Tiedonantajan päätoimittaja, SKP:n poliittisen toimikunnan jäsen, syväpunainen aktivisti, luonnonystävä, musiikkitapahtumien tuottaja ja dj
Keywords:
MC Kajon uudessa biisissä kohtaavat poliittisen musiikin eri sukupolvet
Kotimaisen freestyle-räpin kärkinimiin kuuluva MC Kajo julkaisi tänään uuden biisin Taistelu jatkuu, joka on samalla tuorein sinkkujulkaisu räppärin pian ilmestyvältä sooloalbumilta. Biisillä vierailevat Paleface, Vicci sekä legendaarisen Agit Prop -yhtyeen Sinikka Sokka ja Monna Kamu. Kappaleessa poliittisen musiikin eri sukupolvet kohtaavat toisensa ja siinä yhdistellään nykypäivän kantaaottavaa rap-lyriikkaa 70-luvun laululiikkeen tyylisiin melodioihin.
Juuri tällä hetkellä poliittiselle laululiikkeelle ja taistelulauluille on tarvetta eikä maailmassa aiheet lopu kesken.
– Kuten laulussakin todetaan hieman eri sanoin, että niin kauan kuin maailmassa on vääryyttä niin tällästä musaa tarvitaan, kommentoi MC Kajo Tiedonantajalle uuden biisin julkaisupäivänä. Räppärillä on myös selkeä kuva riiston, sotien ja luonnontuhon syistä:
– Kammottavia vääryyksiä maailmassa riittää ja eniten niitä aiheuttaa nykyinen kapitalistinen järjestelmä. Järjestelmä vaihtoon siis!
Kuuntele biisi MC KAJO feat. Paleface, Vicci, Monna Kamu & Sinikka Sokka – Taistelu jatkuu tubessa osoitteessa: https://www.youtube.com/watch?v=IGaXyktKxQM
Tekijä
Kirjoittajan artikkelit
Palvelujen markkinaehtoisuus on ongelma sekä demokratian että asukkaiden yhdenvertaisten perusoikeuksien toteutumisen kannalta. Uusliberalistisen politiikan hengen mukaisesti tämä ei kuitenkaan vaikuta hallituksen tekemiin päätöksiin, jotka kurjistavat työväenluokkaa entisestään.
Suomen militarisoituminen tulee lisääntymään, työntekijöiden ja työttömien kyykytys jatkumaan sekä perusturvan ja -palveluiden romuttaminen kiihtymään. Maamme on kulkemassa kohti katastrofia.
Helsingin hallinto-oikeus on tuominnut laittomaksi päätöksen, jolla pormestari Juhana Vartiaisen esitys Helsingin talousarvioksi vuodelle 2022 salattiin ennen sen sopimista kaupunginhallituksen ryhmien neuvotteluissa. Juridisesti oikeuden päätös koskee kansliapäällikkö Sami Sarvilinnan kieltäytymistä julkisuuslain mukaisesta tietopyynnöstä, jonka SKP:n Helsingin piirin puheenjohtaja Yrjö Hakanen esitti, kun pormestarin talousarvioesitystä ei aiemmasta poiketen julkistettu.
- 1 / 85
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kulttuuri
Palefacen uudessa Autofiktio-albumissa yhdistyy omaelämänkerrallisuus ja storytelling-räpin parhaat perinteet. Lue Tiedonantajan vappuhaastattelusta, millaisiin yhteiskunnallisiin aiheisiin rap-artisti pureutuu uusimmalla levyllään. Lisäksi lukijoille on tarjolla Palefacen vappusoittolista!
Post-punk-yhtye Dragsvikin esikoislevy julkaistiin elokuussa. Kappaleissa korostuu kapitalismin ja fasismin vastainen sanoma. Tiedonantajan haastattelussa yhtye kehottaa lopettamaan miljonäärien perseennuolemisen.
Tiesitkö, että vuonna 1955 FBI suoritti kotietsinnän Philip K. Dickin kotiin, koska hänen vaimoaan Kleo Apostolidesia epäiltiin vasemmistolaisesta toiminnasta? Dickin klassikkoteoksesta Uneksivatko androidit sähkölampaista? ilmestyi tänä vuonna uusi suomennos.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.