Tampereella järjestetään Natoa vastaan, rauhan puolesta! -mielenosoitus lauantaina 4. kesäkuuta. Marssi järjestäytyy klo 14:00 Sorin aukiolla, josta kuljetaan Jugendtorille. Järjestäjien mukaan Suomen liittyminen supervalta USA:n johtamaan sotilasliittoon merkitsee aseveljeyttä maailman kansoja vastaan, eikä se voi olla myöskään Suomen kansan etu.
Huomenna marssitaan metsien puolesta usealla paikkakunnalla
Metsäluonnon ja hiilinielujen puolesta marssitaan huomenna lauantaina 24.9. Helsingissä, Tampereella, Jyväskylässä, Joensuussa, Oulussa ja Raaseporissa. Mielenosoituksilla vaaditaan Suomen hallitusta muun muassa suojelemaan välittömästi kaikki valtion mailla sijaitsevat suojelemattomat luonnonmetsät ja vanhat metsät sekä käynnistämään toimet, joilla suojellaan 30 prosenttia Suomen metsistä.
– Sanna Marinin hallitus on hallitusohjelmassaan ottanut tavoitteekseen vahvistaa Suomen hiilinieluja ja -varastoja sekä pysäyttää luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen Suomessa. Lupauksista huolimatta metsiemme hiilinielut ovat romahtaneet, eikä edes valtion omia viimeisiä luonnonmetsiä ole saatu suojelun piiriin, kerrotaan mielenosoituskutsussa.
Kuluneen kesän alussa selvisi, että Suomen maankäyttösektori on ensimmäistä kertaa hiilinielun sijaan päästölähde.
– Tämä on seurausta mm. viime vuoden kovista hakkuista ja puuston kasvun hidastumisesta. Nielujen romahdus on merkittävä uhka Suomen ilmastotavoitteiden saavuttamiselle. Lisäksi metsien voimakas käyttö heikentää lukuisten metsälajien elinympäristöä ja kiihdyttää luontokatoa.
Mielenosoituksen järjestäjien mielestä nyt on aika toimia asetettujen tavoitteiden eteen.
– Hallitus voi vielä pysäyttää hiilinielujen huolestuttavan kehityksen toteuttamalla nielujen pelastusohjelman, jossa määritellään tarvittavat nopeat keinot nielujen parantamiseksi. Suojelemalla monimuotoisuudelle korvaamattomat metsät Suomi voi vielä estää näiden ainutlaatuisten elinympäristöjen katoamisen ja hillitä luontomme köyhtymistä.
Metsämarssin 2022 järjestäjiin kuuluu Climate Move, Ei polteta tulevaisuutta -kampanja, Elokapina, Finnwatch, Fridays for Future, Greenpeace, Ilmastovanhemmat, Ilmastoisovanhemmat, Luonto-Liitto, Maan ystävät, Meidän metsämme, Natur och Miljö ja Suomen Luonnonsuojeluliitto.
Lisäksi eri paikkakunnilla järjestämässä on myös paikallisia metsien puolesta toimijoita.
Helsingissä marssi kokoontuu la 24.9. klo 13.45 Senaatintorilla.
Tampereella klo 13:30 Keskustorilla.
Jyväskylässä klo 13:45 Yliopiston päärakennuksen edessä.
Oulussa klo 13:45 Toripolliisilla.
Joensuussa klo 13:00 Mäntylän metsä, Pajamäen leikkipaikka.
Raaseporissa klo 13:00 Karjaan työväentalolla.
Lisätietoja metsämarssin kotisivulla.
Kirjoittajan artikkelit
Olemmeko me ihmisiä, jotka sotivat? Vai olemmeko me ihmisiä, jotka keskustelevat ja ovat järkeviä, kysyy Kommunistinuorten uusi puheenjohtaja Bex Tapanainen. Nuorisojärjestö otti vuosikokouksessaan selvän kannan: Suomen ei pidä liittyä Natoon.
Suomen luonnonsuojeluliitto vaatii hallitusta priorisoimaan vesilain uudistuksen. Muuten hallitusohjelmassa oleva vaelluskaloille ja virtavesille tärkeä lakimuutos raukeaa ensi kevään eduskuntavaaleihin.
- ‹ edellinen
- 24 / 97
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Tampereen yliopiston tutkija Pentti Raittila käsitteli työväenlehdistön sisäisiä ristiriitoja Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seuran kesäseminaarissa. Hämeen Yhteistyön toimitus kamppaili 1960–70-luvuilla journalistisen itsenäisyyden ja puolueuskollisuuden välillä, mikä johti ideologisiin törmäyksiin ja toimituksen kriisiin.
Antimilitaristit kokoontuivat Laukaan Nammo-tehtaan porteille protestoimaan suomalaisen aseteollisuuden osuutta Gazan sotaan. PATRIArkaatti Palasiksi -ryhmä sulki tehtaan rahdin kuljetusväylän ja syytti Nammoa palestiinalaisten kansanmurhasta hyötymisestä. Mielenosoittajat vaativat Suomen asekauppojen lopettamista ihmisoikeuksia rikkovien maiden kanssa sekä radikaalia muutosta maan asepolitiikkaan.
Kun pääoma vie huollot ulkomaille ja osingot ajavat turvallisuuden edelle, jäävät työläiset puristuksiin – entinen Finnairin asentaja Ari Hautala kertoo, miten ammattiylpeydestä tuli globaalin halpatyökilvan sivutuote. Työväenluokan ääni on vaiennettu neuvottelupöydissä, mutta kone ei lähde ennen kuin ammattimies sen hyväksyy. Kysymys kuuluu: kuka lopulta määrää, milloin työ on tehty – markkinat vai työntekijä?