Akseli Tuomivaaran ohjaama draamaelokuva Korso kertoosyrjäytymisvaarassa olevasta parikymppisestä Markuksesta (Mikko Neuvonen), joka asuu Korsossa ja haaveilee lähdöstä New Yorkiin pelaamaan katukoripalloa. Koulu on jäänyt kesken eikä töitäkään tunnu löytyvän, joten Markuksen on hankittava unelmansa toteuttamiseen tarvitsemansa rahat laittomin keinoin. Kun Markus joutuu vaikeuksiin, uhkaa amerikkalainen unelma jäädä toteutumatta.

Spurgu, nisti, roskasakki ja puukotus

Helsinkiläisessä Tapulikaupungin lähiössä kasvaneena ja jo vuosia Korson kupeessa asuneena olen hyvin tietoinen pääkaupunkiseudun radanvarsilähiöiden kyseenalaisesta maineesta levottomina ja jopa vaarallisina asuinalueina. Yleisessä keskustelussa Korsoon liitetäänkin usein sanat ”spurgu, nisti, roskasakki ja puukotus”. Tästä mielikuvien ja ennakkoluulojen värittämästä luonnehdinnasta en omia kotikulmiani kuitenkaan tunnista ja siksi pelkäsinkin elokuvan ruokkivan stereotypioita sekä vahvistavan Korsoon liitettyjä ja mielestäni vääriä mielikuvia.

Lopulta päätin unohtaa ennakkoluuloni ja lähteä katsomaan elokuvaa puhtaalta pöydältä. Toivoin sen osoittavan epäilykseni vääriksi ja tekevän kunniaa Korsolle, mutta ikäväkseni jouduin pettymään.

Graffiteja ja betonilaatikoita

Jo elokuvan alkuminuuteilla ahdistuin siitä, kuinka Korso on saatu elokuvassa näyttämään kliseiseltä amerikkalaiselta getolta. On lähikuvia graffitien peittämistä, rähjäisistä ja hylätyistä rakennuksista, värimaailma on tunkkainen ja kamera kuvaa tapahtumia niin läheltä, että se on lähestulkoon kiinni päähenkilön kasvoissa. Tämä romantisoitu slummivaikutelma ei mielestäni sovi taustaksi vakavasti otettavalle nuoren miehen selviytymistarinalle, vaan saa sen vaikuttamaan tarkoitushakuiselta vähäosaisten kustannuksella tehdyltä sosiaalipornolta.

Elokuva pyörii niin kiihkeästi romantisoidun slummikuvastonsa ympärillä, että parin askeleen päästä Korson ”betonihelvetistä” alkava upea luonto jää lähes kokonaan huomiotta.

Mitä tarinaan itsessään tulee, se jää melko pintapuoliseksi ja keskeneräiseksi. Aikaa tuhlataan pelkkään visuaaliseen slummifiilistelyyn, tarinan ja sen etenemisen kustannuksella.

Ehkä Korson kuvaaminen korostetun ankeana slummina on yritys kasvattaa kontrastia sen ja New Yorkin välillä ja saada täten Markuksen amerikkainen unelma tuntumaan upealta ja tavoittelemisen arvoiselta. Omalla kohdallani tämä tehokeino vain sattui toimimaan päin vastoin. Se toi amerikkalaisen slummin Vantaalle ja siksipä näenkin Markuksen New York -haaveet jokseenkin turhina.

Kaksijakoinen Korso-kuva

En ehkä ole objektiivisin mahdollinen henkilö arvioimaan tätä elokuvaa, koska olen korsolainen ja koen suurta kotiseuturakkautta ja -ylpeyttä. Ehkä näkemykseeni vaikuttaa myös se, että kun elokuvassa näkyi tuttuja taloja omalta asuinalueeltani, liikuttiinkin ”rikkaiden alueella” ryöstelemässä rikkaiden omakotitaloasujien lukaaleja. Itse tosin asun pienessä rivitalonpätkässä, enkä sellaisessa kartanossa joka elokuvassa näytetään.

Elokuvasta jäikin tunne, että Korsoon on ladattu asioita joita siellä oletetaan olevan, mutta joita siellä ei todellisuudessa kuitenkaan ole. Kyseessä kun on paikka, joka ei ehkä ole sen rauhallisempi kuin muutkaan lähiöt, mutta ei kyllä sen levottomampikaan.

Missä kaikki väkivaltaiset ja syrjäytyneet?

Vaikka en itse aivan Korson juna-aseman tuntumassa asukaan, on aseman seutu minulle melko tuttu. Autottomana ja ajokortittomana siellä tulee liikuttua usein, viikonpäivään ja kellonaikaan katsomatta. Siellä liikkuessani minun ei ole koskaan tarvinnut pelätä, ei edes viikonloppuöisin.

Katselin ympärilleni elokuvan jälkeen kotiin mennessäni ja bussia Korson asemalla odottaessani. Alkuillan hämärä oli laskeutunut Korson ylle ja tihkusade helmeili katulampun valossa. Oli aivan hiljaista. Yksi työmatkalainen piipahti S-marketiin ja toinen tuli sieltä ulos. Missä ovat kaikki ne väkivaltaiset ja syrjäytyneet, joita ostarin pitäisi elokuvan mukaan olla pullollaan?

En väitä, etteikö Korsossa olisi syrjäytyneitä, pitkäaikaistyöttömiä tai alkoholisteja. Kyllä heitä on niin Korsossa kuin muuallakin Suomessa. Tätä seikkaa ei mielestäni missään nimessä tule saatika tarvitse hävetä, kieltää tai yrittää lakaista maton alle.

Kritiikkini kohdistuukin siis ainoastaan tapaan, jolla näiden yhteiskunnan ulkopuolelle pudonneiden ihmisten olemassaolo elokuvassa esitetään. Ainoa asia, joka elokuvassa nimittäin pitää paikkansa, on paikallisista kapakoista raikuva karaoke.

Korso elokuvateattereissa. Ohjaaja: Akseli Tuomivaara. Pääosissa: Mikko Neuvonen, Iiro Panula, Niko Vakkuri, Richmond Ghansah, Iida Lampela, Petri Manninen. Ikäraja: 12