Huumediilerin-roolista kaikki alkoi

Näyttelijän työssä on sopeuduttava hyvin erilaisiin rooleihin ja osattava esittää niitä mahdollisimman aidosti. Teatterissa käyvälle yleisölle usein näyttelijän tietyt roolit jäävät erityisesti mieleen.

Tämän on kokenut myös Tampereen Työväen Teatterin näyttelijä Jari Ahola, joka kiinnitettiin teatteriin vuonna 2006. Samaisena vuonna sai ensi-iltansa Työväen Teatterin todellinen menestysteos rock-musikaali Vuonna 85, jossa Ahola esittää Maunoa. Rooli perustuu Popedan kappaleeseen Mauno soittaa stereoo.

Mutta mitä näyttelijän ammatti kaikessa laajuudessaan oikein on? Teatterikorkeakoulusta vuonna 2004 valmistunut teatteritaiteen maisteri Jari Ahola ei tunnusta ainakaan suoraan olevansa boheemi.

– Koti on minulle kaikista tärkein paikka, koska näyttelijäntyö on niin elastinen ja venymistä vaativa ammatti. On revettävä moneksi – jaettava itsestään paljon ja tultava kuusi päivää viikossa toimeen kymmenien ihmisten kanssa. Siksi kaipaan vastapainoksi omaa rauhaa lasteni kanssa ja rakkaani kainalossa.

Hän arvioi, että monissa tapauksissa näyttelijän uralle ajaudutaan, mutta sanoo omasta ”ajautumisestaan”, ettei näyttelijän ura ollut alunperin edes realistisena vaihtoehtona. Hän ei ollut pienestä pitäen esiintyjä ollenkaan.

– Olin nuorena ujohko nuori mies ja ajattelin, että pitää olla vähintään teatteriperheestä päästäkseen tälle alalle.

Ura lähti liikkeelle armeijasta

Armeija-aikana kotimatkan yhteydessä eräs alokas oli arvuutellut, mitä Ahola tekee ammatikseen. Arvaus oli osunut näyttelijän kohdalle. Kului useita minuutteja ennen kuin hän oli pystynyt vastaamaan tuohon kysymykseen kieltävästi, vaikka olisi kuulemma halunnut vastata myöntävästi.

Edellä kuvattu episodi jätti Aholaan jäljen, hän alkoi todella miettiä, olisiko hänestä näyttelijäksi.

– Armeijan jälkeen, alkuvuodesta 1997 varasin ammatinvalintapsykologille ajan. Virkailija naurahti hämmästyneenä kun sanoin, että haluan näyttelijäksi. Häneltä kuitenkin sain tietää Helsingin Teatterikorkeakoulusta ja Tampereen Yliopiston Näyttelijäntyönlaitoksest

Äitinsä kannustamana Ahola pääsi vuonna 1997 Tampereen Teatterin tuotantoon, Rollikkahallissa esitettyyn nuorisomusikaali Virgoon. Koe-esiintymisen kautta avautui musikaalissa peräti huumediilerin rooli. Kyseinen vuosi oli Aholalle hyvin käänteentekevä muun muassa runsaan palautteen vuoksi etenkin alan ihmisiltä.

– Monet kannustivat alalle. Mutta ei kaikki tietenkään ihan niin helppoa ole. Seuraavassa työssäni Suuressa viikinkiseikkailussa tuli nähtyä teatterin raadollinen puoli. Kriitikot haukkuivat ja yleisö hylkäsi, eikä esitystä kovin pitkään esitetty. Se oli terve kokemus Virgon suitsutuksen jälkeen.

Yleisö vangitsee tiettyyn rooliin

Näyttelijä niin sanotusti vangitaan joskus tiettyyn rooliin. Ahola itse haluaisi välttää omalla kohdallaan tuota ”vangitsemis”-termiä, mutta toteaa kuitenkin, että on luonnollisesti hienoa, että ihmiset ovat bonganneet Maunon roolin Vuonna 85 -rockmusikaalista, jota on esitetty menestyksellisesti vuodesta 2006 asti.

– Onhan se hienoa, että ihmiset monesti tunnistavat minut Maunoksi, mutta minulla on ollut uran alusta saakka teesinä, että haluan olla mahdollisimman monipuolinen näyttelijä. En halua leimautua laulajaksi, en koomikoksi, en traagikoksi. Haluan olla niitä kaikkia tarvittaessa. Minulle ei riitä keskikertaisuus.

Monet näyttelijät haaveilevat unelmaroolista. Lieneekö armeijalla vaikutusta asiaan, kun Ahola tunnustaa, että Tuntemattoman sotilaan Hietanen olisi yksi hänen unelmarooleistaan. Samalla Ahola viittaa Rauni Mollbergin ohjaamaan Tuntemattomaan sotilaaseen, jossa Hietasta esitti Pirkka-Pekka Petelius.

Aholan mielestä Mollbergin versio on Laineen versiota pasifistisempi.

– Näyttelijäntyössäni pyrin kehittämään jatkuvasti näyttelemisen rytmitajua ja seuraan muiden näyttelijöiden työtä, jotta voisin oppia lisää. Etenkin komiikassa rytmitaju on kaiken a ja o. Ja komiikka on usein myös tragiikan pohja.

Ahola ottaa esimerkiksi Amadeuksen roolinsa Työväen Teatterissa siteeraten Bertolt Brechtiä: ”Jos haluaa itkettää yleisöä, on se ensin saatava nauramaan.”

Puhuttaessa vielä Vuonna 85 -musikaalin menestyksestä Ahola muistuttaa, että aluksi sille veikattiin kriitikoiden ja alan ihmisten puolesta vain lyhytaikaista elämää ja heikkoa menestystä. Mutta kuinkas on käynytkään? Edelleen, viidennen esitysvuoden alkaessa esitys kerää täysiä katsomoita ja esitysmäärä lähenee 300:aa.

Tällä kertaa Chicago-musikaalin harjoituksista haastatteluun saapunut näyttelijä kiteyttää TTT:n nettisivuilla oman johtoajatuksensa kysymykseen ”miksi näyttelijäksi?”: ”Valtava halu näytellä ja laulaa; liikuttaa ja naurattaa katsojia. Kertoa tarinoita yleisölle teatterin keinoilla.”

Ja sen siivittämä ”Mauno” saa edelleen soittaa stereoo.