Tiedonantajan päätoimittaja, SKP:n poliittisen toimikunnan jäsen, syväpunainen aktivisti, luonnonystävä, musiikkitapahtumien tuottaja ja dj
Kommunistinuoret näkee järjestön tulevaisuuden valoisana
Kommunistinuorten historian toinen vuosikokous pidetään 13. maaliskuuta.
– Vuosikokous pidetään tilanteessa, jossa Kommunistinuorten joukko on vuoden aikana innostavasti kasvanut ja toiminta vakiintunut, kerrotaan järjestön tiedotteessa.
– Vuosikokouksessa hyväksytään nippu asiakirjoja, jotka kertovat järjestön menestyksekkäästä vuodesta 2020, koronasta huolimatta, ja aiempaa vahvemman toverijoukon näkemyksistä työväenluokkaisen, solidaarisen ja kommunistisen viestin levittämiseksi edelleen tänä vuonna.
Vantaalainen Jiri Mäntysalo on ilmoittanut hakevansa jatkokautta järjestön puheenjohtajana. Vuosikokouksessa valitaan järjestölle uusi hallitus.
– Viime vuonna käteen jäi paljon kokemusta uudenlaisen toiminnan tekemisestä. Striimejä ja verkkotapahtumia järjestettiin nuorten toimesta aktiivisesti ja olimme vahvasti mukana keräämässä SKP:lle uudelleenrekisteröintiin vaadittavia kannattajakortteja. Kevät 2021 vaikuttaa tapahtumarikkaalta ja ideoinnin alla on jatkuvasti uusia suunnitelmia Kommunistinuorten toiminnan kasvattamiseksi, Mäntysalo kuvailee.
– Vaihtoehtomme on pääoman vallasta ja kapitalismista irtautuminen sekä systeeminmuutos sosialismiin ja siitä edelleen kommunismiin. Katsomme tavoitteissamme pitkälle ja otamme kantaa terävästi.
Kommunistinuoret kertovat toimivansa jäsenjärjestönä aktiivisesti yhteistyössä nuorisoalan kattojärjestö Allianssin, Demokraattisen sivistysliiton ja Euroopan vasemmiston nuorten kanssa.
Tekijä
Kirjoittajan artikkelit
Eroakirkosta-palvelu avattiin 21.11.2003 ja sen kautta on kahden vuosikymmenen aikana eronnut yli 850 000 valtionkirkkojen jäsentä. Tampereella, joka on myös palvelun kotikaupunki, järjestetään perjantaina juhlaseminaari palvelun eri vaiheista sekä kirkosta eroamisen historiasta ja tulevaisuudesta.
SKP:n Helsingin piirikomitea vaatii kaupunginvaltuustoa ohjaamaan 430 miljoonan ylijäämistä heti rahaa kaupungin palveluihin, vuokrien nousun hillitsemiseen, HSL:n lippujen hintojen alentamiseen sekä työntekijöiden palkkojen ja työolojen parantamiseen.
Palvelujen markkinaehtoisuus on ongelma sekä demokratian että asukkaiden yhdenvertaisten perusoikeuksien toteutumisen kannalta. Uusliberalistisen politiikan hengen mukaisesti tämä ei kuitenkaan vaikuta hallituksen tekemiin päätöksiin, jotka kurjistavat työväenluokkaa entisestään.
- 1 / 86
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Eroakirkosta-palvelu avattiin 21.11.2003 ja sen kautta on kahden vuosikymmenen aikana eronnut yli 850 000 valtionkirkkojen jäsentä. Tampereella, joka on myös palvelun kotikaupunki, järjestetään perjantaina juhlaseminaari palvelun eri vaiheista sekä kirkosta eroamisen historiasta ja tulevaisuudesta.
Kokoomuksen presidenttiehdokas Alexander Stubb vastaa HS:n vaalikoneessa olevansa täysin samaa mieltä, kun kysytään, tuleeko sallia ydinaseiden kuljetukset Suomen kautta. Hän on kannattanut myös Naton joukkojen sijoittamista pysyvästi Suomeen ja korostanut Yhdysvaltojen kanssa tehtävää ns. puolustussopimusta ”äärettömän tärkeänä”.
Suomen ja Israelin edustajat allekirjoittivat äsken hankintasopimuksen israelilaisesta David’s Sling -ilmatorjuntajärjestelmästä. Yli 300 miljoonan asekaupalla tuetaan sekä poliittisesti että taloudellisesti Israelin sotaa palestiinalaisia vastaan. Myös suomalaisyhtiö on mukana valmistamassa aseita Gazan pommittamiseen.