Kohti uutta Venäjää?

04.01.2012 - 13:31
(updated: 16.10.2015 - 10:39)
Sosiaalinen epätasa-arvo ja demokratian tukahduttaminen olivat suurimpia syitä valtasuhteiden muutokseen Venäjän duuman vaaleissa. – Kun noin 60 miljoonaa venäläistä on internetin vaikutuspiirissä, ei muutoksia voi estää hallinnollisin keinoin, arvioi Aimo Minkkinen. / Hannu Oittinen |

Lenin-museon johtaja Aimo Minkkinen jos kuka tuntee Venäjän juurta jaksain, niin hyvässä kuin pahassa. Kun kävin jututtamassa Minkkistä joulun alla, hän oli edellisiltana katsonut Venäjän tv:stä itsensä puuduksiin pääministeri Vladimir Putinin yli nelituntista tilannekatsausta.

Minkkiselle Venäjän duuman vaalien tulokset eivät tulleet yllätyksenä, sillä Yhtenäisen Venäjän kannatuksen romahtamiseen johtanut prosessi oli ollut nähtävissä jo pitkin syksyä. Maan johto ei enää kyennyt kanavoimaan kansalaisten tyytymättömyyttä valtapuolueen hyväksi.

– Tietoa muutoksesta alkoi tihkua jo alkusyksystä. Tampereella Tiedonantajan seminaarissa vieraillut Venäjän federaation kommunistisen puolueen (VFKP) edustaja Artjom Prokofjev ennusti jo tuolloin kommunistien kannatuksen olevan 20 prosentin luokkaa ja Yhtenäisen Venäjän kannatuksen olevan laskussa. Myös läntiset tiedotusvälineet raportoivat samaan suuntaan, Minkkinen sanoo.

Putinin ja hänen puolueensa propaganda vallanvaihtopuheineen ja macho-temppuineen meni niin överiksi, että kannatuksen alenemiseen ei juuri muita puolueita tarvittu. Myös Dmitri Medvedevin uskottavuus meni, sillä istuvan presidentin alistuminen tähän roolipeliin teki hänestä Minkkisen mukaan pelkän sätkynuken.

Internetissä meillä on voimaa

Muutoksen taustalla oli kuitenkin paljon isompia ja arkisempia asioita, vaikka nämä temput olivat vahvasti esillä julkisuudessa.

– Vaikka Putinin kauden alku oli lupaavaa ja maa kehittyi monessa suhteessa - esimerkiksi pahimpien oligarkkien valtaa suitsittiin - ei pelkkä puolue ilman ideologiaa ja uudistustavoitteita voinut menestyä. Putin otti kaikki kiipijät suojiinsa, mikä merkitsi korruption kasvua jopa maailman ”kärkeen”. Kun palkat ja eläkkeet eivät kehittyneet öljytulojen tahtiin, alkoi kansalaisten mitta täyttyä.

Venäjällä usein vieraileva Minkkinen kertoo nähneensä omin silmin monet Putinin hallinnon suuruudenhullut hankkeet, kuten ”tuottoisat” Sotshin tulevien olympialaisten ylimitoitetut kulissit. Samaa sarjaa olivat Pietarin ja Moskovan pormestarien Matvejenkon ja Lužkovin paikalliset kerskahankkeet.

– Esimerkiksi Vladivostok on täysin korruptoitunut kaupunki, mutta siellä kommunistit saivatkin todella suuren vaalivoiton. Saranskin matkalla pisti silmään kirkkoihin ja luostareihin upotetun kullan ja rahan määrä. Myös isolla rahalla tilattujen julkkisten käyttäminen politiikassa kertoi kaikkialle levinneestä moraalin rappiosta.

Ilmeisesti valta sokaisi Putinin näkemästä politiikkansa seurauksia. Minkkinen jatkaa, että samalla valtapuolue ummisti silmänsä internetissä tapahtuvalta sosiaalisen median vaikutukselta, vaikka ”arabikevättä” pelättiinkin.

– Kun arviolta 60 miljoonaa venäläistä on internetin piirissä, ei sen vaikutusta voi hallinnollisilla määräyksillä estää. Vaikka poliittista hakkerointia tapahtui esimerkiksi Nashi-nuorten toimesta, on internetin vaientaminen teknisesti mahdotonta.

Protestin kärki on vasemmalla

Duuman vaaleissa protesti ohjautui paljolti vasemmalle, sillä kommunistit kaksinkertaistivat äänimääränsä ja muukin vasemmisto menestyi.

– On huvittavaa seurata miten kommunistien voitto pyritään Suomessakin kuittaamaan vain maaseudun vanhojen äänestäjien antamaksi kannatuksen kasvuksi. Myös sosialidemokraattinen Oikeudenmukainen Venäjä menestyi hyvin ja otti samalla etäisyyttä Kremlin johtoon.

Minkkinen arvioi, että Venäjän tapahtumilla on hienoinen yhteys arabikevääseen, vaikka erot ovat tietenkin suuret. Onneksi Putin ei ole lähtenyt murskaamaan protestia asein, kuten eräissä arabimaissa erehdyttiin tekemään.

– Mielenosoittajien tunnuksen vertaaminen kondomiin oli typerä, mutta ehkä vaaraton teko. Muutosta vallanpitäjissä osoittaa se, että enää ei ole väitetty protestin olevan pelkästäänulkomailta johdettu ja dollareilla ostettu. Presidentti Medvedev totesi vaalien jälkeen, että ”olemme uuden poliittisen järjestelmän kehitysvaiheessa, emmekä voi sulkea silmiämme siltä”.

Duuman vaaleissa ja sen jälkeisessä liikehdinnässä Minkkisen mukaan uutta ja merkittävää on koko Venäjän poliittisen kulttuurin muutos, alhaalta ylös suuntautuvan protestin aktiivisuus.

– Vaikka uusia duuman vaaleja tuskin järjestetään, on vaalivilpin myöntäminen ja tutkiminen jo iso muutos poliittisesti.

Mutta jos ja kun Putin sokaistui omaan valtaansa, on vaarassa että protestoijat sokaistuvat pelkkään Putinin vastustamiseen. Tällaisia merkkejä on olemassa, kun katsoo kuvia Venäjän mielenosoituksista.

– VFKP korostaa, että poliittisen muutoksen tulee tapahtua järjestyneesti ja oikeudenmukaisesti, ei anarkiaan tai väkivaltaan turvautuen. Eikä pidä rajoittua vain duuman ja presidentin vaaleihin, vaan nostaa vaihtoehtoa paikallistasolla, ihmisten omaan toimintaan tukeutuen.

Minkkinen kertaa kommunistien ohjelman, jonka viisi pääkohtaa on sosiaalisen eriarvoisuuden poistaminen,demografisen katastrofin(alhainen elinikä, sairastavuus, väestökato) torjuminen, taloudellisen romahduksen estäminen (öljyriippuvuudesta irtipääseminen), yhteiskuntamoraalin kohentaminen sekä Venäjän kansainvälisen luottamuksen ja liittolaisten palauttaminen.

Vanhoilla opeilla ei pärjätä

Yhtenäisellä Venäjällä puolueena on saattanut alkuun olla maan valtiollisen koossapitämisen visio. Minkkinen toteaa, että entisten neuvostotasavaltojen ja muiden Venäjän liittolaisten liittyminen Natoon sekä kiristyvä Naton ohjuskilpi ovat todellisia uhkia. Niitä ei kuitenkaan voiteta keppikurilla omaa kansaa kohtaan. Poliittisen poliisin sijasta kannattaisi satsata politiikkaan.

Mutta nyt Venäjä on koko maailmaa koskettavien muutosten kynnyksellä. Sen on Venäjän nykyjohtokin jo huomioinut. Sen tulisi olla myös muutosta vaativien asialistalla.

– Venäjän tuore jäsenyys Maailman kauppajärjestössä WTO:ssa on iso asia. Sen vaikutus Suomelle tulee olemaan suuri, joten hyvät kauppa- ja poliittiset suhteet Venäjään on pidettävä kaikissa oloissa. Vaikka kritiikkiin on oltava oikeus, Venäjän suunnasta ja linjasta päättävät venäläiset itse.

Minkkinen arvioi, että Venäjän 10 miljardin euron tuki euroalueen maille saattaa olla PR-juttu tai sitten eräänlainen puskurirahasto eurokriisin Venäjä-vaikutusten minimoimiseksi.

– Mutta Putinin esittämä euraasialaisen talousalueen malli entisten neuvostotasavaltojen kanssa osoittaa tarvetta luoda vastavoimaa Kiinan vaikutusvallalle. Samalla se on merkki maailmantalouden painopisteen siirtymisestä suurten kehittyvien maiden suuntaan.

Vanhoilla poliittisilla opeilla tässä muutoksessa ei menestytä. Kommunistit muistuttavat raaka-ainelähteiden kansallistamisesta, teollisuuden modernisoinnista, maaseudun nostamisesta jaloilleen, finasssi- ja veropolitiikan uudistamisesta sekä tieteen, tutkimuksen, kulttuurin ja infrastruktuurin tilan kohentamisesta.

– Autoritäärinen hallinto on Venäjän ikuinen riesa, josta ei helpolla päästä irti. Laajat uudistukset olisivat kuitenkin välttämättömiä, että korkeasti koulutetun nuorison pako ulkomaille saataisiin kuriin. Kulttuuri ja tiede ovat Venäjällä romahtaneet neuvostoajoista, mutta esimerkiksi elokuvan piirissä on merkkejä uudesta moraalisesta noususta.

Näin arvioi Lenin-museon johtaja Aimo Minkkinen, joka kertoo lähtevänsä uuden vuoden viettoon – kappas vain – Venäjälle.

Hyvää uutta vuotta Venäjä!

Tekijä

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Ulkomaat

Kommentit (1 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.