Juha Sipilän ja Atte Jääskeläisen erottava
Tiedonantajan päätoimittaja ja Journalistiliiton valtuuston varavaltuutettu Marko Korvela pitää erittäin vakavana vyyhtiä, joka on kietoutunut pääministeri Juha Sipilän ja Yleisradion ympärille. Korvela näkee, että Journalistiliitolla olisi nyt syytä radikaaleihin toimiin – poliittiseen työtaisteluun, mikäli tarve vaatii.
– Juha Sipilän sidonnaisuudet ja esteellisyydet Talvivaaran kaivoksen osalta ovat oma juttunsa. Siitä riippumatta pääministerin tapa painostaa valtiollista mediaa ja Yleisradion päätoimittajan toiminta tässä tilanteessa ovat täysin kestämättömällä pohjalla, toteaa Korvela.
Hänen mukaansa sekä pääministeri Juha Sipilän poliittinen luottamus että Suomen keskeisimmän mediatalon päätoimittajan Atte Jääskeläisen kelpoisuus tehtäväänsä ovat nyt vakavasti kyseenalaistettu.
"Jääskeläisen toiminta murentaa sitä luottamusta, mikä suomalaiseen mediaan kohdistuu."
Korvela viittaa muun muassa arvostetun toimittajan, Uutisvuodosta tutun Baba Lybeckin lausuntoon, jonka mukaan Jääskeläinen ei voi jatkaa virassaan.
– Jääskeläisen toiminta murentaa sitä luottamusta, mikä suomalaiseen mediaan kohdistuu. Yleisradion tilanne on kaikkine yt-neuvotteluineen muutenkin hankala. Nyt vastaava päätoimittaja omilla toimillaan ja esiintymisillään kyseenalaistaa koko journalismin kovan ytimen, lataa Korvela.
Ay-liikkeeltä kannanottoja
PAMilainen keskolaisten ammattiosasto on julkaissut tiedotteen, jonka mukaan he valmistautuvat poliittiseen lakkoon, mikäli sananvapautta ja lehdistön vapautta yritetään rajoittaa. Tukevia kommentteja on kuultu myös Metalliliitosta ja elintarviketyöläisiltä.
– On hyvä, että ay-liike on herännyt toimintaan. Kyllä Journalistiliiton pitää alan liittona liittyä rintamaan. Sekä Sipilän että Jääskeläisen on erottava. Toivon, että liitto käyttää työtaisteluvoimaansa tämän asian eteenpäin ajamiseksi.
Korvela viittaa aikaisempiin tapauksiin.
– Sipilän ympärillä vellovaa kohua voi verrata vaikkapa siihen, mikä johti Anneli Jäätteenmäen eroon pääministerin virasta vuonna 2003. Tai tekstiviestijupakkaan, jonka vuoksi Ilkka Kanerva joutui 2008 jättämään ulkoministerin pestinsä. Johtopäätös on selvä: pääministerin on erottava, toteaa Korvela.
Tekijä
Kirjoittajan artikkelit
In English below! Tiedonantaja-festivaali tulee taas! Tänä vuonna tätä yhteiskunnallisen muutoksen, aktivismin ja yhteistyön festaria vietetään Rauhanasemalla, Helsingin Pasilassa lauantaina ja sunnuntaina 11.–12. lokakuuta. Ohjelmaa järjestetään lauantaina 11. lokakuuta Rauhanaseman lisäksi myös Pasilan kirjaston auditoriossa.
Orpo-Purran hallitus myy yleistukea hallinnollisena yksinkertaistuksena, mutta työväenluokan näkökulmasta kyse on jostain aivan muusta: sosiaaliturvasta tehdään kontrollin ja leikkausten väline, jossa nuori työtön mitataan perheen tuloyksikön kautta eikä yksilönä. Samalla kun pääoma saa vapaat kädet budjettikuriin ja markkinoistamiseen, työntekijöiltä ja opiskelijoilta viedään itsenäisyyden ja ihmisarvon edellytykset. Kysymys kuuluu: kenen arkea helpotetaan ja kenen elämää vaikeutetaan, kun sosiaaliturva muutetaan oikeudesta ehtojen varaan annetuksi armopalaksi? SKP:n SOTE-ryhmän vaihtoehto – 1500 euron perusturva ilman karensseja ja tarveharkintaa – piirtää näkyviin todellisen jakolinjan: leikkausten Suomi vai ihmisarvoinen turva kaikille.
Miksi etuoikeutettu, keskiluokkainen nuori kykeni sanomaan ääneen sen, mitä moni työväenluokkainen ei enää uskalla? Politiikan tutkija Angelina Giannopoulou väittää Transform! Europen julkaisussa, että Greta Thunbergin radikaali ilmastoaktivismi ei ollut vain huuto ilmastokriisin edessä, vaan suora haaste pääoman valta-asemalle ja yhteiskunnalliselle välinpitämättömyydelle. Kun nuoret kieltäytyvät neutraaliudesta ja yhdistävät kamppailunsa kolonialismin, rasismin ja sosiaalisen eriarvoisuuden vastaiseksi liikkeeksi. Paljastivatko nuoret myös vasemmiston kyvyttömyyden tunnistaa omaa luokkasokeuttaan.
- 1 / 331
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
”Tieteen ja toivon talossa” Puistokatu 4:ssä Helsingissä järjestetyssä tilaisuudessa keskusteltiin kriittisistä mineraaleista ja niiden roolista vihreässä siirtymässä, teknologisessa kehityksessä ja geopoliittisessa kilpailussa. Keskustelussa käsiteltiin muun muassa kiertotaloutta, vastuullisuusviestintää, alkuperäiskansojen oikeuksia ja aktivismin näkökulmia. Tilaisuudessa esitettiin erilaisia näkemyksiä siitä, miten kriittisten mineraalien käyttöä tulisi ohjata ja millaisia vaikutuksia sillä on yhteiskunnallisesti ja ekologisesti. Johtopäätökset eivät tuottaneet yksiselitteisiä ratkaisuja, mutta tarjoavat mahdollisuuden tarkastella aihetta useista eri näkökulmista.
In English below! Tiedonantaja-festivaali tulee taas! Tänä vuonna tätä yhteiskunnallisen muutoksen, aktivismin ja yhteistyön festaria vietetään Rauhanasemalla, Helsingin Pasilassa lauantaina ja sunnuntaina 11.–12. lokakuuta. Ohjelmaa järjestetään lauantaina 11. lokakuuta Rauhanaseman lisäksi myös Pasilan kirjaston auditoriossa.
Orpo-Purran hallituksen sosiaaliturvaleikkaukset iskevät kipeimmin palvelualojen osa-aikatyötä tekeviin naisiin. Laboren uusi tutkimus paljastaa, että asumistuki ja työttömyysturva heikentyvät, toimeentulotuen tarve kasvaa ja arki muuttuu epävarmemmaksi. Johtava tutkija Milla Nyyssölä muistuttaa, että naiset kantavat suhteellisesti suurimman taakan. Tiedonantaja kysyy: kenelle hyvinvointivaltio enää on hyvinvointia?
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.