Kommunistien ohjelmaan vaikutetaan nyt

23.07.2021 - 07:15

Suomen kommunistinen puolue järjestää edustajakokouksen ensi kesänä Kotkassa. Karhulan Keskustalo toimii kokouksen pitopaikkana 11.-12. kesäkuuta 2022. Keskustalon rakensivat silloisen Karhulan kauppalan alueen SKP:n, SKDL:n ja SNDL:n osastojen muodostama Järjestöyhdistys. Talon avajaisia vietettiin vuonna 1965. Kokousta päästään siis viettämään varsin perinteikkäässä ympäristössä.

Yksi edustajakokoukselle päätettäväksi tulevista asioista on puolueohjelma. Tarve ohjelman uudistukselle, tai vähintäänkin päivitykselle, on ollut keskustelussa jo muutaman edustajakokouskauden ajan. Nyt se on kuitenkin muuttunut johdonmukaiseksi työksi uudistetun ohjelman aikaansaamiseksi.

Puolueohjelma poikkeaa muista SKP:n poliittisista ohjelmista. Siinä ei ole tarvetta käsitellä kaikkia ajankohtaisia tavoitteita ja vaatimuksia. Puolueohjelma on periaateohjelma, jossa ilmaistaan puolueen tavoitteet ja päämäärä, mutta myös sen luonne. Sillä viedään eteenpäin puolueen päälinjaa kunkin ajankohdan aatteellisen, poliittisen ja ideologisen tilannearvion pohjalta. Puolueohjelman avulla muodostetaan strategiaa ja hahmotetaan niitä tekijöitä, joilla voidaan aikaansaada poliittinen käänne yhteiskunnassa. Puolueohjelman on myös elettävä yhteiskunnan mukana, eikä se saa olla kiveen hakattu, ikuinen julistus.

Kommunisteilla on oltava kollektiivina mielipide kaikkeen.

Kommunisteilla on oltava kollektiivina mielipide kaikkeen. SKP onkin tehnyt viimeisimmän puolueohjelman päivityksen jälkeen useita vaaliohjelmia, eri aihepiireihin liittyviä ohjelmia sekä tietysti kannanottoja. Olemme eläneet yhteiskunnan mukana ja muodostaneet yhteisiä kantoja laajasti erilaisissa ajankohtaisissa asioissa.

Kaikki nämä asiat eivät kuitenkaan mahdu puolueohjelmaan. Ja kuten edellä jo mainitsin, ei se ole tarpeenkaan. Puolueohjelmaa varten on tehtävä yhteistä analyysia paikallisesta ja kansainvälisestä tilanteesta sekä asetettava pidemmän aikavälin tavoitteita. Konkreettisen tilanteen konkreettista analyysia tarvitaan, että voidaan ehdottaa muutoksia yhteiskuntaan.

 

Systeemin muutos välttämätön

Mikä on sitten se suurin yhteiskunnallinen muutos, jota kommunistit ehdottavat? Mikä erottaa meidät kaikista nykyisistä rekisteröidyistä puolueista? No tietysti se, että me emme ajattele ympäristön ja ihmiskunnan selviytyvän nykyjärjestelmän puitteissa. Kapitalismin toimimattomuus on osoitettu tutkitun tiedon avulla sekä ympärille katsomalla. Systeemin muutos on välttämätön toimenpide ihmiskunnalle, ja tämän tulee käydä ilmi SKP:n puolueohjelman useissa eri kohdissa.

Sosialismin vaatimus ei kuitenkaan voi olla vain yksioikoinen toteamus. Meidän on kerrottava eri tavoin, mitä sosialismissa eläminen käytännössä merkitsee ihmisten jokapäiväisessä elämässä. Millä tavoin yhteiskunta ja sen eri toiminnot on järjestetty sosialismissa, ja miten se vaikuttaa erilaisiin ihmisiin ja luontoon, josta elämme.

Puolueohjelma ei ole irrallaan käytännön toiminnasta. Se ohjaa meitä tulevat vuodet tekemään konkreettista työtä kaikissa niissä paikoissa, jossa kommunistit toimivat. Sen on erotuttava joukosta vaatimuksilla, jotka eivät pyri vain viilaamaan nykyjärjestelmää kulmista. Kun näihin vaatimuksiin päästään, kutsuu puolueohjelma SKP:lle myös uusia jäseniä. Kaikkia heitä, jotka ovat kyllästyneet valtaa pitäviin puolueisiin, jotka ovat lähinnä toistensa kopioita.

Puolueen keskuskomitea valmistelee ohjelmaluonnosta tulevan syksyn aikana useissa tapahtumissa eri paikkakunnilla. Tapahtumat on jaettu eri aihealueisiin ja etäosallistumismahdollisuus otetaan huomioon. Tiedonantaja kertoo tulevista tapahtumista ja heti niiden varmistuttua ne löytyvät myös myös puolueen nettisivujen tapahtumakalenterista.

Tekijä

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Pääkirjoitukset