Juha-Pekka Väisänen SKP:n johtoon
Suomen kommunistinen puolue valitsi edustajakokouksessaan uudeksi puheenjohtajaksi Juha-Pekka Väisäsen Helsingistä. 46-vuotias Väisänen on aikaisemmin toiminut puolueen pääsihteerinä.
SKP:n pitkäaikainen puheenjohtaja Yrjö Hakanen ilmoitti jo alkuvuodesta, ettei aio jatkaa puolueen puheenjohtajan virassa.
Juha-Pekka Väisänen on kansainvälisesti tunnustettu käsitetaiteilija, joka johtaa myös PAND –Taiteilijat rauhan puolesta –järjestöä. Lisäksi Väisänen on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja kirjastolautakunnan jäsen.
– SKP on ainoa puolue, joka nostaa esille työn ja pääoman välisen ristiriidan. Se on todellisen demokratian liike, jolla syrjäytetään kapitalismi, toteaa tuore puheenjohtaja Juha-Pekka Väisänen.
SKP:n varapuheenjohtajia valittiin kaksi kappaletta.
Helsinkiläinen Emmi Tuomi (35) toteaa, että puolueen vahvat periaatteet tuovat yhtenäisyyttä niin toiminnassa kuin teoreettisessa työssä.
– SKP täyttää paikkansa ja tehtävänsä poliittisen muutoksen aikaansaamisessa, painottaa Tuomi.
Nokialainen metallityöläinen Pauli Schadrin (58) tuo SKP:n johtoon ay-liikkeen kokemusta.
– Jatkossa SKP toimii entistä enemmän ay-liikkeen ja työtä tekevän kansanosan puolesta,
Tuore pääsihteeri Heikki Ketoharju (24) korostaa SKP:n profiilia ekologisena ja luokkakantaisena puolueena.
– Tulevaisuuden SKP pitää tiukasti kiinni suomalaisen työväenliikkeen perinnöstä ja marxilaisesta ideologiasta, ja samaan aikaan on onnistunut päivittämään toimintatapansa ja imagonsa 2010-luvulle, sanoo Ketoharju.
Tekijä
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Eroakirkosta-palvelu avattiin 21.11.2003 ja sen kautta on kahden vuosikymmenen aikana eronnut yli 850 000 valtionkirkkojen jäsentä. Tampereella, joka on myös palvelun kotikaupunki, järjestetään perjantaina juhlaseminaari palvelun eri vaiheista sekä kirkosta eroamisen historiasta ja tulevaisuudesta.
Kokoomuksen presidenttiehdokas Alexander Stubb vastaa HS:n vaalikoneessa olevansa täysin samaa mieltä, kun kysytään, tuleeko sallia ydinaseiden kuljetukset Suomen kautta. Hän on kannattanut myös Naton joukkojen sijoittamista pysyvästi Suomeen ja korostanut Yhdysvaltojen kanssa tehtävää ns. puolustussopimusta ”äärettömän tärkeänä”.
Suomen ja Israelin edustajat allekirjoittivat äsken hankintasopimuksen israelilaisesta David’s Sling -ilmatorjuntajärjestelmästä. Yli 300 miljoonan asekaupalla tuetaan sekä poliittisesti että taloudellisesti Israelin sotaa palestiinalaisia vastaan. Myös suomalaisyhtiö on mukana valmistamassa aseita Gazan pommittamiseen.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.