Tiedonantajan päätoimittaja, SKP:n poliittisen toimikunnan jäsen, syväpunainen aktivisti, luonnonystävä, musiikkitapahtumien tuottaja ja dj
Kelan päätös viedä opiskelijoita ulosottoon kritiikin kohteena
Kela on päättänyt, että maksamattomat korkeakouluopiskelijoiden terveydenhoitomaksut siirtyvät ulosottoon huhtikuun puolivälissä. Kelan tämänhetkisten tietojen mukaan ulosottoon on menossa 8 150 maksua.
Kela lähetti helmikuun lopussa maksumuistutuksen opiskelijoille, jotka eivät olleet maksaneet terveydenhoitomaksua ajoissa.
– Jos opiskelija ei ole maksanut terveydenhoitomaksua maksumuistutuksen jälkeenkään eikä maksua ole voitu kuitata eli vähentää huhtikuun opintorahasta, maksu siirtyy ulosottoon, Kelasta linjataan.
Kelan päätös viedä tuhansia opiskelijoita ulosoton asiakkaaksi on saanut osakseen kritiikkiä nuorisojärjestöjen aktiiveilta.
– Terveydenhoidon tulisi olla kokonaan maksutonta kaikille. Se on ainoa millään lailla edistyksellinen tai inhimillinen kanta. Kaikki muut kannat on riistoa, ihmisyyden vastaisia rikoksia ja taantumaa, sanoo kommunistinuorten hallituksen jäsen Erno Haverinen.
– Todella brutaalia. Se, että haetaan järjestelmällisesti ulosottoon terveydenhoidon kustannusten takia jo valmiiksi heikossa taloudellisessa asemassa olevia on todella kyseenalainen veto, sanoo Suomen kommunistisen puolueen turkulainen kuntavaaliehdokas Ilkka Aho.
Tekijä
Kirjoittajan artikkelit
Palvelujen markkinaehtoisuus on ongelma sekä demokratian että asukkaiden yhdenvertaisten perusoikeuksien toteutumisen kannalta. Uusliberalistisen politiikan hengen mukaisesti tämä ei kuitenkaan vaikuta hallituksen tekemiin päätöksiin, jotka kurjistavat työväenluokkaa entisestään.
Suomen militarisoituminen tulee lisääntymään, työntekijöiden ja työttömien kyykytys jatkumaan sekä perusturvan ja -palveluiden romuttaminen kiihtymään. Maamme on kulkemassa kohti katastrofia.
Helsingin hallinto-oikeus on tuominnut laittomaksi päätöksen, jolla pormestari Juhana Vartiaisen esitys Helsingin talousarvioksi vuodelle 2022 salattiin ennen sen sopimista kaupunginhallituksen ryhmien neuvotteluissa. Juridisesti oikeuden päätös koskee kansliapäällikkö Sami Sarvilinnan kieltäytymistä julkisuuslain mukaisesta tietopyynnöstä, jonka SKP:n Helsingin piirin puheenjohtaja Yrjö Hakanen esitti, kun pormestarin talousarvioesitystä ei aiemmasta poiketen julkistettu.
- 1 / 85
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Naton harjoitustoiminnan suunnittelua yhteensovittava NEPAC-kokous järjestettiin ensimmäistä kertaa Suomessa. Mielenosoittajien mukaan koko sotilasliitto pitää lakkauttaa.
Helsingin hallinto-oikeus on tuominnut laittomaksi päätöksen, jolla pormestari Juhana Vartiaisen esitys Helsingin talousarvioksi vuodelle 2022 salattiin ennen sen sopimista kaupunginhallituksen ryhmien neuvotteluissa. Juridisesti oikeuden päätös koskee kansliapäällikkö Sami Sarvilinnan kieltäytymistä julkisuuslain mukaisesta tietopyynnöstä, jonka SKP:n Helsingin piirin puheenjohtaja Yrjö Hakanen esitti, kun pormestarin talousarvioesitystä ei aiemmasta poiketen julkistettu.