JHL taisteluun Palmian yhtiöittämistä vastaan
Helsingin yhteisjärjestö JHL ry ja Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL järjestävät vuorokauden mittaisen lakon tiistaina 23. syyskuuta. Mielenilmaus koskee kaikkia Helsingin kaupungin toimintoja, joihin kuuluvat muun muassa Palmia-liikelaitos, Helsingin Energia ja HKL:n metro- ja raideliikenne. Kaupungin yhtiöt ja säätiöt on mielenilmauksesta rajattu pois.
Mielenilmaus alkaa työvuoron alkaessa ja kestää vuorokauden. Käytännössä se seisauttaa esimerkiksi raitiotiet ja metrot. Ammattiliiton mukaan mielenilmauksesta huolimatta huolehditaan kansalaisten henkeen, terveyteen ja turvallisuuteen sekä omaisuuden suojaamiseen liittyvistä välttämättömistä tehtävistä.
JHL korostaa, että mielenilmauksen tavoitteena on vastustaa Helsingin kaupungin palvelutuotannon yhtiöittämistä – se ei kohdistu voimassa olevaan työehtosopimukseen.
Yhtiöittämistä pusketaan eteenpäin
Helsingin kaupunginhallitus jätti maanantaina pöydälle Palmia-liikelaitoksen yhtiöittämisen. Yhtiöittäminen tarkoittaa, että jatkossa esimerkiksi kaupungin turvallisuuspalvelujen, kiinteistönhuollon sekä puhtaanapidon henkilökunta siirtyisivät ulkopuolisille toimijoille.
– Kilpailuneutraliteetti ei edellytä Palmian kiinteistö-, siivous-, ja turvapalveluiden yhtiöittämistä. Palmian toimintaa on tehostettu liikelaitosmuotoisena yhteistyössä henkilöstön kanssa ja tätä työtä on mahdollista jatkaa. Yhtiöittämisen seurauksena henkilöstön työehtosopimuksia heikennetään ja näin jo nyt pienipalkkaisten työntekijöiden palkat laskisivat, toteaa Helsingin yhteisjärjestön puheenjohtaja Merja Ruotsalainen.
JHL ja yhteisjärjestö ovat tehneet hartiavoimin töitä, jotta päättäjillä olisi totuudenmukainen kuva yhtiöittämisen todellisista seurauksista. Tämä ei ole riittänyt, sillä yhtiöittämistä pusketaan eteenpäin uppiniskaisesti. Työntekijöiden viimekätinen keino ilmaista mielipiteensä on työnteon keskeyttäminen. Tilanne on valitettava niin kaupunkilaisille kuin työntekijöillekin.
– Kentän ääntä on kuitenkin kuunneltava. Porukassa on vahva tunne: nyt riittää. Yhtiöittämisinnolle pitää saada stoppi, toteaa Palmian pääluottamusmies Eija Paananen.
Paananen käytti puheenvuoron myös elokuussa järjestetyssä Kansalaisten budjettiriihessä. Hän harmitteli kaupungin lyhytnäköistä toimintaa.
– Palmian väki on itse kehittänyt työtään. Esimerkiksi hävikkiä on saatu vähennettyä ja toimintaa muutenkin tehostettua. On hävytöntä, että työtämme ja hyvää tulosta ei arvosteta, kritisoi Paananen.
Hänen mukaansa kaupungin tekemät selvitykset hallintomallin uudistamisesta ja toimintojen pilkkomisesta ovat puutteellisia ja harhaanjohtavia.
SKP: liikelaitos Palmiaa ei pidä jakaa ja yhtiöittää
Suomen kommunistisen puolueen ja Helsinki-listojen valtuustoryhmä vastustaa liikelaitos Palmian jakamista ja yhtiöittämistä. Valtuustoryhmä vetoaa muiden valtuustoryhmiin konsernijaostolle tehdyn Palmian hallintomallia koskevan esityksen hylkäämiseksi. Helsinkiläisten tarpeista lähtevä palvelujen kehittäminen edellyttää päinvastoin panostamista Palmian oman toiminnan kehittämiseen ja ainakin joidenkin aiemmin ulkoistettujen palvelujen palauttamista Palmian toiminnaksi. Mielestämme kaupungin on kannettava myös vastuunsa työntekijöiden työehdoista ja työelämän tasa-arvosta torjumalla kilpailu ja yhtiöittäminen henkilöstön työehtoja polkemalla.
Tekijä
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Leikkaukset tulevat syventämään luokkajakoa. Rosa Warski kirjoittaa puheenvuorossaan niukkuuspolitiikan vaikutuksista lapsiin, nuoriin ja opiskelijoihin.
Suomen hallituksen lyhytnäköiset ja suhteettomat leikkaukset uhkaavat perusoikeuksiamme, oikeuttamme kulttuuriin ja hyvinvointiin. Sakset seis! -adressi luovutetaan päättäjille itsenäisyyspäivän aattona 5.12. klo 14-16 Helsingin Kansalaistorilla. Adressin voi allekirjoittaa aina 4.12. asti.
Tampereen teollisuusalueen suurin ammattiosasto Teollisuus7 ei hyväksy Israelin valtion Gazan alueen siviiliväestöön kohdistuvaa, Israelin suorittamaa, kansanmurhaan vertautuvaa väkivaltaa. Ammattiosasto lausui asiasta tällä viikolla.