Kemijoen rakentaminen kuvastaa lakien muuttuvan soveltamisen historiaa

Entinen SKDL:n ja Devan kansanedustaja, maanmittausinsinööri Marja-Liisa Löyttyjärvi väitteli tohtoriksi joulukuun alussa Aalto-yliopistossa eli entisessä Teknillisessä korkeakoulussa. Väitöskirjan aiheena oli Kemijoen vesistön rakentaminen ja Vuotos-oikeuden ajattelu.

Tutkimuksessa käsitellään vesistöihin rakentamista koskevien säädösten historiaa ja soveltamista. Soveltamisen osalta tarkastellaan erityisesti Kemijokea ja sen sivujokia. Tarkasteltavaa riittääkin: Kemijokeen ja sen sivujokiin (Raudanjoki, Kaihuanjoki, Juotasjoki, Askanjoki, Kitinen ja Luiro) on rakennettu 1940-luvulta lähtien yhteensä 21 voimalaitosta seitsemän kunnan alueelle. Lisääkin pitäisi vielä saada: Kemijoki Oy on hakenut lupaa Rovaniemelle rakennettavaan Sierilän voimalaitokseen. Lupahakemus ja siitä tehdyt valitukset ovat parhaillaan käsiteltävänä Vaasan hallinto-oikeudessa. Voimalaitoksen vastustajien perusteluja voi tutkia nettiosoitteessa www.sierila.net.

Voimalaitosten rakentamisen ohella Kemijoen vesistöä on muutettu muillakin tavoilla. Kemijärvi on muutettu 1960-luvulla suureksi säännöstelyaltaaksi. Voimayhtiöllä on lupa veden korkeuden säätelyyn niin, että ero ylimmän ja alimman korkeuden välillä on seitsemän metriä. Sen vuoksi järven pinta-ala on pienimmillään 66 neliökilometriä ja suurimmillaan 288 neliökilometriä.

Kitiseen ja Luiroon rakennetut valtavat Lokan ja Porttipahdan tekoaltaat peittävät alleen 631 neliökilometriä maata. Lisäksi altaiden välille rakennettu talvellakin suurten virtaamien vuoksi melkein sulana pysyvä 10 kilometrin pituinen Vuotson kanava on katkaissut porojen ja muiden eläinten ja ihmisten perinteisiä kulkureittejä.

Säädöksistä ja niiden soveltamisesta

Kemijoen rakentaminen käynnistyi vuonna 1945 jokisuulle rakennettavalla Isohaaran voimalaitoksella. Lupa rakentamiseen annettiin vuonna 1941 säädetyllä lailla toimenpiteistä vesivoiman käyttöön ottamisen helpottamiseksi. Sodan ajan poikkeuksellisia oloja varten säädettyä lakia käytettiin hyväksi muutenkin. Alkujaan laki säädettiin olemaan voimassa vain vuoden 1945 loppuun, mutta sen voimassa oloa jatkettiin moneen otteeseen vuoteen 1961 asti. Poikkeuslain perusteella voitiin siten antaa tilapäisiä rakentamislupia useille muillekin Kemijoen voimalaitoksille. Luvat käsiteltiin nopeasti suppeassa vesistötoimikunnassa.

Voimayhtiöt pitivät itsestään selvänä, että luvat myönnetään. Siksi työt aloitettiin heti, kun lupahakemus oli jätetty. Esimerkiksi väliaikainen lupa Isohaaran voimalaitoksen padotuskorkeuden nostamisesta neljällä metrillä annettiin vuonna 1949 siinä vaiheessa, kun pato oli jo rakennettu, voimalaitos toiminnassa ja kytkettynä valtakunnan verkkoon. Lopullisen luvan voimalaitos sai vasta vuonna 1964.

Villiksi äitynyttä menoa taivasteli eduskunnan oikeusasiamieskin vuonna 1953 antamassaan lausunnossa ja valtioneuvostolle lähettämässään kirjeessä. Oikeusasiamies toteaa, että käytännön ja voimassa olevan oikeuden välille on muodostunut vakava ristiriita. Lain uhkarohkealla tulkinnalla on jouduttu tilanteeseen, jossa suurvoimalamme on perustettu oikeudellisesti epäselvälle pohjalle. Entinen meno kuitenkin jatkui oikeusasiamiehen asiaan puuttumisesta huolimatta.
Kemijärven suuren säännöstelyhankkeen sekä Lokan ja Porttipahdan tekoaltaiden ja Vuotson kanavan rakentamisen joustava ja nopea rakentaminen varmistettiin säätämällä vuonna 1960 erityinen laki oikeudesta säännöstellä Kemijoen vesistön vedenjuoksua.

Lupaehtoja ei noudatettu

Vesistöjen rakentamista koskevassa lainsäädännössä edellytettiin, että patojen rakentamisen yhteydessä on varmistettava lohen ja muiden vaelluskalojen ja mm. nahkiaisen pääsy patojen ohi kutupaikoilleen. Siksi Isohaaran voimalaitoksen väliaikaisissa luvissa voimalaitoksen rakentajaa velvoitettiin toteuttamaan suunnitelmassa mukana ollut kalaporras niin, että kalatien virtaama on vähintään 5 kuutiometriä sekunnissa. Voimalaitos otettiin kuitenkin käyttöön vuonna 1948 ilman kalatietä. Vuonna 1964 annetussa lopullisessa luvassa kalatievelvoitetta ei enää ollut, vaikka silloin voimassa olevassa vesilaissa oli asiasta aivan selvä määräys. Sama vaatimus kalateistä oli rakentamisen aloittamisen aikaan voimassa olleessa vesioikeuslaissakin.

Vaikka uitto oli jo vaikeuttanut kalastusta, lohen, siian ja taimenen saaliit olivat yhä merkittäviä ennen Isohaaran padon rakentamista. Lohta pyydettiin joesta vuosittain noin 100 tonnia ja taimenta 15 tonnia. Myös nahkiaissaaliit olivat merkittäviä.

Muilta Kemijoen ja sen sivujokien voimalaitoksilta kalaportaiden rakentamista ei vaadittu, koska joen suulle rakennettu Isohaaran voimalaitos jo katkaisi vaelluskalojen nousun jokeen. Rakentamislupien myöntäjät ilmeisesti ajattelivat, että Isohaaraan ei kalaporrasta koskaan rakenneta, vaikka laki sitä edellyttää.

Uittoa varten jokaiseen voimalaitokseen kuitenkin rakennettiin heti alun alkaen uittorännit voimalaitoksen ohi.

Keminsuun kylätoimikunnan käynnistämän nimienkeräyskampanjan ja muun painostuksen tuloksena Isohaaran padon ohittava kalatie valmistui viimein vuonna 1993 Keminmaan kunnan ja valtion rahoittamana. Kalatie on aika vaatimaton verrattuna vuoden 1949 väliaikaiseen lupapäätökseen: virtaama on vain 0,8 kuutiometriä sekunnissa, kun lupapäätöksessä aikoinaan vaadittiin 5 kuutiometriä.

Kemijoen alueen kunnat ovat 2000-luvulla päättäneet korjata lupaviranomaisten laiminlyöntejä rakennuttamalla kalatiet neljään voimalaitokseen niin, että lohi ja muut vaelluskalat pääsevät taas nousemaan rakentamiselta suojeltuun Ounasjokeen. Jo keväällä 2012 Isohaaraan valmistuu tekeillä oleva toinen kalatie. Voimayhtiö Kemijoki Oy lupasi alkujaan olla kuntien mukana rahoittamassa kalateiden rakentamista. Yhtiö on kuitenkin peruuttanut lupauksensa, koska kaikki hankkeessa mukana olevat kunnat eivät ole hyväksyneet Kemijoki Oy:n ajamaa uudelleen lämmitettyä Vuotoksen tekoaltaan rakentamishanketta.

Kalastuksen lisäksi voimalaitokset ja tekoaltaat ja Kemijärven säännöstely ovat aiheuttaneet alueen asukkaille monenlaista muutakin haittaa. Lokan ja Porttipahdan altaan alle on jäänyt suuria porolaitumia ja kokonaisia kyliä. Kemijärven veden korkeuden vaihtelu seitsemällä metrillä pilaa maiseman ja tekee virkistyskäytön hankalaksi. Virtaamien ja veden korkeuden nopeat vaihtelut voimalaitosten alapuolella estävät joen kunnollisen jäätymisen talvella, syövyttävät rantoja ja haittaavat joen virkistyskäyttöä. Korvaukset haitoista ovat olleet vähäisiä tai korvauksia ei ole lainkaan maksettu.

Vapaa Ounasjoki

Kemijoen vesistön rakentaminen herätti aluksi vain vähän vastustusta. Sodan hävinneessä Suomessa tarvittiin töitä ja sähköenergiaa. Ensimmäiseksi työn alle otettua Isohaaran voimalaitosta perusteltiin silläkin, että padosta saadaan uusi pysyvä ylikulku saksalaisten perääntyessään räjäyttämän Kemijoen sillan tilalle.

Kun voimalaitosten ja tekoaltaiden ja säännöstelyn haitoista saatiin tietoa, asenteet muuttuivat kriittisemmiksi. Tämä näkyi 1970-luvun lopulla syntyneenä Ounasjoki-liikkeenä, joka vastusti Kemijoki Oy:n suunnitelmia muuttaa vielä vapaana virtaava Kemijoen suurin sivujoki kahdentoista voimalaitoksen ja kahden tekoaltaan ketjuksi. Useampana kesänä järjestettyihin Ounasjoki-soutuihin osallistui kymmeniä venekuntia. Yöpymispaikkakunnilla järjestettyihin tilaisuuksiin osallistui ihmisiä sadoittain. Laki Ounasjoen suojelemisesta saatiinkin aikaan jo vuonna 1983.

Vuotoksen ikuisuuskysymys

Vuotoksen altaan suunnittelu ja rakentamisen vastustaminen ovat muodostuneet melkein ikuisuuskysymyksiksi. Kun Kemijoen säännöstelylaki säädettiin vuonna 1960, Vuotos oli jo mukana suunnitelmissa Kemihaaran altaan nimellä. Altaan pinta-alaksi oli suunniteltu 326 neliökilometriä. Vuonna 1974 valmistui jonkin verran alkuperäistä pienempi suunnitelma (240 km2), jota on kutsuttu Vuotoksen altaaksi.

Suunnitellun altaan alle jäävät asukkaat luonnollisesti vastustivat hanketta alusta alkaen. Lokan ja Porttipahdan altaista saatujen huonojen kokemusten vuoksi vastustus levisi pian laajemmallekin. Myös valtiontalouden tarkastusvirasto käsitteli vuonna 1980 tekoaltaiden kielteisiä vaikutuksia ja moitti Vuotos-allasta koskevia taloudellisia laskelmia puutteellisiksi.
Tarkastusviraston kritiikistä huolimatta valmistelua jatkettiin ja vuonna 1982 Kauppa- ja teollisuusministeriö esitteli hallitukselle Kemijoki-paketin, jossa esitettiin Ounasjoen suojelua ja Vuotoksen rakentamista. Hallitus kuitenkin iltakoulussaan hylkäsi Vuotoksen rakentamisen.

Hallituksen päätöksestä huolimatta Kemijoki Oy ja valtion virkamiehet jatkoivat altaan suunnittelemista. Vuotoksen allas on mukana mm. hallituksen esityksessä koskiensuojelulaiksi ja vuonna 1984 jätetyssä Kemijoki-komitean ehdotuksissa.
Vuonna 1990 Kemijoki Oy katsoi asian edenneen niin pitkälle, että se ryhtyi ostamaan tulevan altaan alle jääviä maita. Samana vuonna vastustajat järjestäytyivät Vapaa Vuotos –liikkeeksi, joka toimii edelleen (katso www.vapaavuotos.fi). Liikkeen puitteissa toimii muuan muassa osakeyhtiö Vuotoksen voima, jonka osakkaina on yli 500 yksityistä ja järjestöä (mm. tämän jutun kirjoittajakin). Yhtiö omistaa tontin ja mökin hukutettavaksi aiotulla alueella ja on siten puhevaltainen asianomainen.

Vuonna 1992 Kemijoki Oy jätti Pohjois-Suomen vesioikeudelle hakemuksen Vuotoksen altaan rakentamisesta. Hakemuksen ja siitä tehtyjen valitusten käsitteleminen kesti vuoteen 2002 asti.

Kemijoki Oy sai rakentamissuunnitelmilleen tukea Lipposen hallitukselta, kun hallitus pudotti vuonna 1998 Ympäristöministeriön esitykseen sisältyneet Vuotoksen alueella olevat Kemihaaran suot pois Natura-verkostosta. Korkein hallinto-oikeus palautti asian uudelleen valmisteltavaksi, koska asiakirjoissa ei ollut mitään perusteita alueen jättämiselle verkoston ulkopuolelle. Vuonna 2000 EU:n komissio nosti kanteen Suomea vastaan, koska se oli rikkonut lintudirektiiviä jättäessään Kemihaaran suot pois erityisten suojelualueiden verkostosta. Kemihaaran suot ilmoitettiin Natura-verkostoon vasta vuonna 2004 Korkeimman hallinto-oikeuden vuonna 2002 tekemän kielteisen Vuotos-päätöksen jälkeen.

Asia tuntui tulleen loppuun käsitellyksi, kun Korkein hallinto-oikeus teki vuonna 2002 päätöksensä lupa-asiassa. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että kun otetaan huomioon hankkeen vaikutusten laaja-alaisuus sekä erityisesti niiden syvällekäyvyys ja pysyvyys allasalueella ja allasalueella olevat luontoarvot, vaikutuksia on pidettävä vesilain 2 luvun 5 §:ssä tarkoitettuina huomattavina ja laajalle ulottuvina vahingollisina muutoksina ympäristön luonnonsuhteissa ja vesiluonnossa ja sen toiminnassa. Sen vuoksi lupaa rakentamiselle ei voida myöntää.

Kemijoki Oy ja sitä tukevat poliitikot mm. Lapin maakuntaliitossa eivät ole kuitenkaan hylänneet Vuotos-hanketta Korkeimman hallinto-oikeuden hylkäävästä päätöksestä huolimatta. Allas on nimetty uudelleen Kemihaaran monikäyttöaltaaksi ja sitä perusteellaan mm. tulvansuojelulla. Energian tuotantokin silti muistetaan kertoa yhtenä käyttömuotona.

Löyttyjärvi arvioi tutkimuksessaan todennäköisyyttä, että uudelleen nimetylle altaalle voitaisiin antaa rakentamislupa vuoden 2012 alussa voimaan tulevan uuden vesilain perusteella. Uudessa laissa sanamuotoja on jonkin verran muutettu, mutta samat perusteet altaan rakentamisen kieltämiselle ovat edelleen olemassa. Löyttyjärvi pitääkin epätodennäköisenä, että allas saisi rakentamisluvan.

Yhteiskunnan arvot ja lakien soveltaminen muuttuvat

Korkeimman hallinto-oikeuden Vuotos-päätöksessä näkyy yhteiskunnan arvojen muuttuminen. Aikaisemmin laissa mainittava yleinen etu käsitettiin oikeastaan pelkästään sähkön tuottamiseksi. Voimalaitoksia rakentavan Kemijoki Oy:n osake-enemmistön omisti valtio, joten yhtiön saamat voitotkin olivat tavallaan yleistä etua.

Kun lähes kaikkiin suuriin jokiin on rakennettu voimalaitoksia ja tekoaltaita, rakentamattomia vesistöjä on yhä vähemmän jäljellä. Siksi vapaat kosket ja luonnontilaiset vesistöt ovat yhä arvokkaampia ja niiden sellaisena säilyminen on osa yleistä etua. Yleisen edun käsite on siten osittain muuttunut.

Tämä näkyy myös korvauspäätöksissä ja vahinkojen arvioinneissa. Aikaisemmin arvioitiin lähinnä vain kalastukselle aiheutuvia haittoja ja veden alle jäävien maiden arvoa. Sillä perusteella hyödyt arvioitiin aina verrattomasti haittoja suuremmiksi. Nykyisin tilanne on toisin päin, kun muitakin arvoja otetaan huomioon. Tämä näkyy hyvin suunnitteilla olevan Sierilän voimalaitoksen selvityksissä. Voimalaitoksen rakentamisen vaikutustenrvioinnin suorittaneiden toimitusmiesten katselmuskirjassa haitat arvioidaan 114 – 415 miljoonan euron suuruisiksi ja energiataloudellinen hyöty 12 miljoonan euron suuruiseksi.

Väitöskirja on laaja kokonaisuus

Olen tässä käsitellyt Marja-Liisa Löyttyjärven väitöskirjan pohjalta Kemijoen vesistön monia käänteitä ja luovaa lain soveltamista sisältänyttä historiaa. Väitöskirja on tätä huomattavasti laajempi kokonaisuus. Siinä käsitellään yleisemmin luonnon arvojen merkityksen muuttumista vesirakentamisessa. Tutkimuksessa pohditaan myös biosentrisen oikeuden toteuttamisen mahdollisuutta.

Se on kuitenkin jo kokonaan toinen juttu.