan kiihottamisen tunnusmerkistö. Lakialoitteessa esitetään rikoslain kiihottamispykälän muuttamista siten, että rangaistavaksi jäävät ainoastaan rikoksella uhkaaminen ja rikokseen yllyttäminen. Lisäksi aloitteessa esitetään, ettei rangaistusvastuu enää jatkossa koske tiedon tai mielipiteiden julkaisemista ja näkyvillä pitämistä.

Kiihotus- ja uskonrauhanpykälien sijainti rikoslain 11 luvussa, joka käsittelee sotarikoksia ja rikoksia ihmisyyttä vastaan, on myös kyseenalaista. On kohtuutonta rinnastaa niin sanotut sananvapausrikokset esimerkiksi joukkotuhonnan valmisteluun tai kidutukseen, jotka löytyvät rikosnimikkeinä samasta luvusta.”

 

KOMMENTTI

– Ei ole yllätys, että perussuomalaisten media- ja kulttuuripoliittinen ohjelma alkaa valitusvirrellä sananvapaudesta ja että kyseinen osuus vie koko ohjelmasta suurin piirtein neljäsosan. Jälleen kerran yksi alue puolueen politiikassa typistyy yhden aiheen ympärillä pyörimiseen. Aivan kuten kaikkeen ehdotetaan eduskunnassa ratkaisuksi maahanmuuton vähentämistä.


– Meemipuolue PS asettaa itsensä oppositioasentoon valtapuolueita kohtaan.

OTE OHJELMASTA

”Meemit ovat toimineet tehokkaana politiikan teon välineenä, minkä vuoksi valtapuolueet ja media tervehtisivät ilolla, mikäli meemien levittäminen somessa vaikeutuisi.”

 

KOMMENTTI

– Meemipuolue PS asettaa itsensä oppositioasentoon valtapuolueita kohtaan. Jossain kohtaa on unohtunut, että itse oltiin juuri hetki sitten vallassa, eikä toiminta ollut yhtään sen kummoisempaa kuin muillakaan oikeiston valtapuolueilla. Leikkauksia leikkauksien perään, myös kulttuurista.


 

OTE OHJELMASTA

”Valitettavasti kulttuurimme tuntuu monin paikoin olevan lokeroitunutta toistamaan tietynlaista maailmankuvaa ja tietynlaisia arvoja. Monilla taiteenaloilla haiskahtaa ihan yhtä tunkkainen taistolainen haju kuin joskus vuosikymmeniä sitten. Sosialismin aate on sävyttynyt hieman eri tavoin – monikulttuurisuutta, feminismiä ja muita nykypäivän kovaäänisiä mutta kovin onttoja ideologioita.”

 

KOMMENTTI

– On täysin absurdia väittää, että taide kumpuaisi jostain muualta, kuin kulloisenkin yhteiskunnan ihmisten luomasta kulttuurista. En allekirjoita ohjelman väitettä, että taide olisi tällä hetkellä liiallisen monikulttuurista tai tasa-arvoa ajavaa, mutta siihen on tietysti pyrittävä kaikin keinoin. Mikä nostaa perussuomalaisten haluaman taiteen lokeroinnin ja tietynlaisten arvojen yläpuolelle? Ei mikään.


 

OTE OHJELMASTA

”Kulttuuri heijastaa yhteiskuntaa ja historian perintöä, ja sen välittyminen tuleville sukupolville on tärkeää. Suomalaisen kulttuuripalvelujen tarjonnan tulee viestiä kotimaiseen kulttuuriin kytkeytyviä arvoja. Kotimaisen kulttuurituotannon edistäminen on tärkeää, jotta se säilyttää asemansa nykypäivän globaalissa maailmassa, jossa kansallinen kulttuurituotanto uhkaa helposti jäädä kansainvälisten alan trendien jyräämäksi.”

 

KOMMENTTI

– Aikaisemmin ohjelmassa ollaan kaventamassa Ylen rahoitusta ja heti seuraavassa osiossa halutaan tukea kotimaista kulttuurituotantoa. Haiskahtaa vahvasti siltä, että PS:n riveissä vain tietynlainen kotimainen kulttuurituotanto on sallittavaa.


– Perinteinen oikeistolainen tapa on kertoa vain muiden noudattavan jotain ideologiaa.

OTE OHJELMASTA

”Suomalaisen kulttuurin tulee olla läsnä myös koulujen arjessa ja opetussuunnitelmissa. Haluamme kulttuurin, sivistyksen ja taiteen opetusta – emme monikulttuurista propagandaa tai poliittista ideologiaa lasten pään menoksi. Perussuomalaiset haluaa säilyttää joulujuhlat ja -kirkot, ylpeästi laulettavat enkeli taivaat ja suvivirret.”

 

KOMMENTTI

– Perinteinen oikeistolainen tapa on kertoa vain muiden noudattavan jotain ideologiaa. Ikään kuin koulujen kirkkokäyntien säilyttämishalut eivät noudattaisi mitään ideologiaa? Puhumattakaan oikeistolaisesta talouspolitiikasta, jota tällä hetkellä ohjaa uusliberalistinen ideologia.


 

OTE OHJELMASTA

”Valtiota ei tarvita apuun kaikkialla. Taide, jolle ei ole minkäänlaista aitoa kysyntää, ei yleensä ole kovin merkittävää. Yritysyhteistyön vahvistaminen ja sponsorien löytäminen ovat järkeviä keinoja myös taidealoilla. Myös bisneksessä arvostetaan yhä enemmän taiteen tuomaa ”pehmeyttä”, jota yritys voi tarjota kulttuurikokemusten kautta työntekijöilleen ja asiakkailleen.”

 

KOMMENTTI

– Tässä tiivistyy upeasti koko oikeistokentän näkemys taiteesta. Se halutaan alistaa markkinatalouden säännöille, jolloin riippumattomuus kärsii ja lopputuloksena on pahimmassa tapauksessa vain mainos.


 

OTE OHJELMASTA

”Taiteella on suuri voima ja mahdollisuus yhdistää ihmisiä. Taiteen universaali kieli antaa mahdollisuuden kasvattaa yhteishenkeä, jolla on aina ollut yhteiskuntaa vahvistava vaikutus. Tämä olisi hyvä ottaa huomioon kulttuuriavustuksia ja määrärahoja jaettaessa. Nykyään vaikuttaa siltä, että ihmisiä eri tavoin erottelevia lokeroita halutaan päinvastoin vahvistaa – luodaan vastakkainasettelua, tuetaan tietynlaisia ideologioita ja jaetaan rahaa esimerkiksi rasismin vastustamisen nimissä tahoille, joilla on hyvin vahva poliittinen virittyneisyys ja pyrkimys pönkittää taideprojekteillaan omaa sanomaansa poliittisia vastustajiaan vastaan. 

Taiteen on toki tarkoitus herättää keskustelua ja tuoda esiin uusia ja kriittisiä näkökulmia, mutta verorahoin kustannettuna sen täytyy palvella laajempaa joukkoa ja tarjota muitakin vaihtoehtoja kuin läpipolitisoidun vihervasemmistolaisen maailmankuvan.”

 

KOMMENTTI

– Ohjelmassa puhutaan vastakkainasettelusta ihan kuin se olisi jollain tavalla perussuomalaisia koskematon käsite. Jokainen, joka on seurannut kyseisen puolueen aktiivien kielenkäyttöä ja kirjoituksia, tietää heidän asettavan jatkuvasti vastakkain erilaisia ihmisryhmiä.
Ideologiat on tässäkin kohtaa nostettu esille, kuin se olisi jokin mörkö. Jään odottelemaan perussuomalaisten esimerkkejä kulttuurista, joka elää täysin ilman ideologiaa ja jolla ei pönkitetä mitään sanomaa.

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Kotimaa

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.