Hallituksen on erottava!

20.06.2017 - 19:45

Hallituspolitiikkaan ja erityisesti sen viimeisiin käänteisiin tyytymättömät kansalaiset järjestivät lauantaina mielenosoituksen Helsingin Narinkkatorilla.

Mielenosoittajat eivät hyväksy SOS-hallituksen ihmisarvoja polkevaa, vähäosaisia kurittavaa ja valehtelevaa takinkääntöpolitiikkaa: hallituksen on erottava!

Koulutusleikkaukset tuhoisia

Mielenosoituksessa puhunut Kriittisen opettajaverkoston Heidi Kangas kiinnitti huomiota koulutusleikkauksiin.

– Hallitukselle koulutus on strateginen työväline, jonka tarkoitus pohjimmiltaan on maksimoida voittoja. Puhe sivistyksestä ja kohdennetuista hankerahoista kalskahtaa tyhjältä tilanteessa, jossa esimerkiksi ammatillinen koulutus on käytännössä lamautunut resurssien puutteen vuoksi.

"Koulutus voi olla joillain mittareilla taloudellisesti tuottavaa, mutta miksi annamme tämän näkökulman hallita ajatteluamme?"

Kangas totesi, koulutuksen merkitystä on alettu ajatella ensisijaisesti taloudellisen hyödyn näkökulmasta.

– Koulutus voi olla joillain mittareilla taloudellisesti tuottavaa, mutta miksi annamme tämän näkökulman hallita ajatteluamme? Miksi me emme voisi ajatella, että opiskelu on halua oppia, ajatella ja ymmärtää ilman ylhäältä saneltua odotusta taloudellisesta hyödystä?

Vastaus löytyy Kankaan mielestä ajan määritelmän ja markkinalogiikan yhteen kietoutumisesta, mikä luo tunteen kiireestä.

– Jälkikapitalistinen yhteiskunta perustuu ajan määritelmän rajoittamiselle. Aika nähdään taloutta rajoittavana siten, että sen vähenemistä vastaan täytyy koko ajan taistella, ja tunne ajan puuttumisesta luo ihmisille tyytymättömyyttä ja väsymystä, mikä helposti estää talouskuripolitiikan vastustamisen.

Koulutusjärjestelmän tehtävän tulisi yhteiskunnassa olla valtahierarkioiden kyseenalaistaminen. Opiskelijan tulee olla vapaa puhumaan suunsa puhtaaksi ja kyseenalaistaa auktoriteetit.

– Entä mitkä ovat ne keinot, jolla nykyisen hallituksemme koulutuskurimus saadaan torjutuksi? Miksi emme menisi lakkoon? Sillä selvää on, että meidän on kaadettava hallitus.

Joukkvoimalla hallitus nurin

Mielenosoitus sai myös Joukkovoima-kansanliikkeen tuen.

Tiina Sandberg huomautti, että leikkausten myönteisistä vaikutuksista kansantaloudelle ei ole näyttöä.

"Ennen vaaleja esitellyt kahden miljardin leikkaukset ovat paisuneet jopa 10 miljardiin euroon."

– Talouskurin seuraukset kohdistuvat eniten yhteiskunnan heikoimpiin: sairaisiin, eläkeläisiin, työttömiin, lapsiin ja lapsiperheisiin sekä muihin vähävaraisiin. Ennen vaaleja esitellyt kahden miljardin leikkaukset ovat paisuneet jopa 10 miljardiin euroon. Samaan aikaan puolustusvoimien asehankintoihin varaudutaan käyttämään suunnilleen sama summa. Tätä emme voi hyväksyä, siksi vaadimme hallituksen eroa.

Joukkovoima osoittaa, että leikkaukset, niiden kohdennus ja toteutustapa eivät ole luonnonvoima, eikä niillä ole sellaista vankkaa kannatusta kuin hallitus uskottelee. Leikkaukset eivät vastaa puolueiden ja niiden edustajien ennen vaaleja tekemiä lupauksia.

Sandberg kertoi, että Joukkovoima järjestää pääkaupunkiseudulla 15. heinäkuuta mielenosoituksen köyhien vastakkainasettelua vastaan.

– Syksyllä on jälleen edessä hallituksen budjettiriihi. Sinne ujutetaan uusia leikkauksia ja heikennyksiä. Muun muassa työttömiä muistetaan asettamalla heille kolmen päivän työvelvoite ehtona täyteen työttömyyskorvauksen peruspäivärahaan. Ollakseen työtön on siis jatkossa käytävä töissä. Me Joukkovoimassa emme hyväksy tätä, emmekä muitakaan kaavailtuja leikkauksia tai sote-soppia, joita meille yritetään syöttää. Siksi me lähdemme jälleen kerran kaduille 2. syyskuuta Näytetään yhdessä, millainen voima päättäväisissä ihmisissä on, torjutaan esitetyt leikkaukset ja etsitään keinot, joilla voidaan parantaa meidän kaikkien elämää ja toimeentuloa, kehotti Sandberg.

Tekijä

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kotimaa

Kommentit (1 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.