Kiteellä osoitettiin mieltä terveyspalvelujen puolesta
Kiteellä Pohjois-Karjalassa osoitettiin viime perjantaina mieltä terveyspalvelujen puolesta. Runsaat sata kiteeläistä oli kokoontunut melkein spontaanisti järjestettyyn mielenilmaisuun.
— Kun viime tiistaina osoitettiin mieltä Rääkkylässä liikelaitos Helliä vastaan, niin Kiteen kunnanvaltuuston puheenjohtaja erehtyi sanomaan, etteivät kiteeläiset hötkyile, täällä on asiat hyvin. Silloin minulla keitti ja laitoin sanan kiertämään, kertoo diabetesyhdistyksen sihteeri Marja-Leena Pussinen Kiteeltä.
— Keski-Karjalan neljän kunnan terveyskeskus muutettiin liikelaitos Helliksi vuoden 2009 alusta. Palvelut kilpailutettiin ja voiton vei Coronaria Hoitoketju Oy. Diabetesyhdistys teki kantelun jo keväällä 2009 terveyspalvelujen heikentymisestä. Hoitohenkilökunta tai potilaat eivät uskalla valittaa.
Taustalla on myös paikallisia selvittämättömiä ongelmia, eikä pelkästään valtakunnallinen lääkäripula.
— Meillä oli tarmokas ihminen, Kirsti Anttonen, johtavana lääkärinä. Hänen tavoitteenaan oli tarjota terveyskeskuksessa erikoislääkäripalveluja aina pienkirurgiaa myöten ja näin säästää kalliita hoitopäiviä keskussairaalassa. Hän esiintyi asiassaan aktiivisesti myös maakuntalehden palstoilla. Jotkut päättäjät kokivat varpailleen tallatun ja Anttonen savustettiin pois tehtävästään, muistelee Marja-Leena Pussinen. — Siitä lähtien meillä on ollut vaikeuksia saada lääkäreitä.
Mielenosoituksessa olivat liikkeellä terveyspalvelujen perustarvitsijat, joilla ei ole työterveyshuoltoa tai varaa yksityislääkäreihin. He ovat Pussisen mukaan tyytymättömiä tämänhetkiseen tilanteeseen.
— Varsinkaan ajanvaraus ei toimi, joten lääkäriin on vaikea päästä. Ja tuleehan se yhteiskunnallekin kalliimmaksi, jos perusterveydenhoito ei toimi, sairaudet pahenevat ja joudutaan turvautumaan erikoissairaanhoitoon, muistuttaa Pussinen.
Tekijä
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Antimilitaristit kokoontuivat Laukaan Nammo-tehtaan porteille protestoimaan suomalaisen aseteollisuuden osuutta Gazan sotaan. PATRIArkaatti Palasiksi -ryhmä sulki tehtaan rahdin kuljetusväylän ja syytti Nammoa palestiinalaisten kansanmurhasta hyötymisestä. Mielenosoittajat vaativat Suomen asekauppojen lopettamista ihmisoikeuksia rikkovien maiden kanssa sekä radikaalia muutosta maan asepolitiikkaan.
Kun pääoma vie huollot ulkomaille ja osingot ajavat turvallisuuden edelle, jäävät työläiset puristuksiin – entinen Finnairin asentaja Ari Hautala kertoo, miten ammattiylpeydestä tuli globaalin halpatyökilvan sivutuote. Työväenluokan ääni on vaiennettu neuvottelupöydissä, mutta kone ei lähde ennen kuin ammattimies sen hyväksyy. Kysymys kuuluu: kuka lopulta määrää, milloin työ on tehty – markkinat vai työntekijä?
Luonto ei ole vain stressinlievityksen keidas, vaan poliittinen tila, jossa ihminen kohtaa itsensä. Turun yliopiston uusi tutkimus avaa luonnon merkitystä eudaimonisen hyvinvoinnin näkökulmasta – syvyytenä, toimijuutena ja yhteytenä. Ekokriisi haastaa nuorten itsehyväksynnän ja synnyttää ekosolidaarisuutta.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.