Haavistoa äänestämällä kokoomusta vastaan

27.01.2012 - 15:12
(updated: 16.10.2015 - 10:39)

Vasemmiston näkemys Sauli Niinistöstä lienee kaikille selvä. Niinistö edustaa uusliberaalia kapitalismia ja suurpääomaa, kokoomuksen kovia arvoja.

Toisella kierroksella ei ole vasemmistolaista ehdokasta, mutta moni on jo ottanut kantaa Pekka Haaviston puolesta Niinistön valintaa vastaan. Tämä ei merkitse Haaviston kaikkien näkemysten saati vihreiden varauksetonta tukemista. Nyt on syytä myös pyrkiä vaikuttamaan keskustelun sisältöihin, vaatia vastauksia presidenttiyden kannalta oleellisiin kysymyksiin ja rakentaa yhteistyötä Haaviston monien tukijoiden kanssa.

Suomen kommunistisen puolueen puheenjohtaja Yrjö Hakanen toteaa, että Niinistön kannatus laski koko kampanjan ajan ja myös ennakkoäänestyksen jälkeen.

– Täältä vasemmalta katsoen tuo suunta on oikea ja sitä on syytä vauhdittaa toisella kierroksella.

Hakasen mukaan vaalin ensimmäisellä kierroksella ulko- ja turvallisuuspolitiikan isot kysymykset jäivät paljolti muiden asioiden varjoon. Hakanen toivoo, että toisella kierroksella ne saavat isomman roolin; valitaanhan Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikalle johtajaa.

Tukea laajalta rintamalta

Pekka Haavisto on saanut taakseen laajalta rintamalta kannatusta. Haavistoa tukevat vaalien toisella kierroksella muun muassa demareiden Arja Alho, Krista Kiuru ja Maria Guzenina-Richardson, keskustan Aki Karjalainen sekä vasemmistoliitosta varapuheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen ja professori Heikki Patomäki.

Kulttuuriväki on myös lähtenyt laajasti liikkeelle Haaviston puolesta. Tukilistalta löytyvät muun muassa säveltäjä Kaj Chydenius, muusikko Timo Rautiainen, kirjailijat Risto Isomäki, Anna-Leena Härkönen ja tuore Finlandia-palkittu Rosa Liksom sekä näyttämötaiteen puolelta Lauri Maijala ja Kari Väänänen.

Myös Yrjö Hakanen on pyydetty ja liittynyt toisella kierroksella Haaviston tukiryhmään. Hän pitää tärkeänä sitä, että Haavisto on kampanjassaan sitoutunut vastustamaan Nato-jäsenyyttä. Samalla tuki Haavistolle on tietysti kannanotto kokoomuksen ja suuren rahan ehdokasta Sauli Niinistöä vastaan.

–  Pekka Haavistolla on mahdollisuus haastaa Niinistöä ottamalla selvästi kantaa Nato-jäsenyyttä vastaan, korostamalla rauhanpolitiikkaa vaihtoehtona sotilaalliselle voimankäytölle ja aloitteilla muun muassa aseidenriisunnassa ja YK-politiikassa. Talouskriisin oikeudenmukaisten ratkaisujen etsiminen ja eriarvoisuuden torjuminen ovat toinen iso teema, jossa tarvitaan uusia avauksia. Keskusteluun olisi syytä nostaa myös kysymys demokratiasta, jota yhtiövalta ja autoritaariset Mercozy-eurokurisopimukset uhkaavat, arvioi Hakanen.

"Tyhjät äänet hyödyttävät Niinistöä"

Ay-väki muistaa hyvin muun muassa Niinistön kommentit laittomien lakkojen rangaistusten koventamisesta ja eläkeiän nostamisesta. Tämä kallistaa monen vaakaa Haaviston puolelle. Avoimesti Haavistoa tukevat muun muassa PAMin puheenjohtaja Ann Selin, Rautatieliiton puheenjohtaja Vesa Maurola sekä TEAMin Timo Vallittu.

Helsinkiläinen Itellan luottamusmies Jussi-Petteri Lappi pohtii, ettei presidentinvaalien toisella kierroksella ole EU-kriittistä ja Nato-vastaista vaihtoehtoa Väyrysen jäätyä niukasti kolmanneksi.

– Nyt olisi vaihtoehtoina joko äänestää tyhjää, koska omaan ajatusmaailmaan sopivaa ehdokasta ei ole, tai sitten "pienempää pahaa" eli Haavistoa. Tyhjät äänet hyödyttävät ainoastaan Niinistöä, joten näillä näkymin valitsen jälkimmäisen vaihtoehdon. Kokoomuslaista ehdokasta en tule missään tapauksessa äänestämään, arvelee Lappi.

– Tasavallan presidentin vaalien toisesta kierroksesta tulee mielenkiintoinen ja tasaväkinen kisa Haaviston ja Niinistön välillä. Toisella kierroksella äänestän presidentiksi Haavistoa mieluummin kuin raharikkaiden suosimaa kokoomuslaista Niinistöä, toteaa puolestaan Uusi suunta Rakennusliitolle -ryhmän puheenjohtaja Reijo Sutinen Riihimäeltä.

Tekijä

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kotimaa

Kommentit (20 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.