Korruption penkomista jatkettava

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 22 / 30.5.2008

Eduskuntapuolueiden johtajat sopivat tiistaina vaalirahoituksen uudistamisesta. Vaalirahoitukseen tule syksystä lähtien voimaan lahjoituskatto. Kuntavaaleissa puoluejärjestelmän ulkopuolelta tulevan rahoituksen katto on 3 000 euroa, eduskuntavaaleissa 6 000 euroa. Vastedes pitää julkistaa yli 1 000 euron lahjoittajat, kun raja on nyt 1 700 euroa. Ilmoituksissa vaalibudjetin menot on eriteltävä. Päätös rahoituskatosta on toistaiseksi puolueiden välinen sopimus. Kuntavaaleihin mennessä uutta lakia ei kuulemma ehditä saada voimaan.

Tällä herrasmiessopimuksella vaalirahoituskohu on tarkoitus painaa taka-alalle. Mutta vaalirahoituksen hämärän vyyhdin penkomista on edelleen jatkettava ja syvennettävä hyväveli-kytkösten ja rakenteellisen korruption esiin kaivamiseen. Samalla on nostettava esille nykyisen vaalijärjestelmän ja julkisen vaalirahoituksen epädemokraattisuus.

Raha on asiassa yksi puoli. Esimerkiksi kolmen suurimman puolueen kampanjakulut viime eduskuntavaaleissa olivat 80 prosenttia suuremmat kuin edellisissä vaaleissa. Vaikka puolueiden ja ehdokkaiden ”omat” rahat ja nyt paljastuneet firmojen lahjotukset lasketaan yhteen, harmaata väliä jää melkoisesti. Mistähän ne rahat ovat tulleet?

Entä missä määrin on kyse siitä, että bisnesmiehet ovat etujaan ajaessaan hakeneet yhteyksiä puolueisiin ja poliitikkoihin, ja missä määrin jälkimmäisten poliittisesta hankkeesta, jolle on hankittu rahaa? Mitä enemmän on paljastunut, miten kuviota on rakennettu, sitä selvemmin puolueiden toimitsijoiden ja taustavaikuttajien rooli on tullut esiin.

Kannattaa kysyä, onko puolueilla itsellään ollut kassojen rakentamissuunnitelma, ja jos on, miten se on liittynyt kaavailuihin porvarihallituksen pystyttämisestä, pääoman etuja palvelevista veromuutoksista, kaavoitusratkaisuista, palvelujen yksityistämisestä jne. Esimerkiksi suuri vaalirahoittaja Ruukki Group on omistamansa Mikeva-konsernin kautta maan toiseksi suurin yksityinen hoivapalvelujen tuottaja.

Toinen puoli asiassa on moraalis-eettinen. On selvästi paljastunut, että poliitikkojen kärkikaarti on pelannut osatotuuksilla tai suorastaan valehdellut. Vaalirahoituskähminnän yhteydet poliitikkojen konkreettiseen oman edun tavoitteluun paistavat läpi. Kun tässä asiassa on vilpistelty, niin mitä muuta onkaan taustalla?

Eriskummallista tässä suhteessa on opposition hampaattomuus. Hallituspuolueiden poliitikot pääministeriä myöten ovat viikoittain jääneet kiinni valehtelusta, mutta kukaan ei esitä epäluottamuslausetta eikä vaadi valehtelijoiden eroa. Siitäkö on kyse, että oppositiojohtajat pelkäävät itse paljastuvansa?

ERKKI SUSI