Köyhät, pitäkää yhtä!
Alkukesästä Sodankylän elokuvajuhlilla sai Suomen ensi-iltansa Aki Kaurismäen uusi, odotettu elokuva Le Havre. En ollut sitä näkemässä, mutta lehtitietojen perusteella teos jatkaa ohjaajan myöhemmän tuotannon peruslinjaa, heikkojen ja päähänpotkittujen empaattista kuvausta. Tällä kertaa Kaurismäen katse kohdistuu Eurooppa-linnakkeen pahnanpohjimmaisiin, laittomiin maahanmuuttajiin.
Usein Kaurismäen uran tämän vaiheen nähdään alkavan lama-Suomea ja työttömyyttä kuvanneesta elokuvasta Kauas pilvet karkaavat (1996). Itselleni taas valkeni vappuna pari vuotta sitten, että hän on käsitellyt vähäosaisuuden tematiikkaa varsin poliittisesti jo nuoruudessaan. Näin tuolloin ensimmäistä kertaa vuosikausiin Calamari Unionin (1985), jonka absurdi huumori oli lukioikäisenä viehättänyt kovasti. Yhtäkkiä huomasin löytäväni kulttielokuvasta syvemmän tason.
Kaurismäen toisessa pitkässä elokuvassahan 16 miestä – viisitoista Frankia ja yksi Pekka – lähtee köyhyyden keskeltä Kalliosta tavoittelemaan parempaa elämää myyttisessä Eirassa. Helsingin keskustaan päästyään he hajaantuvat ja jatkavat matkaa yksin tai pienissä ryhmissä. Huonosti käy, sillä lähes kaikki matkalaiset menehtyvät varsin väkivaltaisesti. Lopulta vain kaksi pääsee Eiraan, mutta he saavat huomata, että sekin on jo rakennettu täyteen eikä vastaa heidän kuvaansa onnen kultamaasta. Seuraava epätoivoinen yritys on varastaa soutuvene ja lähteä sillä Eestiin.
Elokuvan symboliikka on lopulta lähes alleviivaavaa, nuorena katsoessa se vain peittyi lukemattomien legendaaristen repliikkien ja kieli poskessa toteutettujen juonenkäänteiden alle. Frankit tekevät ratkaisevan virheen lähtiessään tavoittelemaan menestystä kapitalistisessa yhteiskunnassa sen itsensä ehdoilla. Tämä tarkoittaa sitä, että he voimiensa yhdistämisen sijaan käyvät kukin omaa taisteluaan, jonka ovat tuomittuja häviämään. Heidän ei olisi alun perinkään pitänyt lähteä Eiraan, joka näyttäytyy tässä kapitalismin ylläpitämänä illuusiona paremmasta elämästä, ”amerikkalaisena unelmana”.
Keskusta edustaa Calamari Unionissa kylmää markkinayhteiskuntaa, jossa käydään selviytymistaistelua. Siksi lähes kaikki siinä menestystä tavoittelevat joutuvat väkivaltaisen kuoleman tai itsetuhon uhreiksi. Joku harva selviää, mutta nämäkin saavat huomata, ettei materiaalisessa menestyksessä ollutkaan onnen avaimia.
Kapitalismi ylikorostaa yksilöllisyyttä, mutta tosiasiassa se ei näe ihmisiä vaan kuluttajia, kasvottomia Frankeja.
Tekijä
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kulttuuri
Suomiräpin moniääninen MC Kajo vaatii Yleisradiota seuraamaan Espanjan yleisradioyhtiön RTVE:n esimerkkiä ja vetäytymään vuoden 2026 kilpailuista, jos Israel sallitaan mukaan. Kyse ei ole vain musiikkikilpailusta, vaan siitä, kenen puolella kulttuurielämä seisoo: työväenluokan ja sorrettujen, vai pääoman ja valtioiden, jotka hyötyvät kansanmurhasta vaikenemisen hinnalla. Euroviisujen ympärillä kuohuva keskustelu paljastaa, kuinka myös taide ja viihde ovat luokkataistelun kenttiä – ja juuri siksi kysymys kuuluu: valitseeko Suomi olla toimija vai sivustakatsoja?
Metsästä tuli näyttämö ja näyttelijöistä sen tulkkeja, kun Metsäteatteri toi huumorin, utopian ja kriittisen kysymisen keskelle Sävärin metsää Sastamalassa. Metsäkissa2044-hankkeen osana toteutettu Puut ja heidän vehreytensä -demo kutsui yleisön katsomaan metsää toisin – ei vain kuitupuuna, vaan yhteisenä elämän tilana, jossa ilo ja nauru voivat olla radikaalia vastarintaa. Jutun lopusta löydät tiedot Tampereen metsissä syksyllä nähtävistä maksuttomista Metsäteatterin esityksistä ja niihin ilmoittautumisesta.
11.-12. 10. Helsingissä järjestettävä Tiedonantaja-festivaali nostaa esiin sen, mitä valtamedia usein sivuuttaa: pääoman kasautumisen, työn arjen ja yhteiskunnallisen vastarinnan. Festivaali kokoaa yhteen aktivistit, tutkijat ja taiteilijat, jotka eivät tyydy katsomaan sivusta, kun sananvapaus ja moniäänisyys murenevat teknologisen ja taloudellisen vallan puristuksessa. Tapahtuma toimii vastavoimana mediakentän keskittämiselle ja kutsuu työväenluokan ääntä esiin – ei vain kuultavaksi, vaan vaikuttamaan.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.