Määrittääkö Venäjä-sopimus edelleen turvallisuuspoliittisia reunaehtoja?

Helsingissä solmittiin 20. tammikuuta vuonna 1992 Suomen ja Venäjän sopimus suhteiden perusteista (ns. Perussopimus). Sopimuksessa käsitellään alueellista koskemattomuutta ja valtiollista yhteistyötä. Sen allekirjoittivat Suomen pääministeri Esko Aho ja Venäjän varapääministeri Gennadi Burbulis. Sopimus ratifioitiin 26. kesäkuuta ja se tuli voimaan 11. heinäkuuta 1992. Samalla Suomen ja Neuvostoliiton välinen YYA-sopimus lakkasi olemasta voimassa.

12 artiklaa

Asiakirjassa Suomen tasavalta ja Venäjän federaatio sopivat keskinäisistä suhteista ja niiden perusteista. Tarkoituksena on kehittää ja lujittaa hyviä naapuruussuhteita ja kaikinpuolista yhteistyötä maitten ja kansojen välillä. Samalla pitää vahvistaa osallisuutta demokraattisen, rauhanomaisen ja yhtenäisen Euroopan rakentamiseen Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin Helsingin päätösasiakirjan, Pariisin peruskirjan ja muiden ETYKin asiakirjojen mukaisesti.

Suomen ja Venäjän tulee työskennellä kahden kesken ja yhdessä muiden maiden kanssa arktisen alueen, Pohjois-Euroopan ja Itämeren piirin hyvinvoinnin kehittämiseksi, korostaen kansojensa historiallisia yhteyksiä ja jatkuvaa tarvetta avoimeen kanssakäymiseen.

Maiden on tunnettava vastuunsa elinympäristönsä säilyttämisestä.

Sopimuksessa on 12 artiklaa. Siihen kuuluu sitoumus vahvistaa, että maat noudattavat oikeusvaltion periaatteita, ihmisoikeuksia ja perusvapauksia sekä kansallisten vähemmistöjen oikeuksia ja edistävät ihmisten välisiä yhteyksiä antaen erityistä merkitystä demokratian ja taloudellisen vapauden kehittämiselle.

Maiden on tunnettava vastuunsa elinympäristönsä säilyttämisestä ja maailmanlaajuisesta, alueellisesta ja toistensa ympäristöturvallisuudesta, ilmaista pyrkimyksensä vahvistaa kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta sekä toteuttaa oikeudenmukaisuuden, inhimillisten perusarvojen ja kestävän kehityksen periaatteita YK:n peruskirjan mukaisesti.

Täyttyvätkö reunaehdot tänäkin päivänä?

Pääesikunnan päällikkö, kenraali Gustav Hägglund arvioi Tiedonantajalle vuonna 1992, että Suomen ja Venäjän uudessa sopimuksessa on YYA-sopimuksen ydin mukana.

"Tällä sopimuksella kumpainenkin sitoutuu hoitamaan oman palstansa itse."

Hägglundin mukaan sopimus asettaa turvallisuuspolitiikan reunaehdot: Suomi huolehtii siitä, että se ei itse käytä eikä salli muidenkaan käyttää aluettaan hyökkäykseen Venäjälle ja pidättäytyy sotilaallisen avun antamisesta muualtakin hyökkäävälle. Hägglund nosti esille Paasikiven legitiimeiksi kutsumat Venäjän turvallisuusintressit.

– Tällä sopimuksella kumpainenkin sitoutuu hoitamaan oman palstansa itse. Molemmat maat – myös Venäjä – huolehtivat siitä, ettei niiden aluetta käytetä toista vastaan. Meidän on vastattava, että Suomen alue myös tulevaisuudessa säilyy omassa hallinnassa, huomautti pääesikunnan päällikkö vuonna 1992.

Sopimuksen tekstin voi lukea täällä >>>