Lehdistön työehtosopimusneuvottelut alkoivat tänään maanantaina synkissä merkeissä. Työnantajia edustava Medialiitto esitti pitkälti toistakymmentä heikennystä lehdistön työntekijöiden sopimuksiin. Journalistiliitto on tyrmistynyt Medialiiton esityksistä.
Keywords:
Helsingissä sunnuntaina Ei Natolle, kyllä rauhalle -mielenosoitus
Suomen Nato-jäsenyyteen ja hakuprosessiin kriittisesti suhtautuvat tahot järjestävät mielenosoituksen Helsingissä 15.5.2022. Mielenosoitus järjestäytyy Senaatintorilla kello 13 alkaen ja marssii sieltä klo 13:30 alkaen Pohjois-Esplanadia ja Mannerheimintietä pitkin Eduskuntatalon eteen.
Tapahtumassa puhujina ovat ainakin tutkija ja vapaa kirjoittaja Arja Alho, vasemmistonuorten varapuheenjohtaja Ava Dahlvik sekä emeritusprofessori Jyrki Käkönen. Musiikkia esittää Merikukka Kiviharju.
– Suomen kansainväliseen asemaan vuosikymmeniksi vaikuttava päätös on tapahtumassa hengästyttävällä aikataululla ilman, että kansalaisten todellista tukea sille oltaisiin mitattu kansanäänestyksessä tai eduskuntavaaleissa, sanotaan mielenosoituskutsussa.
Mielenosoituksen järjestäjien mielestä Venäjän hyökkäyssodan aiheuttama pelko ja oikeutettu tuohtumus eivät ole riittäviä syitä hakeutua jäseneksi sen kanssa kilpailevaan sotilasliittoon, jonka strategia perustuu viime kädessä ydinasepelotteeseen.
– Sen sijaan Suomen tulisi pyrkiä siviilivastarinnan, konfliktien ratkaisun ja rauhan rakentamisen suurvallaksi.
Järjestäjät kertovat, että mielenosoituksen henki on rauhanomainen, demokraattinen ja imperialismin vastainen. Tästä syystä rasistiset, diktatuureja ihailevat tai Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa puolustelevat tahot eivät ole tervetulleita mielenosoituks
Mielenosoitusta järjestävät Aseistakieltäytyjäliitto, Rauhanpuolustajat, PAND - Taiteilijat Rauhan puolesta, Naiset Rauhan Puolesta, Vasemmistonuoret ja Kommunistinuoret. Sitä tukee myös A-ryhmä.
Kirjoittajan artikkelit
Suomessa käydään nyt ensimmäiset eduskuntavaalit uusien ja kiireellä loppuun saatettujen hyvinvointialueiden aloittamisen jälkeen. Keskustelu on syystäkin kääntynyt alueiden pulaan rahasta ja henkilöstöstä. Radikaali veroremontti tarvitaan alueiden rahoittamiseksi.
Pääministeri Marin osallistui eilen 10.3. Ukrainassa äärioikeistolaisen koalition aseellisen siiven johtohahmon Dmytro Kotsjubailon hautajaisiin. Marin kunnioitti fasistijohtajan muistoa Mykhailon katedraalissa Kiovassa.
- ‹ edellinen
- 2 / 85
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Naton harjoitustoiminnan suunnittelua yhteensovittava NEPAC-kokous järjestettiin ensimmäistä kertaa Suomessa. Mielenosoittajien mukaan koko sotilasliitto pitää lakkauttaa.
Helsingin hallinto-oikeus on tuominnut laittomaksi päätöksen, jolla pormestari Juhana Vartiaisen esitys Helsingin talousarvioksi vuodelle 2022 salattiin ennen sen sopimista kaupunginhallituksen ryhmien neuvotteluissa. Juridisesti oikeuden päätös koskee kansliapäällikkö Sami Sarvilinnan kieltäytymistä julkisuuslain mukaisesta tietopyynnöstä, jonka SKP:n Helsingin piirin puheenjohtaja Yrjö Hakanen esitti, kun pormestarin talousarvioesitystä ei aiemmasta poiketen julkistettu.