KOLUMNI: Oi, vapaus!
”Vapaus, elon kallehin aarre”! Koko elämä on loppujen lopuksi taistelua kohti vapautta.
Kun kamppailin syntyäkseni äitini kohdusta, kun otin ensiaskeleeni, kun lapsena karkasin kotoa, kun koulussa yritin sulkea sydämeni kiusaajien loukkauksilta, kun lukion ensimmäisen luokan jälkeen paiskasin koulukirjat kiinni ja muutin kaupunkiin, kun täysi-ikäiseksi tultuani erosin kirkosta, kun synnytin lapseni kotona, kun perustamalla oman toiminimen jättäydyin pois työttömyysturvan piiristä, kun halusin paiskata kommunistisen puolueen jäsenkirjan helvetin kuuseen – aina pyrin vapauteen.
Tavat olivat välillä nurinkurisia, tein virheitä ja erehdyin. Se on elämän dialektiikkaa.
Kommunistisessa aatteessa minua veti puoleensa taistelu vapaudesta. Näin lapsuudenympäristössäni niin paljon kahlitsevaa tietämättömyyttä, ahdasmielisyyttä ja alistumista, että janosin vapauden kauneutta. Nuoren tytön mieleen tekivät suuren vaikutuksen kertomukset punakaartilaisista, sota-ajan nuorten vastarintaryhmästä, poliittisista vangeista – ihmisistä, jotka olivat vapauden takia valmiita luopumaan omasta vapaudestaan, jopa hengestään. ”Parempi orjan elämää on kuolo hirsipuussa.”
o o o
Mitä vapauden pohtiminen hyödyttää? Eikö se ole tyhjänpäiväistä retoriikkaa tai suorastaan länsimaista hapatusta? Metafysiikkaa, idealismia, individualismia? Eihän vapautta voi syödä eikä kietoa ympärilleen suojaksi pakkaselta! Eiväthän köyhät ja kurjat jaksa unelmoida vapaudesta! Ja kuitenkin ihmiskunnan vapaushaaveet ovat syntyneet ja eläneet paljon ankarammissa oloissa kuin me pystymme edes kuvittelemaan.
Vetoamme siihen, että nykyajan ”työelämän olosuhteet eivät välttämättä jätä voimia puuttua asioihin”, että nykypäivän ihmisiltä puuttuu ”voimavaroja elämänsä haltuun ottamiseen” ja että ”työolojen heikennykset sekä työhön sidonnaisuuden kasvu uuvuttaa, sairastuttaa ja vie näköalat ja voimat toimia paremman arjen ja huomisen puolesta”.
Isovanhempamme ja heidän vanhempansa aloittivat rankan työnteon viimeistään teini-iässä, usein jo alle kouluikäisinä, työskentelivät jopa 14 tuntia päivässä (päivittäisiin työmatkoihin jalkaisin saattoi kulua lisäksi parisen tuntia), näkivät usein nälkää – ja rakensivat talkoovoimin työväentalot, taistelivat, opiskelivat ja loivat kukoistavan työväenkulttuurin!
Miksi he olivat sisäisesti vapaampia kuin nykyihminen? Työväenliikkeessä on alusta saakka tiedetty, että vapaus on välttämättömyyden tajuamista. Vapaus on sitä, että pyrin katsomaan maailmaa juuri sellaisena kuin se on, en sellaisena kuin tahtoisin sen nähdä; pyrin joka hetki näkemään vallitsevan hegemonian läpi; pyrin tekemään valintani ja ratkaisuni itse, omista lähtökohdistani; uskaltaudun synkillekin retkille alitajuntaan, tunteisiin ja menneisyyteen.
Jos minussa itsessäni ei ole vapautta, miten voisin olla vapaustaistelija ? Vapaus on tietoisuutta. Tietoisuus on se lenkki, joka yhdistää yksilön ja rakenteet, tunteet ja toiminnan.
TAINA HOLLO
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!
