Kamppailua lähiluonnon puolesta

Vuosaarelainen Helena Saarikoski on vapaa tutkija ja tietokirjailija, kulttuuriosuuskunnan toimitusjohtaja, Kallahti Kallvik ry:n perustajajäsen (2018) ja puheenjohtaja, aikuisen pojan äiti ja neljän lapsen isoäiti. Lähimetsää uhkaava raskas rakentaminen sai naisen lähtemään ehdolle kuntavaaleissa sitoutumattomana ehdokkaana Asukkaiden Helsinki -yhteislistalla.

– Luonnon suojelemiseksi Helsingissä nykyisessä kasvukiihkon vaiheessa asukkaiden on saatava suora väylä osallistua kaupungin päätöksentekoon, ehdokas tiivistää vaalien kärkisanomaansa.

Työssään Saarikoskella on tällä hetkellä meneillään tutkimus 1900-luvun lavatanssikulttuurista.

– Olen kulttuurientutkija: penkinpainajaisperinnettä käsittelevän väitöskirjani (1994) jälkeen olen tutkinut nuorisokulttuureja, erityisesti tyttökulttuureja.

Sitkeä kuin sitruuna

Saarikoski oli vaaleissa ehdokkaana ensimmäistä kertaa 14-vuotiaana keväällä 1973, SYK:n yleisdemokraattisen rintaman apujäsenehdokkaana ensimmäisissä kouluneuvostovaaleissa.

– Olin liittynyt Nuorisoliittoon vuotta aikaisemmin, HSK:hon eli Helsingin Sosialistisiin Koululaisiin, johon suurin osa koulumme punasolusta (koulun nuorisoliittolaisista) kuului. Laillinen ikäraja puolueen nuorisojärjestöön oli 15 vuotta, mutta osapuolten kilpailussa osastojen hallinnasta jäsenehdokkaita ei paljon karsittu. En muista että minulta olisi kysytty ehdokkuudestani, punasolu päätti asettaa minut ehdokkaaksi, eikä minulla mitään sitä vastaan olisi tietysti voinut ollakaan, nainen kertoo.

Valintaa kouluneuvostoon ei tuolloin tapahtunut.

– Yleisdemokraattinen rintama – Keskustapuolue ja kaikki siitä vasemmalle – toimi koulussa vielä lukioaikanani, jolloin olin Teinikunnan hallituksessa ainoana yd:nä muuten kokonaan kokoomuslaisessa hallituksessa. Kun aloitin opiskelun yliopistossa syksyllä 1977, SOL:lainen opiskelijaliike oli vielä sen verran voimissa, että minut valittiin heti fuksina ranskanopiskelijana ainejärjestöni hallitukseen ja seuraavana vuonna puheenjohtajaksi ja ainejärjestölehden päätoimittajaksi, kertoo Saarikoski.

Myöhemmin pääaine vaihtui folkloristiikkaan ja opiskelijaliikkeen taistelut vaimenivat.

– Perustin perheen, erosin, kasvatin poikaani yksinhuoltajana, tein tutkijan uraa vapaana tutkijana eli apurahatutkijana. Epävakaa ja hauras työmarkkina-asema, prekaari elämä, on tullut tutuksi ammatissa, jossa jokaisen työpätkän rahoitus pitää itse hankkia omilla hakemuksillaan. Pisin yhtäjaksoinen rahoitukseni on ollut vuoden mittainen. Rahoituskausien välillä on ollut aina työttömyysjaksoja. Pitkäjänteinen tutkimustyö ei ole helppoa tässä systeemissä, mutta olen jotenkin oppinut erottamaan työpääni rahahuolipäästä. Kuulemma olen sitkeä kuin sitruuna, se on varmaan auttanut.

– Vaaliohjelman neljä kärkeä ovat lähiluonto, lähipalvelut, lähidemokratia ja tasa-arvo. 

Äiti on ihminen

Naisporukoissa toimiminen on tullut tutuksi Saarikoskelle eri elämänvaiheissa.

– Erosin ja minusta tuli pikkulapsen yksinhuoltaja vuonna 1990. Muutaman samanlaisessa elämäntilanteessa olevan ystävän kanssa keksimme Pelastakaa edes äidit -yhdistyksen (ry 1992), jonka puheenjohtaja olin. Äitimyytti piti murskata ja ”papparaisten perhejärjestöt” panna syömään kädestämme äitien todellisen elämänkokemuksen elävää leipää. Saimme hyvän mediakattavuuden avaustempauksellamme valita Vuoden äidiksi mies, perheoikeuden professori Urpo Kangas, kertoo Saarikoski.

Yhdistyksen määritelmän mukaan ”äiti on ihminen, joka kantaa käytännön hoivavastuun lapsista”. – Äiti on ihminen, ennen muuta. Mutta valtaosan yhdistyksen toimintaenergiasta vei rankka lapsen huostaanotto-insestitutkinta -kampanja, ”Niko takaisin kotiin” -kampanja, jossa onnistuimme parantamaan insestiepäilyjen tutkintatapaa ja torjumaan siltä erää amerikkalaismallisen i-hysterian leviämisen Suomeen, ja Nikokin pääsi lopulta kotiin, kun huostaanotto todettiin perusteettomaksi. Melkoinen kansalaisvaikuttamisen tulikaste, Saarikoski kertoo.

Tutkimusta tyttökulttuurista

Saarikoski väitteli folkloristiikan tohtoriksi vuonna 1994 penkinpainajaisperinnettä käsittelevällä tutkimuksella.

– Kaikki tutkimukseni on koskenut nykyajan kansanomaisia tapoja. Väittelyn jälkeen suuntauduin tyttötutkimukseen, joka oli uusi nais- ja nuorisotutkimuksen risteysala. Vedin kaksitoista vuotta kotonani kokoontunutta tyttötutkimusseminaaria (1996–2008) ja johdin sen puitteissa kaksi Suomen Akatemian tutkimusprojektia, joihin hankin rahoituksen kirjoittamillani hakemuksilla. Projektit työllistivät naistutkijoita ja niissä valmistui tyttökulttuuria käsitteleviä väitöskirjoja ja muita tutkimuksia. Tyttötutkimusseminaarin piirissä valmistuivat tutkimukseni Mistä on huonot tytöt tehty? Tutkimus huora-sanan käytöstä ja tyttöjen kokemasta kiusaamisesta (2001, 2. p. 2012) ja Nuoren naisellisuuden koreografioita, tutkimus Spice Girls -yhtyeen nuorista suomalaisfaneista (2009), tutkija kertoo työstään.

Aktivistimummo ja ilmastoisoäiti

Nyt, 62-vuotiaana, Saarikoski huomaa kuuluvansa Aktivistimummoihin ja Ilmastoisoäiteihin.

– ”Think globally, act locally” on minua puhutellut iskulause. Miten muuten ihminen voisikaan toimia kuin paikallisesti? Missä muualla voi saada aikaan vaikuttavia muutoksia kuin paikallisesti, omassa elämässään? ”Oma taistelusi ilmastonmuutosta vastaan tekee sinut onnelliseksi”, sain tulokseksi KoKo-teatterin aktivistitestistä. Näinhän se on. Ilmastoahdistusta voi torjua tekemällä jotain ilmastonmuutosta vastaan, vaikka pientäkin. Jos lisäksi jaksaa uskoa, että jokainen tekee, minkä voi, onni on jo ovella. Biojätteiden bokashoinnista kotona ja osan ruoastani kasvattamisesta viljelypalstalla, lihansyönnin vähentämisestä, muoviroskan kierrättämisestä ja turhien vaateostosten välttämisestä olen edennyt lähimetsäni siivoajaksi ja puidenhalaajaksi, ja nyt teen mitä voin saman metsän suojelemiseksi, kertoo nainen aktivismistaan.

– ”Järjestötoiminta kasvatti meidät”, voi melkein sanoa laulun sanoin.

Neljä kärkeä vaaliohjelmassa

2000-luvun taitteessa Saarikoski istui Vanhan kuppilassa seurueessa, kun samassa pöydässä istunut nuori mies kertoi olevansa Nuorisoliiton puheenjohtaja. Puheenjohtaja mietti, missä 70-luvun aktivistit ovat nyt. Ovatko ne kaikki täysin passivoituneet? Mitä Vasemmiston pitäisi tehdä saadakseen joukot taas liikkeelle?

– Sanoin että musta tuntuu, että ei ne (me) ole passivoituneet, mutta ne toimii ehkä jossain asukasliikkeissä ja yhdistyksissä, paikallisesti. Myöhemmin 2009 kun sama nuorimies, Paavo Arhinmäki, valittiin Vasemmistoliiton puheenjohtajaksi, hän järjesti avoimen kokouksen Pikkuparlamentissa otsikolla Mitä Vasemmiston pitäisi tehdä? Tupa oli täynnä ja ihmiset suunnilleen huusivat toistensa suuhun, mitä kaikkea Vasemmiston pitäisi tehdä saadakseen vasemmistolaiset mukaan toimimaan ja äänestämään Vasemmistoa, kertoo Saarikoski.

Naista pyydettiin Vasemmistoliiton kuntavaaliehdokkaaksi hänen menestyttyään Vasemmiston ehdokkaana HOK-Elannon vaaleissa.

– Kieltäydyin silloin. Vasemmisto on puolueeni, jos on pakko valita puolue, mutta Helsingin tilanteessa mikään puolue ei ole selvinnyt puhtain paperein metropolikiihkossa ja rakennusbisneksen vyörytyksessä. Ympäristöliike, puolueisiin sitoutumattomin ehdokkain, Asukkaiden Helsinki -yhteislistalla vastaa täsmälleen sitä, mitä haluan olla kuntavaaleissa tukemassa ja ajamassa, ehdokas kertoo.

Asukkaiden Helsinki -yhteislistan vaaliohjelma, johon listan ehdokkaat sitoutuvat, on valmisteltu ja hyväksytty yhdessä keskustellen.

– Vaaliohjelman neljä kärkeä ovat lähiluonto, lähipalvelut, lähidemokratia ja tasa-arvo. Minulle tärkeimmät näistä ovat lähiluonto ja lähidemokratia. Tasa-arvo on itsestäänselvyys: ihmisarvo ja ihmisoikeudet eivät ole mielipidekysymys, Saarikoski latelee.

Saarikosken mielestä naisten tasa-arvoa pitää tarkastella intersektionaalisesti, vaikka sana saattaa pelottaa.

Erilaiset tasa-arvon haasteet

Saarikosken mielestä naisten tasa-arvoa pitää tarkastella intersektionaalisesti, vaikka sana saattaa pelottaa.

– Tyttöjen, nuorten naisten, pikkulasten äitien, työssäkäyvien naisten, eläkeläisten ja vanhojen vanhusten elämässä tasa-arvon haasteet ovat erilaisia, samoin maahanmuuttajanaisten, rodullistettujen, vammaisten, sukupuolivähemmistöjen ja muiden erityisryhmien kohdalla ikäryhmittäin. Esimerkiksi eläkeläisköyhyys on merkittävä naisten tasa-arvo-ongelma, koska valtaosa köyhistä eläkeläisistä on naisia ja naisten eläkkeet ovat keskimäärin huomattavasti pienempiä kuin miesten. Naisen eläke-euro on 75 senttiä, sanoo Saarikoski.

– Ongelmaa, jonka syyt ovat monissa yhteiskunnan rakenteissa, voidaan pyrkiä ratkaisemaan muuttamalla näitä rakenteita, mutta samalla on huolehdittava niistä, jotka kärsivät ongelmasta nyt, kun rakenteelliset seuraukset ovat heidän kannettavanaan, kuntavaaliehdokas päättää.