Tiedonantajan numeros 09/2024 on ilmestynyt. Katso lehden sisällys täältä.
Helsinki leikkaa ja tekee voittoa
Kaupunginjohtaja Jussi Pajusen viime viikolla julkistama ehdotus Helsingin ensi vuoden talousarvioksi tavoittelee yli sata miljoonaa euroa tätä vuotta parempaa tulosta, mutta leikkaa sosiaali-, terveys- ja sivistystoimen palveluja. Kokoomuslainen kaupunginjohtaja esittää lisää rahaa hankkeisiin, joissa yksityiset palveluntuottajat ja grynderit voivat rahastaa, samaan aikaan kun kaupungin omia palveluja kurjistetaan.
Sosiaali- ja terveyspalveluihin esitetään euromääräisestikin vähemmän rahaa kuin tänä vuonna käytetään. Palvelujen tarve kuitenkin kasvaa kun asukasmäärä lisääntyy noin 8 000:lla, vanhusten osuus kasvaa ja työttömyys pahenee. Sote-lautakunnan jo valmiiksi alimitoitetusta ehdotuksesta on leikattu 20 miljoonaa ja HUS:n erikoissairaanhoidon rahoituksesta 15 miljoonaa euroa.
Varhaiskasvatuksen määrärahat kaupunginjohtaja haluaa jäädyttää, vaikka lasten määrä kasvaa. Samalla yksityisten päivähoitofirmojen tukemiseen ohjattaisiin lisää rahaa.
Koulutuslupaukset kokoomus pettää myös Helsingissä. Perusopetukseen, lukioille ja ammatilliseen koulutukseen esitetään budjetissa 10 miljoonaa euroa vähemmän rahaa kuin tänä vuonna käytetään.
Myös kirjastorahoista karsitaan, vaikka rakenteilla oleva keskustakirjasto edellyttää päinvastoin lisärahoitusta. Guggenheim-museolle Pajunen olisi valmis antamaan rahaa, mutta kaupungin kulttuuritoimen pieniäkin rahoja hän esittää vähennettäväksi.
Työllisyysrahoistakin leikataan
Työttömyys on kasvanut Helsingissä muuta maata nopeammin. Pitkäaikaistyöttömiä on 45 % enemmän kuin vuosi sitten. Pajunen seuraa kuitenkin tässäkin SSS-hallituksen esimerkkiä ja esittää jo ennestään vähien työllisyysrahojen leikkaamista.
Samaan aikaan kun palveluja heikennetään, esitetään investointeihin lisää 100 miljoonaa euroa. Isoimmat rahat menevät Sörnäisten autotunneliin, Kruunusiltojen rakentamisen aloittamiseen ja Pasilaa halkoviin väylähankkeisiin – yhteensä useampi sata miljoonaa.
Nyt kun Helsingin Energia, Satama ja Palmia on yhtiöitetty, ei yhtiöistä esitetä mitään tietoja eikä niille aseteta budjetissa mitään tavoitteita. Valtuustolle ei haluta antaa mahdollisuutta ohjata merkittävää osaa kuntakonsernin tuloa tuottavasta toiminnasta.
Budjettiesitys menee seuraavaksi kaupunginhallituksen ryhmien neuvotteluihin. Valtuuston päätettäväksi esitys tulee 11.marraskuuta. SKP:n ja Helsinki-listojen valtuustoryhmä aikoo ennen sitä kuulla asukkaiden ja kaupungin työntekijöiden evästyksiä. Ryhmä jätti keväällä kymmenkunta talousarvioaloitetta palvelujen alibudjetoimisen lopettamiseksi ja työllisyyden edistämiseksi. Rahaa tähän se ottaisi pienentämällä ylijäämiä ja karsimalla eräitä väylähankkeita.
Kirjoittajan artikkelit
Tiedonantaja-festivaali kokoaa jälleen eri alojen aktivisteja, tutkijoita, poliitikkoja, artisteja ja kansainvälisiä vieraita etsimään vaihtoehtoisia ulospääsyjä sodista, ympäristökriisistä, median yksipuolisuudesta ja politiikan vaihtoehdottomuudesta. Festivaali järjestetään viikonloppuna 19.-20. lokakuuta 2024 Vantaan Myyrmäessä Myyräncolo -kulttuurikeskuksessa.
- ‹ edellinen
- 3 / 329
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Asukkaiden Turku -lista keräsi yhteensä lähes kahden tuhannen turkulaisen tuen kuntavaaleissa. Listalta valtuustoon valituksi tullut vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho esittää, että kaupungissa yhdistetään voimia kaikkien toimielinten vasemmistoedustuksen turvaamiseksi.
Yritystuista yli puolet maksettiin suuryrityksille ja viidesosa mikroyrityksille vuonna 2024, selviää Tilastokeskuksen yritystukitilastosta. Etenkin suuremmat yritystuet keskittyvät harvoille.
Facebook sulki toimittaja Yrjö Hakasen tilin lähes vuosi sitten, ennalta varoittamatta ja antamatta mahdollisuutta valittaa asiasta. Siitä alkoi 11 kuukautta kestänyt kafkamainen prosessi, jossa Hakanen vaati tilinsä avaamista. Prosessi päättyi Hakasen voittoon: EU:n digipalveluasetuksen toimeenpanoa valvova viranomainen velvoitti Facebookia hallitsevan Meta-yhtiön palauttamaan Hakasen Facebook-tilin.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.