Markkinatalous antaa suomalaisen politiikan pelimerkit
Helsingin Sanomat (1.9.) ruoti Suomen hallitusten politiikkaa viimeisen neljännesvuosisadan ajalta. Politiikan asiantuntijoista koottu kymmenhenkinen raati pisti järjestykseen hallitusten toimia aina Holkerin hallituksesta (1987-1991) istuvaan Kataisen sixpackiin saakka. Arvosanoja hallitukset saavat seiskan ja kasin väliltä, parhaaksi on rankattu Lipposen sateenkaarihallitus 1995-1999.
Mielenkiintoista hallitusten politiikkaa tarkasteltaessa ovat pitkät linjat ja politiikan yleinen suunta. Voidaan tietysti sanoa, että viimeisen parinkymmenen vuoden ajalle sattuu aika paljon suuria historiallisia tapahtumia ja kehityskulkuja, joihin piskuisen Suomen hallitus ei suoraan pysty suuresti vaikuttamaan. Esimerkiksi Neuvostoliiton romahtaminen, 1990-luvun alun lama, Euroopan integraatioprosessi, kansainvälisen talouden trendit ja viimeisimpänä kapitalismin finanssikriisi ja euroalueen kriisi asettavat oman rajansa sille, mikä on poliittinen liikkumavara Suomessa.
Mutta mistä johtuu se, että Suomen hallitukset ovat johdonmukaisesti ja tietoisilla päätöksillä entisestään kaventaneet tätä kansallista poliittista liikkumavaraa? Valtaa ja resursseja on annettu maan ulkopuolelle Euroopan unionin eri tahoille sekä ennen muuta kapitalisteille ja suurpääomalle. Mitään pakkoa näin vaihtoehdottomaan politiikkaan ei ole ollut – saati, että sitä kansan syvät rivit olisivat vaatimalla vaatineet.
Suomessa on hallitusten siunauksella tapahtunut kahdessa vuosikymmenessä valtava tulonjaon muutos pääomatulojen hyväksi. Jos palkkojen prosenttiosuus bruttokansantuotteesta olisi yhtä suuri kuin se oli keskimäärin ennen 90-luvun lamaa, maksettaisiin palkkoja nyt 20 miljardia euroa enemmän. Suurpääoman etujen ajaminen on vienyt Suomen tilanteeseen, jossa vaahdotaan julkisen talouden kestävyysvajeesta ja siitä, ettei hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitoon ole enää varaa.
Suomi on myös Euroopan unionin kautta sidottu kurisopimuksiin ja finanssipääoman ylivaltaan. Esimerkiksi Lipposen ensimmäinen hallitus vaihtoi markan euroon ilman kansanäänestystä ja uskomattoman niukan poliittisen keskustelun tuloksena. Näin Lipponen kytki Suomen nykyiseen eurokatastrofiin ja vieläpä kansalta kysymättä.
Eräs hyvän hallituksen kriteereistä asiantuntijoiden mukaan on oman vision ja strategian toteuttaminen ilman turhaa gallupeihin vilkuilua. Suomen hallituksilla on totta tosiaan ollut viimeisen 20 vuoden aikana selkeä visio: maan itsenäisyyden tuhoaminen, hyvinvointivaltion alasajo ja uusliberalismin istuttaminen sekä valtakunnan- että paikallispolitiikan peruskiveksi. Tutkija Anu Kantolan mukaan Suomen hallitukset muistuttavat politiikaltaan kovasti toisiaan. Ylilaajat konsensushallitukset ovat tukahduttaneet politiikasta vaihtoehdon.
Nykyinen Kataisen hallitus polkee entistä syvemmällä siinä suossa, jota edelliset ovat omilla toimillaan pohjustaneet. SKP kritisoi Kataisen hallitusta muun muassa siitä, että sillä ei ole aikomusta irtautua finanssipiirien vallasta. Tässä Kataisen sixpack noudattaa edeltävien hallitusten periaatetta: markkinatalous antaa pelimerkit, joilla politiikkaa sopii pelata.
Tekijä
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Pääkirjoitukset
Kun pääoma kasvaa ja Mammonalinna kohoaa, miksi työväen arki murenee? Suomessa eletään hetkeä, jossa Orpo–Purran hallitus siirtää työelämän riskit yksilölle ja jakaa voitot yrityksille, samalla kun kunnalliset palvelut kuihtuvat ja sosiaalityöntekijän ruokatauko katoaa kalenterista. Kuntaliiton tuore selvitys paljastaa, ettei kyse ole pelkästä budjettivajeesta, vaan rakenteellisesta epäonnistumisesta: kapitalistinen järjestelmä ei enää takaa yhdenvertaisuutta, vaan muuttaa peruspalvelut etuoikeudeksi. Tiedonantajan päätoimittajan sijainen JP (Juha-Pekka) Väisänen kysyy: kuinka kauan yhteiskuntaa voi purkaa, ennen kuin se lakkaa olemasta yhteinen? Tiedonantaja-festivaali kokoaa yhteen ne, jotka eivät suostu hiljaisuuteen – feministiset journalistit, järjestöaktiivit ja työväenluokan rakentajat, jotka vaativat vastauksia ja vaihtoehtoja.
Kun presidentit ja pääministerit keskustelevat sodasta, työväenluokka maksaa verot, kantaa taakan ja hautaa lapsensa. Suurpääoma määrittää, milloin ja miksi soditaan, mutta kenen ääni kuuluu, kun päätetään rauhasta? Nuorten kasvava epäluottamus poliitikkoihin, imperialistiset sodat ja kansainvälinen pääoman etu paljastavat, että rauhan kysymys on pohjimmiltaan luokkakysymys — ja juuri siksi ratkaiseva hetki työväenluokan ja kansalaisyhteiskunnan toiminnalle on käsillä nyt.
Miksi työväen pitäisi kantaa vastuu luontokadosta, kun suuryritykset tekevät voittoa ekokatastrofin kustannuksella? Suomessa kehitetään laskureita, joilla mitataan yksilön luontojalanjälkeä, mutta järjestelmällisesti vaietaan pääoman vastuusta ympäristön tuhoutumisessa. Samalla poliittinen sensuuri ja keskiluokkaistuva media kaventavat kriittisen journalismin tilaa, kun työväenluokan ääni pyritään sulkemaan marginaaliin. Kapitalistisen kriisijärjestelmän rajat tulevat vastaan luonnossa, mediassa ja ihmisoikeuksissa – ja juuri siksi tarvitaan luokkatietoista, pyyteetöntä joukkovoimaa ja toisenlaista tiedonantamista - Tiedonantajaa - nyt enemmän kuin koskaan.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.