Maa on perusta, josta kaikki kasvaa

Hermannin puutarha Sörnäisten vankilan vieressä oli paratiisi, kun sinne neljä-viisi vuotta sitten alettiin kansalaisten omin toimin laittaa kaupunkiviljelmiä ja lähes kaikki, mitä siellä kasvoi, oli syötävää tai katseltavaa: malvat, mäkimeiramit, villiyrtit, kaikenlaiset kauniit kukkaset. Puutarhassa kasvoi lyydian maksaruoho ja pihakurjenpolvi, (iso)nokkonen, vuohenputki ja siankärsämö, kivikkoalvejuuri, tylppälehtihierakka, pihatähtimö, punasolmukki ja monia muita endeemisiä kasveja, puhumattakaan kaikkialle villiintyneestä huumaavasti tuoksuvasta oreganosta. Viljelijät halusivat virallistaa Hermannin puutarhan lailliseksi kaupunkiviljelmäksi, ja Helsingin kaupunki hyväksyi ehdotuksen. Tuli kaupungin byrokratiasta määräys: maa on vaarallista, se täytyy vaihtaa. Siis maa vaihtaa! Juuri niin, pitoisuudet ylittivät normin 0,2:lla %:lla. Joku saattaa nostaa haasteen Helsingin kaupungille, että hänen syöpänsä johtuu juuri Hermannin puutarhan tuotteista – siis olemme oikeasti Pikku-Jenkkilässä.

Ja sitten vanha hyvä viljelymaa kaikkine kasveineen ja hyönteisineen kaavittiin pois ja tilalle tuotiin uutta, kaupunginlaboratorion tutkimaa maata. Kiltit kaupungin työntekijät tarjoutuivat ottamaan selvää, että saisimme evakkopaikan monivuotisille yrteille, perinteisille villiyrteille, pensaille ja perennoille, jotka muuten maan siirtojen mukana olisivat tuhoutuneet pois. Maanvaihdon myötä nokkonen piti pintansa. Uuden maan mukana tuli myös siankärsämö ja jauhosavikka takaisin, savikka kitkettäväksi asti. Saunakukkaa ja saunioa samoin, ja uusi keltainen eurooppalainen sukulainen muassaan. Ja tarhakaali, joka houkutti paikalle Euroopasta lämpöaallon mukana tulleet kaalikoit, pilvin pimein. Hyönteiset tarvitsevat kasveja, joissa elävät. Kadonneet ovat saksanampiainen tarhamehiläinen, kontukimalainen.

Maan yksityistäminen on kaiken pahan alku

Hermannin puutarhan alkuperäinen ajatus on yhteisviljely ja viljelykierto, jonka se mahdollistaa. Ei ole ollut siirtokasveja ja viruksia, jotka mellastavat "omilla" pienillä kasvatuspalstoilla; tämä on tulevaisuuden kaupunkiviljelyn perusta. Sama käy ilmi myös sosiaalisissa suhteissa: aivan erilaisista ihmisistä on tullut kolmen vuoden yhteisen viljelyn ja suunnittelun aikana kavereita. Maanvaihdon jälkeen tilanne oli yhtä mutaa. Saappaat upposivat löyhkäävään liejuun, kun uusia peltosarkoja alettiin järjestää. Ilman kasveja ja niiden koossapitävää juuristoa maa oli veden vallassa. Se salaojitettiin; tähän työhön keskittyi kevät. Jos kyseessä ei olisi ollut yhteisviljelmä, tilanne olisi kaatunut mutakuoppaan ja paikalle olisi varmaan ollut viisainta asfaltoida parkkipaikka. Mutta siitä selvittiin, vaikka osa vanhoista osakkaista tunsi vastenmielisyyttä ja ankeutta tylyn ympäristön vuoksi; uusia innokkaita ihmisiä tuli toimiin.

Ja hiljalleen palasi uusi usko vanhoille romantikoillekin. Ja lapsoset olivat onnellisia: MUTAA! Ja vähitellen muta on alkanut tiivistyä mullaksi, josta kasvaa satoa kaikkien Hermannin viljelijöiden riemuksi ja ravinnoksi.