Kuntalaisten hyvinvoinnin puolesta

19.12.2016 - 14:00

Jyväskylässä asuva värikäs persoonallisuus Miguel López valittiin SKP:n kesän edustajakokouksessa puolueen varapuheenjohtajistoon. Nyt hän on hoitanut luottamustehtävää noin puolen vuoden ajan. Venezuelalaislähtöinen López on aidosti ja hienolla tavalla radikaali toimija, jonka myötä puolue on saanut käytännön toimintaansa eteläamerikkalaisittain rymisevää salsaa sekä luovaa ajattelua huokuvaa rumbaavaa sambaa. López on Jyväskylän kaupunginvaltuuston varajäsen ja kaupungin tarkastuslautakunnan jäsen. López ruotii kevään kuntavaaleja, jotka jyskyttävät vastaan höyryveturin lailla pillit ulvoen: kenties tuleva kevät on kommunistien!

Työntäyteinen alku

Miten tehtävät puolueen varapuheenjohtajana ovat lähteneet liikkeelle?

– Hyvin on alkanut! Olen kiertänyt eri puolilla Suomea ja pyrkimyksenäni on ollut iskostaa jo ennestään aktiivisiin tovereihin tekemisen meininkiä sekä positiivista mielialaa.

López on tyytyväinen puolueen toimintakulttuuriin.

– Olen erittäin tyytyväinen siihen, että monet nuoret ovat nostaneet profiiliaan ja ottaneet puolueessa aktiivisen roolin: he kirjoittavat lehtiin, tuovat rohkeasti ja avoimesti julki näkemyksiään sekä järjestävät hienoja tempauksia.

Lópezin videopäivitykset Facebookissa ovat saaneet hyvän vastaanoton ja ne nauttivat suurta suosiota kansan syvissä riveissä.

– Videoiden kautta on mahdollisuus päästä lähelle ihmistä: kaikki näkevät minut ja elekieleni. Videoillani haluan tuoda esille epäkohtia ja tärkeäksi kokemiani asioita. Kuten monet tietävät, niin videoiden tekeminen on nykyisin kännyköillä varsin edullista ja helppoa.

Kunnallisvaalit 2017

Kevään kunnallisvaalit lähenevät kovaa vauhtia. López odottaa tulevia vaaleja positiivisin ja luottavaisin mielin.

”Suomalaiseen politiikkaan tarvitaan radikaali suunnanmuutos: sellainen, joka palvelee kansan enemmistön etua suurpääoman ja rikkaiden sijaan.”

– Suomalaiseen politiikkaan tarvitaan radikaali suunnanmuutos: sellainen, joka palvelee kansan enemmistön etua suurpääoman ja rikkaiden sijaan. Me haluamme politiikallamme taistella pienituloisten, työttömien, syrjittyjen ja yhteiskunnassa ahtaalle ajettujen puolesta. Emme me kommunistit siis niin hirveää porukkaa ole, López nauraa.

– Parasta kritiikkiä nykymenolle on se, että tuomme vaalitoreilla rohkeasti esille oman viestimme ja vaihtoehtomme sekä sen, miksi SKP:tä tarvitaan. Mikäli saamme puolueena oman viestin ja vaihtoehtomme läpi sekä ihmiset luottamaan tapaamme tehdä politiikkaa ja äänestämään ehdokkaitamme, niin kevät 2017 voi hyvin olla puolueen käännekohta. Ahkeruudella ja positiivisella tekemisen meiningillä löydämme tien äänestäjien sydämiin.

Jyväskylän voimanainen SKP:n Riitta Tynjä on taistellut valtuustosalissa yksin kaupungin leikkauspolitiikkaa vastaan.

– Jyväskylässä tavoitteenamme on tuplata valtuutettujen määrä yhdestä paikasta kahteen. Se olisi tärkeä poliittinen voitto, koska tulevaisuudessa SKP:n tekemät esitykset valtuustossa saisivat varmasti toisen toverin kannatuksen ja siten monista tärkeistä asioista jouduttaisiin äänestämään.

– Toivon että SKP saa eri puolilla Suomea koottua riittävästi ehdokkaita listoilleen, koska kuntavaaleissa hyvin pienet marginaalit saattavat vaikuttaa yksittäisten ehdokkaiden läpimenoon.

Faktat tiskiin

Kevään kunnallisvaalit ovat SKP:lle tärkeät.

– Meidän pitää puolueessa ymmärtää se, että tunnelin päässä näkyy valoa. Meidän velvollisuus ja tehtävä on viestiä ihmisille, että on toivoa ja että ongelmiin on olemassa nykyistä leikkauspolitiikkaa inhimillisempiä ratkaisuja. Tehtävänämme on auttaa ahdinkoon ajettuja ihmisiä. Kommunistien ajama politiikka ei ole keneltäkään pois ja siksi myös ne ihmiset joilla menee taloudellisesti hyvin voivat äänestää meitä, koska on tärkeä tehdä Suomesta maa, missä mahdollisimman monilla kuntalaisilla on elämän perusedellytykset kunnossa. SKP haluaa Suomen, missä on hyvä elää ihmisen tulotasoon katsomatta.

Mitkä ovat SKP:n painopistealueet tulevissa vaaleissa?

”SKP on puolueena oikea valinta, koska ehdokkaisiimme voi luottaa ja meitä kannattaa äänestää.”

– Meidän pitää tuoda faktojen kautta esille ne poliittiset toimijat ja puolueet, jotka ovat tuhoamassa suomalaista demokratiaa, eli niitä, jotka eivät aja kansalaisten vaan yksittäisten tahojen intressejä ja etuja. Yksityistämisen myötä koko Suomea, edustuksellista demokratiaa ja julkista sektoria ollaan myymässä kansainväliselle suurpääomalle. Tämä on vakava asia jo siinäkin mielessä, että se johtaa eriarvoistumiseen ja sitä kautta äärioikeiston nousuun.

– Uskon vahvasti siihen, että vaikka monilla kansalaisilla on mennyt luottamus politiikkaa ja poliitikkoja kohtaan, niin vielä löytyy paljon ihmisiä, jotka luottavat siihen, että äänestämällä voi vaikuttaa. Heidät on saatava vakuuttuneiksi siitä, että SKP on puolueena oikea valinta, koska ehdokkaisiimme voi luottaa ja meitä kannattaa äänestää. Suomalaiset kaipaavat rehellisyyttä politiikkaan ja tätä aukkoa SKP haluaa ryhtyä täyttämään.

Kuilun reunalle sysättyjen puolesta

López on huolissaan siitä, että nykyisin monet ovat työttömiä tai ettei työllä elä.

– Työttömyys ja pienipalkkaisuus ovat johtaneet monien kohdalla elämänlaadun heikkenemiseen. SKP:n velvollisuutena ja tehtävänä on kantaa pienituloisten ohella huolta myös jatkuvasti kasvavasta ryhmästä eli työttömistä. Työttömät on jätetty yksin oman onnensa nojaan. Esimerkiksi ay-liike on sivuuttanut työttömät lähes kokonaan ja tällä hetkellä SKP onkin ainut taho Suomessa, joka ajaa avoimesti työttömien etua ja tekee työtä heidän elinolosuhteittensa parantamiseksi.

”SKP taistelee ihmisarvoisen elämän puolesta suurta rahaa vastaan.”

Työttömyyden ohella myös syrjäytyminen ja yksinäisyys ovat yhteiskuntaamme pesiytyneitä vakavia ongelmia.

– Kommunistien tehtävänä on auttaa ja tukea heitä: halata ja kertoa, että välitämme heistä. Kommunisteille he eivät ole kuluerä, vaan tärkeä osa yhteisöä, joille löytyy oma paikka ja rooli, kun Suomessa ja sen eri kunnissa ryhdytään toteuttamaan politiikkaa, missä ihminen on keskiössä, eikä suuri raha. SKP taistelee ihmisarvoisen elämän puolesta suurta rahaa vastaan, López päättää.

Tekijä

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kotimaa

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.