Kotimaisen korruption kitkemiseksi tarvitaan suursiivous

23.11.2010 - 09:00
(updated: 16.10.2015 - 10:39)
Kokoomuksen Jyrki Kataisen (oik.) vaalirahoittajan Mekaanikkotalon juuret ulottuvat veroparatiiseihin saakka. / European's People Party |

Kolmatta vuotta jatkunut vaalirahapyykin pesu on tahrinut eduskuntapuolueiden ja varsinkin keskustan mainetta mahdollisesti pysyvästi. Kaiken kansan nähtäville noussut "maan tapa" paljastaa puolueiden vaalirahoituksen perustuneen järjestelmälliselle, lainvastaiselle säätiökikkailulle. ”Maan tavasta” on tullut poliittisen korruption synonyymi.

Vaalirahoitusvyyhti alkoi purkautua keskustan ryhmänjohtajan Timo Kallin myöntäessä toukokuussa 2008 Ylen A-studion lähetyksessä, että hän on tietoisesti rikkonut vaalirahoituslakia. Vyyhti huipentui pääministeri Matti Vanhasen eroon ja hänen toimintaansa koskevaan tutkintaan Raha-automaattiyhdistyksen tukien jaossa Nuorisosäätiölle.

Monia muitakin yksittäisiä kansanedustajia, muun muassa Ilkka Kanervaa ja Marja Tiuraa, koskevia prosesseja on edelleen selvityksessä. Esimerkiksi nykyinen pääministeri Mari Kiviniemi ei ole avannut vaalirahoitustaan.

Petri Koikkalaisen ja Esko Riepulan kirjassa Näin ostetaan valta julkaistu kronologinen listaus tapausten kulusta kesäkuusta 2006 elokuuhun 2009 on pitkä, eikä sekään sisällä viimeisen vuoden aikana paljastuneita tapauksia.

Suurista porvaripuolueista kokoomus on puolueena välttänyt samanlaisen höykytyksen kuin keskusta, mikä ei merkitse sitä, että kokoomus ei olisi syyllistynyt vaaliraharötöstelyyn. Saivathan esimerkiksi Jyrki Katainen ja Jyri Häkämies vaalirahaa Mekaanikkotalolta, jonka juuret ulottuvat pankkisalaisuuden verhon taakse Luxemburgiin ja aina Neitsytsaarten veroparatiisiin saakka.

STT:n puoluerahoituskyselyyn vastanneet 53 yritystä ja etujärjestöä kertoivat antaneensa kokoomukselle tukea yhteensä vajaat 135 000 euroa ennen viime eduskuntavaaleja. Sampo-konsernin tukien kokonaissumma kokoomukselle on ollut 125 000 euroa. Myös valtionyhtiöt Patria ja Destia ovat paljastuneet kokoomuksen vaalirahoittajiksi.

Päätöksentekoa yritetään keskittää entistä pienempään piiriin

Vaalirahaskandaali osoittaa, että nykyinen hallitus ja suuri osa eduskunnasta istuvat suurpääoman ja liikemiesten ostamilla paikoilla. Ja tämä näkyy hallituksen ja eduskunnan päätöksissä, joissa suuryhtiöiden ja keinottelijoiden edut syrjäyttävät ihmisten enemmistön tarpeet.

Valtapuolueiden johtajat pyrkivät myös varmistamaan nykyisen politiikan jatkumisen keskittämällä päätöksentekoa pienempään piiriin ja vaikeuttamalla uusien vaihtoehtojen pääsyä eduskuntaan. Tämä on vaalilakien ja puoluerahoituksen muutosesitysten pääsisältö.

Poliittisen toiminnan julkisen tuen keskittäminen eduskuntapuolueille ja erityisesti suurimmille puolueille rikkoo räikeästi kansalaisten tasavertaisuutta ja Euroopan neuvoston suosituksia.

Suomen kommunistinen puolue vastustaa eduskuntavaaleihin esitettyä äänikynnystä ja vaaliliittojen kieltoa. Tällaiset ehdotukset ovat törkeää useisiin puolueisiin kohdistuvaa syrjintää, joka loukkaa politiikan suunnan muuttamista haluavien ihmisten oikeuksia.

SKP vaatii, että poliittisen toiminnan rahoituksen lähtökohdaksi tulee ottaa Euroopan neuvoston suositus, jonka mukaan julkisen vallan rahoitusta ei saa keskittää vain eduskuntapuolueille vaan sillä tulee päinvastoin tukea uusien vaihtoehtojen mahdollisuutta kilpailla oikeudenmukaisin ehdoin vanhojen eduskuntapuolueiden kanssa. Vaalikampanjoiden rahoitukselle tulee asettaa kohtuulliset ylärajat.

Tulevissa vaaleissa tarvitaan suursiivousta eduskunnan puhdistamiseksi kansanedustajista, jotka ovat sotkeentuneet TT:n säätiön, Kehittyvien maakuntien Suomen, ydinvoimayhtiöiden ja muihin rahamiesten hämäriin rahoihin.

Tekijä

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kotimaa

Kommentit (12 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.