Intian oikeistohallitus on iskenyt riippumatonta mediaa edustavan, New Delhissä sijaitsevan NewsClickin toimistoon ja ratsannut lehtitalon työntekijöiden asuntoja. Tiedonantajan päätoimittaja pitää ratsiaa rikoksena vapaata journalismia kohtaan.
Kommunistien puoluerekisteriin pääsy enää muutamien satojen korttien päässä
Suomen kommunistinen puolue (SKP) on kerännyt kannattajakortteja vaikeassa koronatilanteessa ympäri maan ja erilaisilla keräystavoilla. Puolue poistettiin rekisteristä viime eurovaalien jälkeen ja vaaditun 5000:n kortin keräys aloitettiin saman vuoden syksyllä.
SKP:lla on nyt kasassa 4650 korttia.
SKP:lla on nyt kasassa 4650 korttia, joten vaadittuun määrään on matkaa enää muutamia satoja kortteja. Tilanne myös elää jatkuvasti, kun katukeräyksiä järjestetään päivittäin useilla paikkakunnilla ja puoluetoimistolle saapuu kortteja kirjeitse.
Tamperelainen puolueaktiivi ja SKP:n kuntavaaliehdokas Petra Packalén sanoo koronan tuoneen suuren haasteen keräystoimintaan.
– Keväällä alkoi sellaisia tapahtumia peruuntumaan, joissa perinteisesti SKP on kerännyt paljon allekirjoituksia kortteihin. Tällaiset tapahtumat olivat tietysti myös nyt keräyssuunnitelmassa. Kesken keräysvuoden suunnitelmaa muutettiin pandemian vuoksi ja katukeräysten lisäksi kortteja on tullut kirjeitse varmasti enemmän, kuin koskaan aikaisemmin, sanoo Packalén.
Tällä hetkellä keräykseen liittyy myös lisätyötä.
– Koronapandemian vuoksi keräysaikamme on venynyt yli vuoteen. Yli vuoden vanhat allekirjoitukset on valitettavasti kerättävä uudelleen, joka tarkoittaa joulukuussakin yli 200:n kortin uudelleen keruuta valtakunnallisesti, sanoo Packalén.
Ehdokkaan mielestä kortteja keräävien puolueiden tilannetta olisi pitänyt helpottaa heti pandemian alettua.
– Mitään konkreettista apua ei ole tullut lainsäädännön puolelta tänä vuonna kortteja kerääville puolueille. Sähköinen allekirjoitus kannattajakorttiin on mahdollinen vasta 1.1.2021 alkaen. Se on silti todella myöhään kuntavaalien ajankohtaan nähden. Yksi tapa helpottaa urakkaa niiden osalta, joilla on vakava aikomus osallistua puolueena kuntavaaleihin, olisi ollut keräysajan pidentäminen edes muutamalla kuukaudella vuoden päälle samalla kun lakia muutettiin, kritisoi Packalén.
SKP:n kannattajakortin ehtii vielä tulostamaan, allekirjoittamaan ja lähettämään postitse. Kortin voi tulostaa puolueen nettisivuilta
Katukeräyksiä järjestetään tällä hetkellä pienillä varoajoilla ympäri maan, mutta osa niistä ehtii myös puolueen kalenteriin tai paikallisten piirien omiin sosiaalisen median kanaviin.
Kirjoittajan artikkelit
Shana East Illinoisin Poor People´s Campaignista julkaisi kiinnostavan arvion vaalitilanteesta. Siinä avataan sellaisia puolia Yhdysvaltain politiikasta, joita Suomessa on käsitelty sangen vähän.
Pitkään odotettu hoitajamitoitus on tuottanut hoitoalalla työskenteleville suuren pettymyksen. Jo yli puolet SuPerin jäsenistä kokee työtään kohtaan tunteita, jotka johtavat luovuttamiseen.
- ‹ edellinen
- 4 / 20
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Itä-Hakkilassa jalka nousee musiikin ja talkoohengen tahdissa. 60-vuotisjuhlia viettävä Pavi on tanssivan yhteisön oma paikka. Juhlien keskellä toteutettava johtajanvaihdos on lavabisnekselle sekä uhka että mahdollisuus. Vantaa ei ole sivujuonne – vaan Pavin toimijoiden mukaan paras paikka lavatanssille.
Suomen kommunistisen puolueen (SKP) edustajakokous järjestetään tilanteessa, jossa maailma palaa, rauhanliike yskii ja työväenliike etsii uutta kurssiaan. Väistyvä puheenjohtaja Liisa Taskinen tiivistää tilanteen: ”Toivon, että edustajakokouksessa syntyy yhteinen tahtotila ja innostus.”
Mitä sinä olisit valmis tekemään ihmisen ja luonnon riistämisen lopettamiseksi? Hienoa, että sinulla on Tiedonantaja käsissäsi. Olet tarttunut marxilaiseen työvälineeseen. Tämän numeron kannessa nuoret ovat nousseet puuhun. ”Piti saada näkyvä paikka pääministeri Petteri Orpon edustusasunnon edessä järjestetyssä mielenosoituksessa.”
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.