Kotka-lisää ei saa poistaa

06.11.2012 - 12:59
(updated: 16.10.2015 - 10:39)

Kotkan kaupunginjohtaja Henry Lindelöf on kirjannut ensi vuoden talousarvioesitykseen, että kaupunki luopuisi lasten kotihoidon kuntalisästä.

Monet kotkalaiset vanhemmat ovat tuohtuneet päätöksestä. Kotka-lisän puolustajien mukaan lisän poistaminen ei tuo kaupungille säästöjä.

– Kotihoito on kaupungin kannalta edullisempi hoitomuoto, toteaa kotkalainen vanhempi Laura Sadinsalo.

Sadinsalo on muiden aktiivisten kotkalaisvanhempien kanssa kerännyt lisän poistoa vastustavaa adressia, johon kertyi lopulta liki 650 allekirjoitusta. Adressi luovutettiin kaupungin päättäjille viime viikon tiistaina.

Sadinsalon mukaan vanhempien viesti otettiin valtuustossa positiivisella mielellä vastaan. Vihreät ilmoittivat heti tukevansa vanhempien vaatimusta, myös ainakin vasemmistoliitto ottanee käsittelyn jälkeen myönteisen kannan. Lopullista ratkaisua asiassa joudutaan odottamaan joulukuuhun saakka. Päätöksen tekee silti vielä istuva valtuusto. 

Poisto ei tuo säästöjä

Adressin kerääjät ovat arvelleet, että lisän poistaminen toisi Kotkan päivähoitoon 76 lasta lisää, mistä seuraa luonnollisesti päivähoidon kustannusten kasvua. Kotihoito maksaa kaupungille noin 6 000 euroa per lapsi, kun päivähoitopaikan kustannukset pyörivät 8 000 – 12 000 euron luokassa.

Laura Sadinsalo muistuttaa, että esimerkiksi Kouvolassa ja Hämeenlinnassa vastaava lisä säilytetään, koska sen poisto ei näiden kaupunkien laskelmien mukaan tule ainakaan edullisemmaksi.

Myös Vantaalla kaupunki harkitsee vastaavan lisän poistoa. Vantaallakin vanhemmat ovat nousseet puolustamaan lisää. Adressia kerätään ja tarkoitus on järjestää 14. marraskuuta Tikkurilassa näyttävä vaunumarssi kotihoidontuen kuntalisän säilyttämisen puolesta.

Tekijä

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kotimaa

Kommentit (2 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.