Kun Kafka kohtaa Teksasin moottorisahamurhaajan
Yhdysvalloissa kiistellään parhaillaan siitä, pitäisikö keskustiedustelupalvelu CIA:n kuulustelumenetelmiä käsittelevä raportti julkistaa. Tähän asti 6300–sivuista mammuttiraporttia on pidetty salassa. Raportissa uskotaan olevan tietoja Yhdysvaltojen käyttämistä kyseenalaisista tiedonhankintakeinoista.
Jo nyt tiedetään, että niin Yhdysvaltain sotavoimat, CIA kuin monet muutkin viranomaistahot viittaavat kintaalla kaikille laille, sopimuksille ja inhimillisyydelle, mikäli tarve niin vaatii.
Ajankohtaiseen aiheeseen tarttui jo muutama vuosi sitten ranskalaisen Olivier Abboun ohjaama Territories (2010). Elokuva tuo psykologisen kauhun muodossa katsojan ulottuville terrorismin vastaisen sodan absurdiuden ja sen, minkälaista jälkeä voi pahimmillaan syntyä.
Vaikuttaa siltä, että vain ranskalaisilla on tarpeeksi pokkaa kertoa niistä kauheuksista, joita vapautta ja demokratiaa puolustavan sivistyneen Lännen rajoilla tapahtuu joka päivä.
CIA:n metodit käytössä
Viisi ystävystä on matkalla Kanadassa vietetyistä hääjuhlista kotiin Yhdysvaltain puolelle. Tunnelma on lämmin, kunnes rajan tuntumassa kaksi tullivirkailijaa pysäyttää seurueen auton ja ryhtyy tarkastamaan kaikkien passeja.
Kun virkailijat huomaavat, että eräs miehistä on taustaltaan arabi, alkaa tilanne nopeasti kärjistyä. Ystävykset tajuavat pian, mitä rankimmillaan tarkoitetaan Yhdysvaltain Homeland Security -ministeriön puolustamalla ”kotimaan turvallisuudella.”
Vaikka viisikkoa kiusaava ”virkailijakaksikko” paljastuukin pian terrorismin vastaisen sodan ja 9/11-jälkeisen vainoharhan sekoittamiksi höyrypäiksi, on käytössä olevat metodit kopioitu CIA:n ja Yhdysvaltain armeijan esimerkiksi Guantanamossa ja Abu Ghraibissa käyttämistä kuulustelu- ja kidutuskeinoista. Elokuvan alaotsikoksi sopisikin osuvasti ”Kun Kafka kohtaa Teksasin moottorisahamurhaajan”.
Territories-elokuvan voi helposti kuvitella perustuvan tosielämän tapahtumiin. Ympäri maailmaa on lukemattomia ihmisiä suljettu ilman syytä tai syytettä keskitysleireille – olivatpa he terrorismista epäiltyjä, paperittomia tai muuten vain epäilyttäviä.
”Sivistyksen” puolustaminen vaatii barbariaa
Pinnalta katsoen Territoriesin voi niputtaa samaan väkivaltaviihteen nippuun, kuin kaupalliset jättimenestykset ja jatko-osia poikineet Saw (2004) ja Hostel (2006). Sillä on kuitenkin syvempi tasonsa, joka tulee esille muun muassa kohtauksissa, joissa nationalismista ja rasismista aatettaan ammentavat kaappaajat seuraavat uutisia ja keskustelevat maailman menosta. Kun media lietsoo uhkakuvia, turvattomuutta ja vihaa, voivat reaktiot olla äärimmäisiä.
Territories on hyvä esimerkki siitä, miten kauhuelokuvagenren sisällä voidaan käsitellä raskaita poliittisia teemoja. Elokuva on ahdistava, mutta mitään erikoisen uutta vankeihin kohdistetut julmuudet eivät maailmanpolitiikkaa seuraavalle ole. Virsi tuntuu tutulta: mikään keino ei ole liian barbaarinen, kun puolustetaan ”sivistystä”.
