Tiedonantajan päätoimittaja, SKP:n poliittisen toimikunnan jäsen, syväpunainen aktivisti, luonnonystävä, musiikkitapahtumien tuottaja ja dj
Lapinlahden myyntiesitys pöydälle kahdeksi viikoksi
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta pani kahdeksi viikoksi pöydälle esityksen Lapinlahden entisen sairaalan myymisestä kansainväliselle kiinteistösijoitusyhtiö NREP:lle ja Lapinlahden puistoon NREP:lle kaavoitettavasta hotelli- ja asuntorakentamisesta.
Lapinlahden myyminen on herättänyt laajaa ja kovaa arvostelua.
Toimialajohtaja Mikko Ahon esittämää kulttuurihistoriallisesti, luontoarvoiltaan ja kaupunkilaisten virkistysalueena tärkeän Lapinlahden myyminen on herättänyt laajaa ja kovaa arvostelua asukkaiden, kulttuuriväen, arkkitehtien, tutkijoiden ja ympäristönsuojelijoiden taholta.
Kokoomus pyrkii pöydällepanon aikana sopimaan vihreiden ja sosialidemokraattien kanssa esityksen läpiviemisestä tekemällä siihen vähäisiä muutoksia. Keskusteluissa on ollut esillä muun muassa puistoon esitetyn hotellin sijoittelun ja massan pieni muuttaminen.
Lautakunta sai ennen kokoustaan muun muassa yli 100 kulttuuri-, yliopisto-, ympäristö- ja kansalaistoimijan vetoomuksen.
– Ehdotus Lapinlahden rakennusten myymisestä ja puistoon kaavoitettavasta hotelli- ja asuntorakentamisesta sivuuttaa tämän valtakunnallisesti merkittävän kulttuuriympäristön suojeluvelvoitteet. Arvokasta kulttuuriperintöä, monimuotoista viherympäristöä ja ihmisten hyvinvointia ei pidä uhrata kaupalliselle ahneudelle, todetaan vetoomuksessa.
– Tämä on meille erävoitto koska kaupunkilaisia ja asiantuntijoita pitää kuulla paremmin. Aikalisä antaa mahdollisuuden kaikille avoimen 360- vaihtoehdon esilletuomiselle, kommentoi pöydällepanoa pitkään Lapinlahden puolesta toiminut Lapinlahden Lähde -yhteisö.
https://www.tiedonantaja.fi/artikkelit/66-taiteilijaa-tutkijaa-ja-ymp-ri...
Juttua muokattu 28.4. klo 19.52: lisätty kommentti Lapinlahden Lähde -yhteisöltä.
Tekijä
Kirjoittajan artikkelit
Etelä-Vietnamin vapautumisen ja kansallisen yhdistymisen 50-vuotispäivä on historiallinen virstanpylväs, joka symboloi Vietnamin muuttumista sodan runtelemasta kansakunnasta dynaamiseksi, nousevaksi taloudeksi, jonka kasvu on jatkunut vuosikymmeniä. Maanlaajuinen muistotilaisuus noudattaa teemaa: ”Kevään 1975 suuri voitto – kansallisen yhtenäisyyden voima, pyrkimys rauhaan, kansalliseen itsenäisyyteen ja tahto yhdistyä”.
ORPON JA Purran oikeistohallitus on sopinut asevarustelun ja muiden puolustusvoimien menojen lisäämisestä 3,7 miljardilla eurolla seuraavien neljän vuoden aikana. Puolustusvoimien budjetti kasvaa sen seurauksena tällä vuosikymmenellä yli 2,5-kertaiseksi.
Asukkaiden Turku -lista keräsi yhteensä lähes kahden tuhannen turkulaisen tuen kuntavaaleissa. Listalta valtuustoon valituksi tullut vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho esittää, että kaupungissa yhdistetään voimia kaikkien toimielinten vasemmistoedustuksen turvaamiseksi.
- 1 / 97
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Asukkaiden Turku -lista keräsi yhteensä lähes kahden tuhannen turkulaisen tuen kuntavaaleissa. Listalta valtuustoon valituksi tullut vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho esittää, että kaupungissa yhdistetään voimia kaikkien toimielinten vasemmistoedustuksen turvaamiseksi.
Yritystuista yli puolet maksettiin suuryrityksille ja viidesosa mikroyrityksille vuonna 2024, selviää Tilastokeskuksen yritystukitilastosta. Etenkin suuremmat yritystuet keskittyvät harvoille.
Facebook sulki toimittaja Yrjö Hakasen tilin lähes vuosi sitten, ennalta varoittamatta ja antamatta mahdollisuutta valittaa asiasta. Siitä alkoi 11 kuukautta kestänyt kafkamainen prosessi, jossa Hakanen vaati tilinsä avaamista. Prosessi päättyi Hakasen voittoon: EU:n digipalveluasetuksen toimeenpanoa valvova viranomainen velvoitti Facebookia hallitsevan Meta-yhtiön palauttamaan Hakasen Facebook-tilin.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.