Maahanmuuttopolitiikkaa työväenluokan lähtökohdista

15.04.2011 - 14:00
(updated: 16.10.2015 - 10:39)
Hossein Najafi muutti parikymmentä vuotta sitten Iranista Suomeen. / Satu Simonen |

Maahanmuuttajat tarvitsevat jonkun, joka tuntee maahanmuuttajia yhdistävät kysymykset ja voi toimia heidän äänitorvenaan, toteaa jyväskyläläinen Hossein Najafi.

– Maahanmuuttajat ovat hajanainen ryhmä kuten kantasuomalaiset eikä meillä ole yhteisiä poliittisia tavoitteita. Haluan tukea maahanmuuttoa työväenluokan yhteisten, kansallisuudesta riippumattomien etujen ja ihmisoikeuksien lähtökohdista.

Maahanmuuttajat eivät olesyypäitä työttömyyteen, asunto-ongelmiin tai sosiaaliturvan puutteisiin

Hossein Najafi on syntynyt ja kasvanut ajatolla Khomeinin Iranissa, historiallisen Persian valtion pääkaupungissa Qazvinissa. Suomeen hän muutti parikymmentä vuotta sitten.

Rakkaus toi Najafin Jyväskylään. Nyt perhe on nelihenkinen ja koti Syrjälän kaupunginosassa. Vanhemmat käyvät töissä omassa yrityksessä. Kotona puhutaan suomea ja farsia (iranilaisten nimitys persian kielelle). Myös perheen kouluikäiset tyttäret ovat täysin kaksikielisiä.

Najafi toimii ensimmäistä kautta kaupungin varavaltuutettuna Suomen kommunistisen puolueen valtuustoryhmässä. Eduskuntavaaleissa hän on ehdolla ensimmäistä kertaa.

Najafi korostaa, etteivät maahanmuuttajat olesyypäitä Suomen työttömyyteen, asunto-ongelmiin tai sosiaaliturvan puutteisiin.

– Emme saa muita parempia etuja, päinvastoin meidän keskuudessamme työttömyys, matalat palkat ja monet muut ongelmat ovat keskimääräistä suurempia. Siksi olen halunnut nostaa esiin erityisesti nuorten työllistämisen tärkeyden ja esityksen 900 euron perusturvasta kaikille, jotka eivät voi muutoin toimeentuloaan hankkia, Najafi sanoo.

Tekijä

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kotimaa

Kommentit (1 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.