Keywords:
Lisää käsiä päivähoitoon
Varhaiskasvatuslain uudistuksessa yritetään ratkaista hoitajien määrän puute lisäämällä näiden koulutusta. Pedagoginen pätevyys ei kuitenkaan lisää käsiä kenellekään, siihen tarvitaan pienemmät ryhmät ja enemmän kaikenlaisia hoitajia.
Eduskuntatalon eteen kokoontui joukko erilaisissa varhaiskasvatuksen tehtävissä työskenteleviä varhaiskasvatuslain uudistusta vastustavia ammattilaisia. Heidän mielestään nyt esitetty muutos Varhaisakasvatuslakiin ei lupauksista huolimatta parantaisi varhaiskasvatuksen laatua.
Liittojohtajat yksimielisiä
Eri ammattiliittojen puheenjohtajat olivat yksimielisiä siitä, että kaikkien ammattilaisten yhteistä työpanosta tarvitaan. Mielipiteet kuultiin Talentialta, JHL:ltä, Superilta ja Tehyltä.
- Eikö tässä maassa olisi paljon muutakin korjattavaa kuin toimiva varhaiskasvatus? Mikä ihmeen takia se halutaan rikkoa? Kysyi Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen. Hän myös ihmetteli sitä, miten opetusministeri Sanni Grahn-Laaksonen ei pidä muita kuin lastentarhanopettajia koulutettuina henkilöinä.
- Minusta te kaikki olette kyllä ihan koulutettua väkeä, hän totesi mielenosoittajille.
Työntekijät joutuvat joustamaan
Puheenvuoronsa saivat myös eri työntekijäryhmien edustajat. Lastentarhanopettajana työskentelevä Tarja Taqui näki, että keskinäisellä riitelyllä ei päästä laadukkaan varhaiskasvatuksen tavoitteeseen.
- Kaikkien ammattiryhmien kädet ovat arvokkaita ja tarpeellisia nyt ja tulevaisuudessa. Pitääkö meidän jatkossa olla kuin Peppi Pitkätossu ja löytää jostain ihmevoimia, että voimme sekä hoitaa että opettaa lapsia?
Pitääkö meidän jatkossa olla kuin Peppi Pitkätossu ja löytää jostain ihmevoimia, että voimme sekä hoitaa että opettaa lapsia?
Lähihoitajan näkökulmaa ja tarpeellisuutta avasi puolestaan Heidi Kuusisto. Hänellä on itsellään vakavista allergioista kärsivät lapset, jotka tarvitsevat päivähoidossa terveydenhoidon ammattilaisen, joka osaa tarvittaessa tehdä hoitotoimenpiteitä, antaa lääkkeitä tai päättää lääkäriin lähdöstä suoraan päiväkodista. Hän kuvasi myös hyvin päiväkodin arkea kun kaikki mahdolliset erikoistilanteet, hyvin usein, sattuvat jo valmiiksi vajaamiehitetyssä tilanteessa.
- Sijaista ei saada, koska sijaismäärärahat on jo käytetty tai sijaisia ei ole saatavilla. Henkilökunta joustaa, mutta joustoja ei lasketa ylitöiksi, koska esimies ei ole niitä etukäteen määrännyt.
Hän epäili, ettei Eduskunnassa ymmärretä sitä, miten poikkeustilanteesta on tullut normaalia arkea ja siihen pitäisi reagoida lisäämällä henkilökuntaa.
- Tärkeintä on taata ryhmiin aina riittävä määrä kasvattajia. Nyt ehdotettu uudistus olisi hyvä, ellei siinä samalla leikattaisi edelleen aikuisten määrää ryhmissä. Lastentarhanopettajan tehtäviin kuuluu myös paljon työtä lapsiryhmän ulkopuolella. Tämä johtaa aikuisten vähenemiseen ryhmissä.
SKP vaatii lisää käsiä
Mielenosoitukseen osallistunut SKP:n Uudenmaan piirisihteeri Tiina Sandberg hahmotti uudistuksen kipukohdan.
- Hallitus yrittää nyt varhaiskasvatuslainuudistuksessa ratkaista käsiparien puutteen päivähoidossa lisäämällä kelpoisuusvaatimuksia, vaikka kyse on alipalkkauksen ja kohtuuttoman tehostamisvaatimuksen aiheuttamasta ongelmasta. Se pitää muuttaa välittömästi ja taata myös kunnon liksat kaikille varhaiskasvatuksessa työskenteleville.
Suomen kommunistisen puolueen aikaisemmin tänään julkaiseman kannanoton voi lukea täältä: www.skp.fi/artikkelit/varhaiskasvatukseen-tarvitaan-lis-tekij-it
Tekijä
Kirjoittajan artikkelit
Tiedonantaja-festivaali kokoaa Vantaan Myyränkoloon 18.-19.11. tutkijoita, poliitikkoja, artisteja ja kansalaisaktivisteja etsimään vaihtoehtoisia ulospääsyjä sodista, Euroopan kriisistä, median yksipuolisuudesta ja politiikan vaihtoehdottomuudesta. Ohjelmassa on muun muassa keskusteluja, alustuksia, työpajoja ja tietysti kulttuuria ja musiikkia!
Tiedonantajan syksyn uudet julkaisut Kun Pakila oli punainen, Oi niitä aikoja! ja Nainen, elämä vapaus! nousevat Kulttilavalle perjantaina 27. lokakuuta. Myös Tiedonantaja-lehteä on jaossa Kultin osastolla.
Helsingissä järjestettiin 12.10. Työttömien mielenosoitus teemalla Ei julmia leikkauksia. Mielenosoitukseen saapui ihmisiä eri puolilta Suomea ja sitä tukivat myös ammattiliitoista PAM ja JHL, joiden edustajia oli myös saapunut paikalle.
- 1 / 320
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Eroakirkosta-palvelu avattiin 21.11.2003 ja sen kautta on kahden vuosikymmenen aikana eronnut yli 850 000 valtionkirkkojen jäsentä. Tampereella, joka on myös palvelun kotikaupunki, järjestetään perjantaina juhlaseminaari palvelun eri vaiheista sekä kirkosta eroamisen historiasta ja tulevaisuudesta.
Kokoomuksen presidenttiehdokas Alexander Stubb vastaa HS:n vaalikoneessa olevansa täysin samaa mieltä, kun kysytään, tuleeko sallia ydinaseiden kuljetukset Suomen kautta. Hän on kannattanut myös Naton joukkojen sijoittamista pysyvästi Suomeen ja korostanut Yhdysvaltojen kanssa tehtävää ns. puolustussopimusta ”äärettömän tärkeänä”.
Suomen ja Israelin edustajat allekirjoittivat äsken hankintasopimuksen israelilaisesta David’s Sling -ilmatorjuntajärjestelmästä. Yli 300 miljoonan asekaupalla tuetaan sekä poliittisesti että taloudellisesti Israelin sotaa palestiinalaisia vastaan. Myös suomalaisyhtiö on mukana valmistamassa aseita Gazan pommittamiseen.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.