Marxin Pääoman uusi suomenkielinen laitos ilmestynyt

15.10.2013 - 14:16
(updated: 16.10.2015 - 10:39)
Marxin Pääoman alaotsikko on muutettu paremmin alkuperäistä vastaavaan muotoon. / VK |

Talous- ja finanssikriisit ovat nostaneet esiin kapitalismin ristiriidat ja kysymyksen työn ja pääoman suhteesta. Samoin on herännyt uudelleen kiinnostus Karl Marxin Pääoma-teokseen, joka mullisti aikoinaan taloustieteen käsitykset työstä, tavarasta, arvoista, pääomasta ja lisäarvosta.

Ani harva teos on vaikuttanut maailmaan niin mullistavasti kuin Pääoma. Suomessa tätä Marxin pääteosta on kuitenkin ollut vaikea saada, koska 1970-luvulla julkaistu painos on loppunut kauan sitten. Nyt Helsingin Kirjamessuille ilmestyy uusi suomenkielinen laitos Pääoman ensimmäisestä osasta. Sen on julkaissut Kustannusyhtiö TA-Tieto. Se aikoo julkaista ensi vuonna myös Pääoman toisen ja kolmannen osan.

Pääoma-seminaari

Marxin Pääoman julkaisemiseen liittyy Helsingin yliopistolla järjestettävä Pääoma-seminaari. Sen aloittaa professori Sixten Korkmanin ja toimittaja Hannu Taanilan keskustelu otsikolla Karl Marx. Se vanha vainooja? Keskustelua Pääoman piinaavasta ajankohtaisuudesta.

Seminaarin muita puhujia ovat tutkimusjohtaja Vesa Oittinen (Miksi Marx ei saanut Pääomaa valmiiksi?), apulaisprofessori Suvi Salmenniemi, dosentti Lena Näre ja tutkijatohtori Jemina Repo (Keskusteluja Marxin kanssa työstä ja arvosta), johtava tutkija Pertti Honkanen (Pääoman ajankohtaisuudesta), erikoistutkija Seppo Ruotsalainen (Nykyinen finanssikriisi ja Marx) sekä VTM Miika Kabata (Pääoma 2000-luvulla).

Seminaarin järjestävät Karl Marx –seura ja Demokraattinen sivistysliitto lauantaina 16.marraskuuta klo 11–16 Helsingin yliopistolla, päärakennuksen uuden puolen luentosali 12.

Pääoman ajankohtaisuus

Pääoma koostuu kolmesta osasta. Ensimmäinen osa julkaistiin ensi kerran Saksassa vuonna 1867. Siinä Marx käsittelee pääoman tuotantoprosessia. Teoksen toisen ja kolmannen osan toimitti Marxin kuoleman jälkeen hänen työtoverinsa Friedrich Engels. Toinen osa ilmestyi vuonna 1885 ja kolmas osa 1894. Toinen osa tarkastelee pääoman kiertokulkuprosessia ja kolmas kapitalistisen tuotannon kokonaisprosessia.

Karl Marx kirjoitti Pääoman porvarillisen, klassisen poliittisen taloustieteen kritiikkinä. Hän analysoi kapitalismin kehitystä esiteollisen ajan manufaktuureista aina pankki- ja finanssipääoman keinotteluun ja kuvitteellisen pääoman muodostumiseen asti. Hän ennakoi hämmästyttävällä kaukonäköisyydellä monia nykyisen finanssikapitalismin piirteitä. Talouden ristiriitojen erittelyn kautta Marx teki johtopäätökset kapitalistisen tuotantotavan historiallisen rajoittuneisuudesta ja välttämättömyydestä ylittää sen puitteet, siirtyä sosialismiin.

Pääoman ensimmäinen osa käännettiin ja julkaistiin suomeksi nuoren taloustieteilijän ja sosialistikansanedustajan Edward Gyllingin aloitteesta vuosina 1913–1918. Käännöksen teki O.V. Louhivuori, joka toimi myöhemmin muun muassa Kauppakorkeakoulun rehtorina. Toisen osan suomensi Mauri Ryömä, SKP:n johdon jäsen ja kansanedustaja. Se ilmestyi 1950. Kolmas osa julkaistiin suomeksi vasta 1976 Antero Tiusasen käännöksenä.

Suomennoksen uusi alaotsikko

Nyt julkaistava Pääoman ensimmäisen osan uusi laitos perustuu Louhivuoren suomennokseen ja siitä myöhemmin julkaistuihin, Ryömän ja Tuure Lehénin joiltain osin korjaamiin laitoksiin.

Teoksen alaotsikoksi on otettu Poliittisen taloustieteen arvostelua, joka vastaa paremmin Marxin alkuperäistä Pääoman alaotsikkoa (Kritik der Politischen Ökonomie) kuin aiempien suomenkielisten laitosten Kansantaloustieteen arvostelua. Muuten nyt julkaistavassa kirjassa ei ole puututtu käsitteisiin ja kieliasuun vaan korjattu lähinnä painovirheet. Pääoman ensimmäinen ja toinen osa ansaitsisivat uuden suomennoksen. Se on kuitenkin laaja, monivuotinen tieteellinen työ, johon kustannusyhtiöllä ei ole ollut resursseja.

KARL MARX: PÄÄOMA. Poliittisen taloustieteen arvostelua. 1.osa

Suomennos O.V.Louhivuori, Mauri Ryömä, Tuure Lehén

Julkaisija Kustannusyhtiö TA-Tieto Oy, Helsinki

Ladonta Arnold Bruns ja oikoluku Seppo Ruotsalainen

Kansi Hannu Lindholm

ISBN 978-952-67710-2-1 (koko teossarja)

ISBN 978-952-67710-3-8 (1.osa)

800 sivua

Tarjous Tiedonantajan lukijoille 30 euroa + postikulut.

Tilaukset p.(09) 7743810 ja toimisto[at]tiedonantaja.fi

Tekijä

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kotimaa

Kommentit (18 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.