Älä usko pelkkiin puheisiin!
Perustuslain mukaan vallan Suomessa pitäisi kuulua kansalle ja eduskunnan edustaa kansalaisten tahtoa. Monien ehdokkaiden vaalikentillä antamat lupaukset on kuitenkin syöty jo ennen vaaleja.
EU-paketti sivuutti kansalaiset
Pääministeri Mari Kiviniemi ja valtiovarainministeri Jyrki Katainen ovat hyväksymällään Euroopan unionin vakauspaketilla sitoneet myös seuraavan hallituksen jatkamaan julkisten menojen leikkaamista. Vakauspaketilla tuetaan pankkeja miljardeilla samaan aikaan kun työllisyyteen, julkisiin palveluihin ja sosiaaliturvaan ei muka riitä rahaa. Kaiken lisäksi vakauspaketilla annetaan EU-komissiolle valta kontrolloida jäsenmaiden budjetteja.
Tällaisten ratkaisujen tekeminen kansalaisilta mitään kysymättä kuvaa valtaeliitin ylimielistä piittaamattomuutta demokratiasta. Samalla se kertoo siitä, miten pankkien ja suurpääoman ääni painaa päätöksenteossa paljon enemmän kuin muiden.
Palveluja leikataan vastoin enemmistön tahtoa
Demokratian sivuuttaminen näkyy myös julkisten palvelujen karsimisena, kilpailuttamisena ja yksityistämisenä, vaikka kansalaisten enemmistö haluaa julkisten palvelujen kehittämistä. Kuntatasolla julkisten palvelujen heikentämisessä ovat mukana kaikki nykyiset eduskuntapuolueet kokoomuksesta ja keskustasta vihreisiin, demareihin, Vasemmistoliittoon ja Perussuomalaisiin. Räikeä esimerkki tästä on kaikkien nykyisten eduskuntapuolueiden juuri vaalien alla Helsingissä hyväksymä budjettiraami, jolla leikataan peruspalveluista reaalisesti kymmeniä miljoonia euroja samaan aikaan kun kaupunki kirjaa viime vuodelta satojen miljoonien ylijäämän.
Hallituspuolueiden sanojen ja tekojen ristiriitaa kuvaa vihreiden osallistuminen lisäydinvoimaa ajaneeseen hallitukseen. Samanlaista pelin politiikkaa valmistelee nyt Timo Soini päästäkseen ministeriksi.
Todellinen protesti
Todellinen protesti ja muutos tulee eduskunnan ulkopuolelta. Kansanliikkeet ovat monessa maassa näyttäneet kenkää korruptoituneelle eliitille. Myös Suomessa tarvitaan uusia, ryvettymättömiä voimia eduskuntaan. Tarvitaan myös lisää lähidemokratiaa, työpaikkademokratiaa, kansanäänestyksiä ja demokratian laajentamista talouden alalle.
Äänestä vastalause pankkiherroille ja rahalla ostetuille kansanedustajille!
Kenkää rahaeliitille!
Keinottelijat maksakoot itse kriisinsä
Loppu leikkaamiselle ja yksityistämiselle
900 euron perusturva ja 1 500 euron minimipalkka
Sama palkka samasta työstä samassa maassa
Pääomaverotusta kiristettävä, ei tasaverolle
Ei ydinvoimalle, kyllä ilmastoteoille
Kansanäänestys EU-sopimuksista
Joukot Pois Afganistanista, ei Natolle
Rahan vallasta kansan valtaan!
Tekijä
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Ilmastonmuutos ja ekokriisi laajemminkin on välitön uhka ihmiskunnalle. Kaikkein kovimmin se iskee maapallolla köyhimpiin ja haavoittuvimpiin väestönosiin. Aikaa katastrofiin torjumiseen on vähän.
Rauhan ja palestiinalaisten oikeuksien puolesta järjestetään mielenosoitus viikonloppuna Helsingissä. Myös asekauppaa Israelin kanssa vaaditaan lopetettavaksi.
Leikkaukset tulevat syventämään luokkajakoa. Rosa Warski kirjoittaa puheenvuorossaan niukkuuspolitiikan vaikutuksista lapsiin, nuoriin ja opiskelijoihin.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.