Metallin suurten ammattiosastojen vaatimus: Muutos tulonjakoon palkkoja korottamalla

01.01.2000 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Arto Viitaniemi




Metallityöväen liiton

suuret ammattiosastot vaativat
1 euron korotusta tuntipalkkoihin sekä 20-25 prosentin tasokorotusta
alimpaan työkohtaiseen palkkaan ja vuorolisien kaksinkertaistamista.
Lisäksi osastot vaativat liittoa sitoutumaan käytännössä
eurooppalaisen ay-liikkeen tavoitteisiin työajan lyhentämiseksi
ja irtisanomissuojan parantamiseen sekä pätkätöiden
ja työvoiman vuokrauksen valvonnan ja sanktioiden tehostamiseen.



Metallin valtuuston kokoukselle viime viikolla jätetyssä vaatimuksessa
edellytetään, että liitto valmistautuu seuraavalle sopimuskierroksella
liittokohtaiseen ratkaisuun.



Suurten ammattiosasostojen lähetystössä mukana ollut Metalliliiton
Helsingin piirijärjestön puheenjohtaja ja

Kavika Oy

:n pääluottamusmies

Kai Laaksonen

kertoo, että kenttäväki on saanut tarpeekseen
liiton johdon toimista, joilla on koko 90-luvun ajan tuettu hallituksen
politiikkaa, joka käytännössä edustaa kokoomuslaista
linjaa.



- Heikot tupo-ratkaisut ovat johtaneet siihen, että palkkatulojen
osuus kansantulosta on alentunut rajusti vaikka erityisesti metallialalla
firmojen tuloskehitys on ollut huikeaa. Työntekijöiden työn
tulokset on jaettu osinkojen omistajille ja yritysten huippujohtajille valtavina
optioina, Laaksonen huomauttaa.



- Nyt on aika muuttaa tulojakoa työntekijöiden hyväksi,
joka on mahdollista vain palkkoja korottamalla.



- Palkkojen korottaminen on tarpeellista myös julkisten palvelujen
rahoituspohjan vahvistamiseksi. Palkkojen noustessa kasvavat myös verotulot
ja siten yksityisen sektorin tuottavuuden kasvua voidaan kanavoida hyvinvointipalvelujen
parantamiseen, perustelee Laaksonen.






Metallin suurten ammattiosastojen lähetystö halusi terästyttää
vaatimuksiaan pienimuotoisella mielenosituksella valtuuston kokouspaikan,
hotelli

Vantaan

ulkopuolelle. Tähän liiton johto vastasi
kutsumalla paikalle poliisit, jotka muitta mutkitta yrittivät viedä
mielenosoittajat putkaan, mutta luopuivat aikeistaan kun osoittautui, että
lähetystö oli varannut hotellista kokoustilat itselleen.



- Tämä episodi osoittaa sen, miten kauas liiton johto on ajautunut
jäsenkentästä ja miten he suhtautuvat kentän vaatimuksiin,
toteaa Laaksonen.



- Liitovaltuuston päätös tukea laaja-alaisen tupo-ratkaisun
valmistelun aloittamista ei ole kotoisin kentältä. Se edustaa

Paavo Lipposen

hallituksen linjaa, jota SDP:n ja vasemmistoliiton
edustajat pyrkivät liitossa ajamaan eteenpäin. Joka tapauksessa
neuvotteluratkaisusta on suoritettava jäsenäänestys, vaatii
Laaksonen.



Metallin suuret osastot pitivät Vantaalla kokouksen, jossa päätettiin
jatkaa kamppailua jäsenistön tavoitteiden toteuttamiseksi ja muun
muassa sopimusneuvottelujen vauhditustoiminnan järjestämisestä
syksyllä.


Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli