Italian vaalikatastrofi

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 16 / 18.4.2008

Italia siirtyi viime sunnuntain ja maanantain parlamenttivaaleissa selvästi oikealle. Oikeistoliitto "Vapauden kansa" voitti parlamentin molempien kamarien vaalissa noin 47 prosentin ääniosuudella, ja sen johtajasta Silvio Berlusconista tulee kolmannen kerran pääministeri.

Oikeistoliiton pääkilpailija, vastikään perustettu Demokraattinen puolue ja sen keulakuva Walter Veltroni, kärsivät kirvelevän tappion ääniosuuden jäätyä 38 prosenttiin Kommunistien, sosialistien ja vihreiden ympärille koottu koalitio eli ns. Sateenkaarivasemmisto ei ylittänyt neljän prosentin äänikynnystä ja jäi kokonaan ilman edustajia. Näin myös Rifondazione Comunista (RC) jäi parlamentin ulkopuolelle. Samalla Italiasta tuli ensimmäinen EU-maa, jonka parlamentissa ei ole yhtään vasemmistopuoluetta.

Berlusconin koalitiosta eronnut keskustalainen kristillisdemokraattinen puolue sai läpi vain muutamia edustajia parlamentin ylähuoneeseen. Useat pienpuolueet jäivät kokonaan parlamentin ulkopuolelle.

Miksi korruption, rikollisuuden, epäsosiaalisuuden ja äärioikeiston kanssa harjoitettavan flirtin symbolina tunnettu Berlusconi koalitioineen palasi valtaan – paitsi miljardien omaisuutensa ja monien tv-kanaviensa ansiosta?

Yksi keskeinen syy on Veltronin uudessa puolueessa. Ennen vaaleja Veltroni yhdisti vanhan kommunistisen puolueen seuraajan Vasemmistodemokraatit, kristillisdemokraattisen Margheritan ja useita pienempiä ryhmittymiä Demokraattiseksi puolueeksi. Tämä puolue otti esikuvakseen USA:n toisen kapitalistisen pääpuolueen eli demokraattisen puolueen ja alkoi ajaa samanlaista bisnesmyönteistä talousohjelmaa. Tältä pohjalta se, samoin kuin sen muodostaneet puolueet aikaisemmin, osallistui Romano Prodin hallitukseen ja tuki sen kehnoa sisä- ja ulkopolitiikkaa. Vasemmistolaisuus häivytettiin puolueesta tekojen tasolla olemattomiin. Siitä tuli todellisuudessa oikeistolainen porvarillinen puolue.

Veltroni kieltäytyi yhteistoiminnasta Prodin aiemman hallituskoalition vasemmistopuolueiden kanssa. Nämä puolueet, RC, vihreät, Italian kommunistien puolue (PdCI) ja aiemmista Vasemmistodemokraateista lohjennut Demokraattinen vasemmisto muodostivat sitten oman vaaliliiton, Sateenkaarivasemmiston. Sen vahvin puolue oli kommunistinen RC.

Mutta RC ja koko Sateenkaarivasemmisto menestyivät surkeasti? RC oli aiemmin edustettuna parlamentin molemmissa kamareissa kummassakin yli 40 edustajalla, mutta ei pystynyt säilyttämään ainoatakaan paikkaa. RC:n kannatus putosi rajusti sen vahvimmilla tukialueillakin. RC:n ja Sateenkaarivasemmiston romahdus on ratkaiseva koko vaalituloksen ymmärtämiseksi.

Miksi sitten kävi näin?

RC linjana oli kehottaa kannattajiaan tukemaan sen edistyksellisiksi kuvaamia porvarillisia hallituksia. Kerta toisensa jälkeen juuri RC varmisti sellaisten hallitusten enemmistön parlamentissa, kunnes astui itse suoranaisesti hallitusrintamaan osana Prodin johtamaa koalitiota. RC oikeutti jatkuvasti menettelynsä sillä, että oli välttämätöntä tukea "pienempää pahaa" oikeistoa vastaan. Tämä johti myös siihen, että RC liittolaisineen tuli tehokkaasti estäneeksi työväenluokkaa kehittämästä omaa itsenäistä poliittista suuntautumistaan ja joukkoliikkeitään. Ja äskeisissä vaaleissa RC liittolaisineen tuli näin tarjonneeksi vasemmistolaisen peitteen Veltronin vaalikampanjalle.

RC:n ja Sateenkaarivasemmiston katastrofaalinen vaalitulos on osoitus siitä tosiasiasta, että Prodin hallituksen kahden vuoden jälkeen italialaisten harhakuvat mukavasemmistolaisten hallitusten kyvystä ratkaista maan syvenevää taloudellista ja sosiaalista kriisiä ovat haihtuneet.

RC joutuu katsomaan itseään peiliin ja tekemään kipeän mutta rehellisen uudelleenarvion. Muuta tietä ylös alhosta ei ole.

ERKKI SUSI