Kalotin kommunistit vastustavat arktisten alueiden militarisoimista

19.06.2012 - 13:00
(updated: 16.10.2015 - 10:39)
Koillisväylä on saanut uuden elämän nyt kun se on osan vuodesta avoinna, kertoi Murmanskin alueparlamentin kommunistijäsen Mihail Antropov (oik.) / TA |

Torniossa kokoontuneet kalottialueen kommunististen puolueiden edustajat vastustavat Naton toiminnan laajentamista pohjoisilla alueilla ja vastustavat liittoutumattomien maiden, kuten Suomen ja Ruotsin osallistumista Nato-maiden kanssa Islannin ilmapuolustukseen. Kommunististen puolueiden kalottikonferenssin julkilausumassa esitetään Naton laajentamisen vaihtoehtona yhteistyöhön perustuvan yhteisen turvallisuuden rakentamista.

Peräpohjolan opistolla Torniossa viikonloppuna pidettyyn kalottikonferenssiin osallistui runsaat 40 Norjan, Ruotsin, Suomen ja Venäjän kommunististen puolueiden edustajaa. Tornion kaupungin tervehdyksen konferenssille toi kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Pelttari. Tapahtuman ohjelmassa oli myös yleisökeskustelu vaihtoehdoista Natolle ja militarismille.

Pohjoisen ongelmat yhteisiä

Koillisväylä on saanut uuden elämän nyt kun se on osan vuodesta avoinna, kertoi Murmanskin alueparlamentin kommunistijäsen Mihail Antropov.

– Koillisväylän kautta on Euroopasta Japaniin ja Kiinaan lähes puolet lyhyempi reitti kuin Suezin kautta. Koillisväylään liittyvien liikennereittien kehittäminen on myös Suomelle lupaava yhteistyön alue, totesi Antropov, jonka edustama Venäjän federaation kommunistinen puolue lisäsi kannatustaan Murmanskin aluevaaleissa yli puolella ja sai 23 % osuuden äänistä.

Öljyn ja kaasun odotettiin tuovan työpaikkoja Pohjois-Norjaan, kertoi Norjan kommunistisen puolueen johdon jäsen Harald Öysten Reppesgaard. Toisin on kuitenkin käynyt.

– Esimerkiksi uusissa öljy-yhtiöiden sopimuksissa pohjoisten alueiden energiavarojen hyödyntämisestä ei ole mitään velvoitteita paikallisesta työllisyydestä. Myöskään haavoittuvan arktisen luonnon suojelua ja kalastajien elinkeinoa ei ole turvattu.

Jällivaaran kunnanvaltuutettu Bror Wennström korosti pohjoisten alueiden yhteisiä ongelmia työpaikkojen ja palvelujen vähentyessä. Luonnonvaroja viedään etelään ja jätteet jätetään pohjoisten ihmisten ja luonnon riesaksi.

Valtion luotava työpaikkoja Lappiin

SKP:n Lapin piirin piirisihteeri Tapio Siirilä kertoi SKP:n Lapin piirin vaativan koko Suomen kehittämistä ihmisten eikä suuryhtiöiden kansainvälisen kilpailun ehdoilla.

– Esimerkiksi kaivoksille on asetettava vero, joka säilyttää osan voitoista Lapissa, ja kaivosten toiminnalle on asetettava tiukat ympäristöehdot. Lappiin on myös synnytettävä valtion tuella palvelujen lisäksi teollisuutta, joka ei kuormita ympäristöä ja joka luo uusia työpaikkoja.

SKP:n puheenjohtaja Yrjö Hakanen arvosteli Suomen politiikkaa pohjoisilla alueilla kaksilla eri suuntiin vievillä raiteilla kulkemisesta. Laajeneva Nato-yhteistyö on ristiriidassa Arktisen ja Barentsin alueen yhteistyötavoitteiden kanssa. SKP vastustaa esimerkiksi Suomen osallistumista Islannin ilmapuolustukseen, joka tapahtuu osana Naton laajennettua ilmapuolustusta ja sen ohjauksessa. SKP ei hyväksy myöskään Suomen osallistumista Naton sotaharjoituksiin, joista seuraava on Pohjois-Ruotsissa elo-syyskuussa pidettävä ilmavoimien Nordic Aid-sotaharjoitus. (TA-Tornio)

Tekijä

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kotimaa

Kommentit (14 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.