Kuntatyöntekijäin mitta alkaa täyttyä
Tampereen kaupungilla lastenhoitajana työskentelevä tehyläinen Mervi Grönfors toi helmikuussa Kriittisen ay-verkoston keskusteluun julkisen alan naisten näkökulmaa.
Vitsi lapionvarteen nojaavasta kunnan työntekijästä ei enää Grönforsia naurata. Hommaa painetaan urakkavauhdilla eikä laadusta kaikin ajoin voi puhuakaan. Se, mistä puhutaan, on sen sijaan raha; säästäminen ja tuottavuus, käyttöaste ja täyttöaste sekä tehokkuuden lisääminen.
– Käsittämättömän vähän kuulee puhuttavan kuntapalveluiden kehittämisestä, vaikka sen pitäisi olla ykkösasiana poliitikkojen ja virkamiesten huulilla. Ja ylen harvan kunnallisia hyvinvointipalveluita kommentoivan kuulee edes vaihtoehtona palveluiden karsimiselle puhuvan kuntien tulojen lisäämisestä esim. valtionosuuksia kasvattamalla tai veropohjaa laajentamalla.
Grönfors jatkoi, että palveluista tinkiminen ja niiden tarjoamatta jättäminen ei kuulosta järkevältä tilanteessa, jossa palvelujen tarpeen arvioidaan kasvavan jatkuvasti. Taustallahan on selvästi pyrkimys palveluiden tuotteistamisesta yksityisen sektorin bisnekseksi ja voittojen maksimoimiseksi.
– Kunnallisten hyvinvointipalvelujen yksityistäminen ja alasajo vaikuttaa älyttömältä, kun on jo todettu, että hyvinvointipalveluiden tuottaminen omana työnä on edullisempaa kuin yksityiseltä ostopalveluna hankkien. Silti yksityistäminen jatkuu ja voitot menevät hyväosaisille. Kunnille jää luu kouraan.
Kaiken kukkuraksi kunnilla on velvollisuus tarjota palveluita tasa-arvon nimissä myös niille kansalaisille, joilla ei ole velvollisuutta tuloistaan kunnallisveroa maksaa. Näillä sanoin Grönfors sivalsi hyvätuloisia pääomatuloilla keinottelijoita.
Sivistyksen sijasta rosoa, ryskettä ja rytinää
Grönfors sanoi kuuntelevansa huolestuneena uutisia, joissa Kepu ja Kokoomuskin kertovat valvovansa kuntien työntekijöiden etua. Tämä edunvalvonta tuntuu tuottavan hyötyä muille kuin kunnan duunareille, eikä kuntalaistenkaan etu kelkassa paljoa paina. Kuntien velvoitteita on vuosien saatossa lisätty valtiovallan toimesta huimasti, samalla valtionosuuksia on leikattu kerta toisensa jälkeen.
– Ja viimeaikaisena lisänä keitoksessa on ajatus osallistavasta sosiaaliturvasta, jonka ideana on laittaa työttömiä julkiselle sektorille avustaviin tehtäviin. Tämän suunnitelman kulupuolesta vastaavaa tahoa ei ole julkistettu, mikä pistää pohtimaan lisätäänkö sekin kuntien velvollisuuksiin. Sanokaa minun sanoneen, sitä on ainakin harkittu.
Lehdistä on saanut lukea huomattavista väen vähennyksistä kuntatyöpaikoilla, eikä näille uutisille loppua näy. Kunta toisensa jälkeen hakee talouteensa säästöjä vähentämällä henkilötyövuosia. Grönfors totesi, että tässä ei puhuta ihmisistä tai työntekijöistä.
Yhteistoimintamenettely on tullut tutuksi kunnallisenkin puolen ammattiosastoissa, jotka tuntuvat olevan hämillään tilanteesta ja hapuilevat etsien toimintamalleja. Uudessa tilanteessa eivät pure entiset sivistyneen korrektit menetelmät, vaan mukaan on otettava rosoa, ryskettä ja rytinää.
– Toimimattomista muutossuunnitelmista on nostettava äläkkä ja virheet pitää pyrkiä tekemään näkyviksi tai jopa saamaan korjatuksi ennen kuin ne aiheuttavat vahinkoa yksilöille ja yhteiskunnalle. Ja ammattiyhdistysliikkeen on otettava itseään niskasta kiinni, on sitä ennenkin Suomenmaassa kuunneltu, miksei nyt asioiden ollessa ihan poskellaan.
Hallituksen kaavailut kuntien pakkoliitoksista ja sote-uudistuksesta ovat Grönforsin mukaan yhtä kuin: Raha puhuu ja kunnat tekevät pakon edessä päätöksiä, joilla ei ole tulevaisuuden kannalta hyviä seurauksia.
– Säästämällä hyvinvointipalveluista nyt aiheutuu tulevaisuuden veronmaksajille leikkausten jälkien paikkaamisesta arvatenkin enemmän taloudellisia menetyksiä kuin nykypoliitikkojen kauhistelemasta valtiontalouden ylivelkaantumisesta. Rahan ja tuottavuuden näkökulma on yksipuolinen ja se muistaa heikommassa osassa olevia vain ottamalla heiltä pois tukea ja palveluita.
Tulee aika olla kriittinen ja sanoa selvä EI
Grönfors kysyy, miten sitten voivat kuntien työntekijät, jotka tekevät työnsä ja välillä sairastuneen työtoverinsakin työn, säästävät, tehostavat, joustavat, venyvät ja osallistuvat menokehyksessä pysymiseen?
– Heistä alkaa tulla kriittisiä ja väsyneitä, he rohkenevat arvostella ääneen kuntien taloudenpitoa ja vielä tulee aika, jolloin he sanovat EI! He ovat eläviä ihmisiä ja haluavat tulla toimeen palkallaan. Kutsumuksestaan huolimatta he väsyvät ja sairastuvat kuten muutkin ihmiset.
Siispä kunnissakin tarvitaan sijaismäärärahoja, koulutusmäärärahoja ja työhyvinvointia. Kunnallisia investointeja pitää tehdä paitsi markkinavoimia hyödyttäviin rakennushankkeisiin, myös työntekijöihin ja asiakkaisiin.
Silmäätekevät nostavat tavan takaa julkisuudessa esiin viiden vuoden irtisanomissuojan kunnan työntekijöille kuntaliitoksissa, mutta yritysten saamasta yhteisöveron alennuksesta pyritään vaikenemaan.
– Työttömyyden kasvu on onnistuttu kääntämään kunkin työttömän omaksi häpeäksi, vaikka valtiovallan pitäisi perustuslain mukaan suojata työvoimaa. Kunnat ja valtio tarvitsevat veronmaksajiaan, kunnat eivät voi ostaa palveluita yksityisiltä ilman verotulojaan.
Työpaikkojen säilyttämiseen ja luomiseen on Grönforsin mukaan ryhdyttävä suhtautumaan vakavasti yhteiskunnan kaikissa portaissa, jotta pyörät pyörisivät. Ilman työntekijöitä ja asiakkaita ei palveluille ole kysyntää, eikä markkinoitakaan, joten kuntapalveluiden kehittämiseen pitää kiireesti satsata tietotaitoa, tahtoa ja järkeä.
Tekijä
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Tampereen teollisuusalueen suurin ammattiosasto Teollisuus7 ei hyväksy Israelin valtion Gazan alueen siviiliväestöön kohdistuvaa, Israelin suorittamaa, kansanmurhaan vertautuvaa väkivaltaa. Ammattiosasto lausui asiasta tällä viikolla.
Tuoreessa raportissa esitellään vuosina 2016–2023 tehdyn perinnebiotooppien eli perinneympäristöjen inventoinnin tulokset. Tieto Suomen perinnebiotoopeista on lisääntynyt 1990-luvusta, mutta hoidettuja perinnebiotooppeja on luontotyyppien ja lajiston säilymisen kannalta edelleen liian vähän. Monelle uhanalaiselle kasvi- ja hyönteislajille ne ovat ainoa mahdollinen elinympäristö.
Terveydenhuollon riittämättömät resurssit ja STEA-rahoituksen karsiminen sotejärjestöiltä osuvat kipeästi niihin vanhempiin, jotka saavat lapsensa tulevaisuudessa. Jo tällä hetkellä näkyvät ilmiöt, kuten vanhempien uupumus ja nuorten pahoinvointi, tulevat hyvin todennäköisesti lisääntymään.