Kun jouhtelainen pienviljelijä keskitysleiriin joutui

Erikoislaatuinen on Taimi Kaiposen isästään Arvo Aaltosesta kirjoittama kirja Jouhtenan pienviljelijä keskitysleirillä ja rintamalla. Muistelmaluonteisen teoksen lähdeaineistona ovat Aaltosen muistiinpanot ja toimittaja Jussi Könösen laatima kirjaluonnos.

Aluksi kirjassa kerrotaan minkäläista oli torpparin elämä 1910-luvulla Pyhäjärvellä Vuotinaisten kylässä, nykyisessä Karkkilassa. Asuttiin pirtissä, jonka senät olivat niin hatarat, että ”aurinkoa näkyi hirsien välistä”.

”Pula-aikana elintarvikkeiden saanti oli melkein olematonta, ihmiset näkivät nälkää. Kaupoissa ei ollut tavaroista paljon tietoakaan, ei ollut edes hiivaa.”

Tällaisessa köyhien ihmisten kylässä Aaltonen kasvoi nuorukaiseksi. Hänen oli mentävä raskaaseen metsätyöhön ja isän kuoleman jälkeen hankkittava perheelle toimeentuloa erilaisilla keinoilla. Käytiin tervan myyntireissulla Helsingissä, kylällä tehtiin ja myytiin kiljua, ryypättiin, mentiin hevosmarkkinoille Tampereelle. Kylään iskivät hirmumyrskyt, rakennettiin uutta tupaa ja raivattiin lisäpeltoja. Se on todella eloisa kuvaus Jouhtelaisen kylän entisen pienviljelijän raskaasta elämästä.

Ohrana kiinnostui lakon myötä

Pienviljelijät kävivät metsätöissä ja pula-aikana vuonna 1934 palkat painettiin niin alas, että propsin kuorinnassa "töitä sai tehdä kovin ja palkaksi kertyi juuri sen verran, että ruokarahat sai”.

Metsätyömiehiä tämä ei tyydyttänyt. Pyhäjärven, Karkkilan, Pusulan, Vihdin ja Lopen alueen  miehet aloittivat lakon ja lakkolaiset valitsivat lakkoa johtamaan lakkokomitean. Pienviljelijät kannattivat yhtenäisinä palkkavaatimuksia.

Työnantajat torjuivat lakkolaisten vaatimukset ja leimasivat lakon kommunistien järjestämäksi laillisen yhteiskunnan vastaiseksi liikkeeksi. Kun työnantajat eivät saaneet lakkoa nurin, ”he turvautuivat etsivän keskuspoliisiin, ohranaan. He hankkivat Helsingistä ohranan miehet paikallisten poliisien kanssa hakemaan kommunismia”.

”Niinpä minäkin sain nämä vieraat. He mylläsivät kaikki kaapit ja laatikot. Sitten tämä ohrana kysyi, enkö minä sitten kommunisti olekaan, johon vastasin, että en piisaa, kun olen sosialidemokraatti.”

Lakko kesti kahdeksan viikkoa.

”Kommunistiroistot suohon!”

Talvisodan jälkeen Karkkilaan perustettiin Suomen ja Neuvostoliiton ystävyyden seura, joka pyrki parantamaan Suomen suhteita Neuvostoliittoon. Aaltonen liittyi seuran jäseneksi, toimi seurassa, mutta sitä myötä etsivän keskuspoliisi leimasi Aaltosen kommunistiksi.

"Näin ohranat pidättivät minut monien muiden lailla kesäkuun 18. päivänä 1941. Saatuani vaatteet päälleni lähdettiin naapuritaloa Vähävettä kohden".

Aaltonen vietiin autolla Karkkilaan, sieltä Vihdin poliisiasemalle.

"Vanginvartija laittoi minut ja Oiva Dunderin rautoihin ja samalla hän tuomitsi meidät kommunistiroistoiksi, joilla ei muuta tekoa kuin laittaa suohon tai hiekkakuoppaan."

Vangitut vietiin Katajanokan vankilaan Helsinkiin ja juhannuksen jälkeen vankivaunulla Köyliön varavankilaan.

Elo-syyskuun vaihteeessa 1941 pidätetyt sodanvastustajat päätettiin lähettää rintamalle sotilaiksi ja Riihimäellä heistä yhdessä kriminaalivankien kanssa koottiin niin sanottu "Pärmin pataljoona". Riihimäellä heidät otti vastaan kapteeni Kartano. Majuri Pärmi piti puheen: "ettei yksikään täältä elävänä palaa, että te kommunistit olette aina yhteiskuntaa vastaan juonineet ja sen vuoksi teidät on tänne tuotukin, että teistä tehdään täällä selvää".

Riihimäelle Aaltosta tulivat tervehtimään siskot Aune ja Lempi, jotka kertoivat, että veljet Matti ja Toivo olivat metsäkaartissa ja myös siskon mies Arvo Ekström. Sitten myöhemmin Aaltoselle tuli tieto, että Matti oli ammuttu metsäkaartilaisena piilokorsuunsa.

Tie keskitysleirille

Pärmin pataljoona vietiin Itä-Karjalaan Onkamuksen kylään ja sieltä syyskuun 15. päivänä rintamalle. Pian osoittautui, ettei poliittisista vangeista saatu kunnon sotilaita. Osa joukosta meni rintaman toiselle puolen, minkä johdosta jäljelle jääneet noin 200 miestä palautettiin rintaman taakse. He joutuivat keskitysleirivangeiksi ensin Suojoelle, sitten Säämäjärven ja Koverin keskitysleireille.

Leireillä vangit kävivät "elämän ja kuoleman rajamailla". Vangit elivät talviaikana kesävaatteissa pakkasen puristuksessa, kovaan metsätyöhön pakotettuina ja hirvittävässä nälässä. Syötiin sammakoita, käärmeitä, ruohoa ja mätää hevosenlihaa. Elämänmenoon kuului vartijoiden jatkuva uhkailu ja pahoinpitely. Kartano piti tavan takaa puheita: "Ette täältä pois pääse yksikään mies. Tänne teidät tapetaan petojen ruuaksi – nyt korppien syötäväksi vaan".

Poliittiset vangit kestivät piinauksen, ja kesällä ja syksyllä 1944 heille koitti vapauden päivä.

Komennus siviiliin

Aaltonen sai äkkiarvaamatta komennuksen siviiliin heinäkuun 27. päivän iltana 1944. Sitä myötä Aaltonen palasi kotiinsa Jouhtenaan.

Kaiposen kirja tuo merkittävää lisävalaistusta suomalaisten sodan- ja fasisminvastustajien elämänkohtaloista. Tavallinen pienviljelijäkin koettiin niin vaaralliseksi henkilöksi, että hänetkin piti teljetä vuosiksi keskitysleiriin.

Kun nykyisin väitetään, ettei Suomessa ollut keskitysleirejä, niin Kaiposen kirja paljastaa totuuden. 

Taimi Kaiponen: Jouhtenan pienviljelijä keskitysleirillä ja rintamalla. Omakustanne. Hinta 25,-. Tilattavissa puh. (050) 354 4690.