Herättäjä

Perjantaina 11. maaliskuuta kello 14.46 paikallista aikaa maa järisi 70 kilometrin päässä Japanin itärannikosta. Noin yhdeksän magnitudin järistys lähetti matkaan tsunamiaallon, joka törmäsi Japanin rantaan jopa kymmenen metrin korkuisena hyökynä ja työntyi paikoitellen kymmenen kilometrin päähän rannikolta sisämaahan. Katastrofi surmasi tuhansia ja jätti satojatuhansia kodittomaksi.

Tuhoalueella sijaitsi neljä ydinvoimalakompleksia ja yhteensä viisitoista ydinreaktoria. Pahin tsunamiaallon isku kohdistui Fukushima Daiichin voimalan kuuteen reaktoriin, joista kaksi oli onnenkantamoisen vuoksi pysähdyksissä huoltotöiden takia. Loppujen neljän reaktorin jäähdytysjärjestelmät lamautuivat, kun sähköverkko kaatui vyöryvän veden katkaistessa sähkölinjoja ja aiheuttaessa lukuisia oikosulkuja. Reaktorien jäähdyttäminen onnistui akkujen ja helikoptereista pudotettujen vesimassojen avulla niin, että täydelliseltä sulamiselta vältyttiin. Silti radioaktiivista ainetta levisi ilmakehään valtavia määriä. Voimalan ympäristö evakuoitiin 30 kilometrin säteellä, mutta radioaktiivista cesiumia levisi ajoittain vielä paljon laajemmille alueille.

Tilanne Fukushimassa ei suinkaan ole vielä ohi. Radioaktiivista vettä valui vielä toukokuussakin mereen. Kuinka monta syöpäkuolemaa onnettomuus tulee aiheuttamaan, sitä ei vielä osaa kukaan arvioida.

Suomalainen tieteis- ja tietokirjailija, ympäristöaktivisti Risto Isomäki seurasi Fukushiman ydinvoimaloiden tilannetta erityisen tarkasti. Hän on nimittäin perehtynyt ydinvoimaan ja sen riskeihin jo kolmenkymmenen vuoden ajan.

Vuonna 2009 Isomäeltä ilmestyi pamfletti, jossa hän arvioi tasapuolisesti ja kiihkottomasti ydinvoimaan liittyviä riskejä. Isomäki pohtii kokonaisen luvun verran sitä, millainen uhka tsunamiaallot ovat rannalle rakennetuille ydinvoimaloille ja epäilee nykyään rannikoille rakennettujen laitosten suojauksen riittävyyttä.

Fukushiman jälkeen Isomäen teksti tuntuu lähes profeetalliselta. Japanilla on toki pitkä historiallinen tuntemus maanjäristyksistä, tsunameista ja niihin varautumisesta. Fukushiman voimalatkin oli suojattu – ei vain tarpeeksi hyvin.

Isomäen puoliso, Into-kustantamon Jaana Airaksinen kyseli, ehtisikö tämä kirjoittaa vielä kevään aikana uuden pamfletin, jossa tarkasteltaisiin ydinvoimaa ja sen riskejä Fukushiman onnettomuuden jälkeen.

Ja Isomäkihän ehti.

                                                      * * *

Lohtajan 2 500 asukasta palvelevasta kunnankirjastosta oli lukiolaispojan vaikea löytää tieteiskirjallisuutta kaksikymmentä vuotta sitten. Elettiin aikaa ennen laajempaa scifi-buumia, ja kirjaston hyllystä löytyi lähinnä vain puhki luettuja genren klassikoita.

Sen vuoksi Risto Isomäen vuonna 1991 ilmestynyt esikoisnovellikokoelma Kristalliruusu oli allekirjoittaneelle merkkitapaus: kotimaista, oivaltavaa tieteiskirjallisuutta, jossa näkyivät jo Isomäelle myöhemmin tavaramerkeiksi muodostuneet piirteet: ekologisten kysymysten käsittely sekä pieteetillä tehty tieteellinen taustatyö.

Novellikokoelman jälkeen Isomäki on kirjoittanut kuusi pitkää tieteisromaania, jotka kaikki liittyvät tavalla tai toisella maapallon ilmaston muutokseen. Suurin menestys on ollut vuonna 2005 ilmestynyt ekotrilleri Sarasvatin hiekkaa, joka oli jopa Finlandia-palkintoehdokkaana. Kirja on käännetty useammalle kielelle, siitä on tehty teatterisovituksia ja tarina saattaa päätyä myös valkokankaalle.

Sarasvatin hiekkaa sijoittuu 2020-luvulle. Siinä ilmaston lämpeneminen saa aikaan Grönlannin jäätikön sulamisen niin, että puolet jäämassasta romahtaa kerralla mereen aiheuttaen valtavan megatsunamin, joka pyyhkäisee rannikkokaupungit pois maailmankartalta. Ihmiskunta sellaisena kuin me sen tunnemme lakkaa olemasta. Henkiin jääneiden ongelmaksi jäävät veden alla edelleen sykkivät, säteilevät ja saastuttavat ydinreaktorit.

Isomäki löytää maailmanlopun visioilleen merkkejä esihistoriasta. Eri puolilla maapalloa on todisteita valtavista tulva-aalloista, jotka ovat heitelleet tonnien painoisia kivenlohkareita sisämaahan kuin pikkukiviä.

On myös mahdollista, että ihmiskunnan myyttikokoelmista löytyvät tarinat vedenpaisumuksesta kertovat itse asiassa muinaisesta megatsunamista, joka tuhosi valtaosan aikansa sivilisaatiosta.

Palataan kevääseen 2011. Risto Isomäen pamfletti Ydinvoima Fukushiman jälkeen julkistetaan Pressiklubilla tiistaina 24. toukokuuta. Kirjan esipuhe on päivätty 2. toukokuuta, joten aikataulu on ollut tiukka. Isomäki myöntää, että pamflettia kirjoittaessa tuli kiire, mutta tällä kertaa kiire toimi eduksi. Isomäki kehuu tuoreen teoksen olevan tiivis, hyvä paketti, kirjana jopa uransa tärkein.

Päällimmäisenä huolena esiin nousee ydinvoimateollisuuden ja siihen liittyvien tahojen riskinarviointikyky, josta Isomäki löytää toistuvia, erittäin huolestuttavia piirteitä.

– Ydinvoiman riskejä on aina aliarvioitu. Ydinvoimateollisuus myöntää ongelmat vain kun tapahtuu läheltä piti -tilanteita tai onnettomuuksia. Alan ihmiset tietysti kiistävät tämän, mutta historiallinen todistusaineisto kertoo toista, sanoo Isomäki.

Ennen vuonna 1979 tapahtunutta Harrisburgin onnettomuutta pidettiin mahdottomana tai ainakin äärettömän epätodennäköisenä sitä, että reaktori voisi sulaa. Vasta Harrisburgin jälkeen myönnettiin, että sulamisonnettomuus on todellinen uhka, johon pitää suhtautua vakavasti. Sama tapahtui Tshernobylin kanssa: ennen onnettomuutta ydinvoimapiirit vakuuttivat, ettei ydinvoimala voi räjähtää ja ettei siitä missään olosuhteissa voisi levitä suuria määriä radioaktiivista säteilyä laajalle alueelle.

Ydinvoimateollisuus ja säteilyturvakeskuksen kaltaiset valvovat viranomaiset vakuuttivat Fukushiman onnettomuuteen asti, ettei maapallolla ole yhtään ydinvoimalaa, jota tsunami pystyisi vahingoittamaan. Asiasta varoitellut Isomäki leimattiin "asiantuntijoiden" taholta järjestään tyhjänpuhujaksi.

Mahdoton tapahtui – jälleen kerran.

Onko Fukushiman onnettomuudesta opittu jotain? Ehkä, mutta Isomäen mielestä ei tarpeeksi.

– Esimerkiksi Fukushiman alueelle 1933 iskenyt tsunamiaalto oli vähintään puolet isompi kuin nyt näkemämme aalto. Jatkossa Japanissakin varaudutaan jonkin korkuisiin tsunameihin, mutta ei oteta huomioon sitä, että ilmaston lämpenemisen synnyttämä hirmumyrsky voi puskea rannikolle hyvin korkeita tulva-aaltoja.

                                                      * * *

Suomessa ei voi olla tsunameja tai hurrikaaneja, joten kotimaiset ydinvoimalat ovat kuin herran kukkarossa.

Väärin.

Risto Isomäki arvioi, että tulevaisuudessa myös Suomen rannikoita pyyhkivät entistä voimakkaammat tuulet ja sitä myöten tuhdimmat aallot.

– Vaarallisinta olisi rakentaa ydinvoimala Perämeren rannalle, jonne tuuli voi puhaltaa esteettä jopa 600 kilometrin matkalta. Jos Perämerelle rakennetaan ydinvoimala, sen pitäisi varautua merenpinnan nousun ja muutaman metrin korkuisen tulvan lisäksi myös kuusi- tai kahdeksanmetrisiin hyökyaaltoihin. Sellaiset iskevät jo aika kovaa, laskeskelee Isomäki.

Suomalaiset voimalat eivät myöskään ole immuuneja terrorille. Isomäki on hämmästellyt, mikseivät viranomaiset ota todesta mahdollisia terroritekoja.

– Fukushiman jälkeenkin turvallisuusviranomaiset haluavat rajata ydinvoimaloiden stressitesteistä pois erilaisten terrori-iskujen mahdollisuudet, manaa Isomäki.

Hänen mukaansa Suomessakin pitäisi jokaiseen voimalaan laittaa vähintään 20 aseistettua turvamiestä jatkuvasti passiin.

Miksi ydinvoimateollisuus ja sitä lähellä olevat tahot sitten toistuvasti aliarvioivat riskejä ja tuottavat jopa valheellista tietoa ydinvoiman turvallisuudesta? Syy on yksinkertainen: idioottivarman, kaikki kuviteltavissa olevat riskit huomioivan ydinvoimalan rakentaminen tulee todella kalliiksi, mikä puolestaan nostaa ydinsähkön hintaa.

Yleinen julkisuudessa toisteltu väite on, että ydinvoima on ilmastoystävällisempi energiantuotantomuoto kuin fossiiliset polttoaineet. Väitettä on kuullut niin pitkään, että tuntuu vaikealta uskoa, ettei ydinvoiman ilmastovaikutuksista ole koskaan tehty kunnollista arviota.

Isomäen mielestä ydinvoiman ilmastoystävällisyys on hyvä esimerkki siitä, että kun jotain asiaa toistetaan tarpeeksi pitkään, siitä tulee faktaa, jota on hetken päästä vaikea enää kiistää.

Ydinvoimaloiden suorat kasvihuonekaasupäästöt ovat tietysti vähäiset. Mutta koska ydinvoimalan tuottamaa hukkalämpöä ei voida hyödyntää kaukolämpönä, se lasketaan meriin tai jokiin. Melkein kaksi kolmasosaa ydinvoimaloiden energiasta menee käytännössä vesihöyryn, pilvien ja jääsulien tuottamiseen.

Ei esimerkiksi tiedetä, miten ydinvoimaloista laskettu lämpö muuttaa vesistön ekosysteemiä. Voi olla, että pohjalietteiden sisältämä eloperäinen aines hajoaa ja laskee ilmaan sekä hiilidioksidia että metaania, joka on hiilidioksidia huomattavasti pahempi kasvihuonekaasu.

Joka tapauksessa asiaa ei ole tarkemmin tutkittu. Isomäki toivookin, että eduskunnassa periaatepäätöksen saaneen lisäydinvoiman osalta tehtäisiin kunnolliset selvitykset. Sitä edellyttäisi jo Suomen lainsäädäntökin.

                                                      * * *

Risto Isomäen mielestä tärkein ydinvoiman tuotantoon liittyvä kysymys on ydinaseiden leviäminen. Hän on parhaillaan kirjoittamassa englanniksi aihetta käsittelevää laajempaa kirjaa, jonka materiaalista osa päätyi tuoreeseen pamflettiinkin.

Maailmassa on tällä hetkellä 10-15 ydinasevaltaa, tarkkaa lukua emme tiedä.

– Ydinvoimaloiden leviäminen uusiin maihin levittää lähes väistämättä myös ydinaseiden valmistukseen liittyvää tekniikkaa. On hyvä muistaa, että ydinreaktorit kehitettiin alunperin tuottamaan plutoniumia suurvaltojen ydinaseohjelmia varten. Sähköntuotannonkin sivutuotteena syntyy ydinaseiden valmistukseen soveltuvaa materiaalia, kertoo Isomäki.

Hän ei myöskään ole tyytyväinen nykyisiin ydinjätteen loppusijoitusratkaisuihin. Esimerkiksi Olkiluotoon rakennettava Onkalo ei ole riittävän turvallinen. Joku tulevaisuuden mielipuoli diktaattori voi vielä 100 000 vuoden päästäkin löytää kätkön ja valmistaa jäljellä olevasta ydinjätteestä tehokkaan aseen.

Isomäen mielestä ydinjäte pitäisikin loppusijoittaa merenpohjan suolakerrostumiin. Kallis, mutta verrattomasti parempi ratkaisu.

Ja juuri ydinvoimalla tuotetun sähkön kasvavat kustannukset tulevat lopulta tekemään energiamuodosta historiaa.

– Monet nykyään toimivat ydinvoimalat on rakennettu aikoinaan halvalla. Ne tuottavat halpaa sähköä, mutta ovat myös kaikkein turvattomimpia. Fukushiman takia monet niistä suljetaan nopeutetussa aikataulussa, arvioi Isomäki.

Uusien ydinvoimaloiden tuottaman sähkön gigawattihinta tulee olemaan kuusinkertainen, mikä tekee vaikkapa tuulisähköstä jo huomattavasti kilpailukykyisempää.

Isomäki huomauttaa, että länsimaissa on parhaillaan rakenteilla vain kaksi uutta ydinvoimalaa, toinen Ranskassa ja toinen Suomen Olkiluodossa. Molemmat ovat raskaasti Ranskan valtion tukemia.

Esimerkiksi Olkiluodon lopullisista kustannuksista maksaa Ranskan kansa jopa noin puolet.

Ydinvoiman lisäksi Isomäki tutkii yleisemmin ilmaston lämpenemistä. Hän on muun muassa tehnyt Siemenpuu-säätiön puitteissa työtä Indonesiassa. Suurena haasteena on ollut biopolttoaineiden tuotannossa käytettävien öljypalmujen kasvattamisen järkevöinti.

Palmujen kasvattaminen on Isomäen mielestä itse asiassa paras tapa tuottaa biopolttoaineiden raaka-ainetta. Tässä hänen kantansa poikkeaa monen ympäristöjärjestön näkemyksestä.

– Olen samaa mieltä tietyistä ongelmista, kuten suurtuotantoplantaasien maiden varastamisesta kyläyhteisöiltä. Pientilapohjainen öljypalmujen viljely on sen sijaan hyvä idea. Biopolttoaineiden järkevä tuotanto tasapainottaisi öljyn ja maakaasun hinnoissa tapahtuvaa jyrkkää vaihtelua ja siitä johtuvaa lama- ja nousukausien vuorottelua, sanoo Isomäki. Lamakaudet tuntuvat kuitenkin aina pahiten köyhien taloudessa ja kasvattavat tuloeroja.

Risto Isomäki täyttää kesäkuun alussa 50 vuotta, mutta suurempia juhlia ei vaatimaton mies aio viettää.

– Olen luonteeltani enemmän pienessä piirissä viihtyvä erakko, enkä halua olla huomion keskipisteenä. Joudun tekemään sitä tärkeiden asioiden takia jo niin paljon, hän sanoo. Merkkipäivän kunniaksi Isomäki aikoo pitää muutaman päivän hyvin ansaittua lomaa ja lähteä puolisonsa kanssa matkoille.

Ja kaikille Isomäen tieteiskirjoista pitäville ilouutisia: seuraava kirja on tulossa jo alkusyksystä.

                                                      * * *

Risto Isomäen tuotanto

Fiktiota

Kristalliruusu. Kirjayhtymä, 1991.

Gilgamešin tappio. Kirjayhtymä, 1994.

Pimeän pilven ritarit. Kirjayhtymä, 1997.

Herääminen. Tammi, 2000.

Sarasvatin hiekkaa. Tammi, 2005.

Litium 6. Tammi, 2007.

Jumalan pikkusormi. Tammi, 2009.

Tietokirjoja

Luvassa lämpenevää – ilmastonmuutos ja sen seuraukset. Suomen Luonnonsuojeluliitto ja Ympäristö ja kehitys ry, 1996.

Puukirja. Puut osaratkaisuna maailman nälän ja ilmastonmuutoksen ongelmiin. Ympäristö ja kehitys, 1997.

Paljasjalkavallankumous. 10 vuotta myöhemmin. Ympäristö ja kehitys, 1999.

Kohti vuotta 1929? Vapaakauppa, työttömyys ja ääriliikkeiden nousu. LIKE & Maan ystävät. Pystykorvakirja, 2000.

Kohti kestävää maailmaa. Ympäristö ja kehitys ja Maan ystävät, 2002. (Jaana Airaksisen ja Anastasia Laitilan kanssa).

The Book of Trees. Other India Press, 2004. (Maneka Gandhin kanssa).

34 tapaa estää maapallon ylikuumeneminen. Tammi, 2008.

64 Ways to Absorb Carbon and Improve the Earths Reflectivity. Into, 2009.

Kosminen rakkaus vai suuri saatana : 20 päätöstä ydinvoimasta (pamfletti). Into kustannus ja Like kustannus, 2009.

Ydinvoima Fukushiman jälkeen. Into, 2011.

Sarjakuva

Tolppanen, Petri & Kaakinen, Jussi: Sarasvatin hiekkaa. Risto Isomäen kirjan pohjalta kirjoittanut Petri Tolppanen ja piirtänyt Jussi Kaakinen. Helsinki: Tammi, 2008.